Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Hiilihammas avasi silmänsä ja huomasi seisovansa keskellä aukiota. Taivas oli värjäytynyt verenpunaiseksi, ja hänen edessään makasi Karpalonenän hervoton ruumis. Valkoisen kollin silmät olivat auki, ja niiden lasinen katse oli kohdistettuna johonkin Hiilihampaan taakse.
Hiilihammas astui kauhuissaan ja hämmentyneenä taaksepäin ja tunsi törmäävänsä johonkin. Hän käännähti ympäri karvat taivasta kohti sojottaen ja näki Tyrskytassun seisovan edessään.
”Isä, miksi annoit heidän tehdä niin”, raidallinen kolli valitti ja otti askeleen lähemmäksi Hiilihammasta. ”Olen poikasi, ja sinä annoit Mesitähden karkottaa minut.” Tyrskytassun kasvoilla oli syyttävä ilme. ”Miksi isä? Miksi?”
Hiilihammas perääntyi korvat luimistettuina. ”Tyrskytassu, minä…”
”Hän tappoi poikani ja vei vastasyntyneen tyttäreni.” Mesitähti ilmestyi seisomaan pelokkaan soturin toiselle puolelle. Päällikön naama oli murheen vääristämä. ”Häntä oli rangaistava.”
”En voinut antaa poikamme muuttua joksikin, mitä hän ei ole”, Korppisiiven tuskan sävyttämä ääni kuiskasi Hiilihampaan korvaan. ”Minun oli pakko ilmiantaa hänet.”
”Minä tiedän…” Hiilihampaan lause jäi kesken, kun maa hänen jalkojensa alta yhtäkkiä petti ja hän tunsi putoavansa.
Hänen päänsä täyttyi äänistä, jotka vuoroin syyttivät, anelivat ja ylistivät häntä. Hän putosi halki pikimustan tyhjyyden, kunnes jossain vaiheessa hänen vauhtinsa hidastui ja hän jäi leijailemaan paikoilleen. Tyrskytassu ilmestyi hänen eteensä uudestaan. Tällä kertaa kolli oli kuitenkin tuplasti isäänsä isompi ja rujomman näköinen.
”Tämä on sinun syytäsi, Hiilihammas!” Tyrskytassu ärjyi vääristyneellä äänellä ja paljasti pitkät, terävät kulmahampaansa. ”Sinun takiasi kaikki saavat kärsiä!” Samassa tämä syöksyi Hiilihammasta kohti, ja pimeys nielaisi Hiilihampaan sisäänsä.
”Hiilihammas, herää!” Korppisiiven ääni tunkeutui Hiilihampaan painajaisen läpi ja havahdutti hänet. Hän avasi silmänsä henkeä haukkoen ja etsi epätoivoisesti katseellaan kumppaninsa tuttuja kasvoja, kunnes löysi ne vierestään.
”Anteeksi”, hän henkäisi hiljaa ja puristi silmänsä kiinni. ”Se oli vain pahaa unta.”
Korppisiipi painoi kuononsa hänen poskeen kiinni ja auttoi häntä tasaamaan hengityksensä. Kun hän tunsi rauhoittuneensa, hän käpertyi uudestaan Korppisiiven viereen ja laski leukansa tämän selän päälle. Korppisiiven sukiessa hellästi hänen korviaan, hän vaipui hitaasti takaisin unten maille.
