Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Jänis puputti ruohoa notkelmassa pahaa-aavistamattomana. Välillä se pysähtyi kuulostelemaan ympäristöään vaaran varalta, mutta sitten se laski päänsä taas alas ja jatkoi syömistä. Sen pitkät, suipot korvat olivat likistyneet niskaa vasten sateen piiskatessa eläintä armotta.
Ei minullakaan järin mukavat olot olleet; vilu tuntui jo luissa ja ytimissä asti, ja turkkini oli liimautunut inhottavan märkänä vasten ihoani. Minulla oli kylmä ja nenäni vuoti, mutta minun oli pakotettava itseni keskittymään vähän matkan päässä edessäni ruokailevaan jänikseen. Nokkostassu olisi pian asemissa sen toisella puolella ja voisin ajaa eläimen häntä kohti. Sitten oppilaani saisi hoitaa loput.
Näin ruskeavalkoisen naaraan hännänpään huiskaisevan merkiksi pienen kumpareen takaa, ja siinä samassa olin jo ampaissut saalista kohti. Jänis ponnautti korvansa pystyyn, päästi säikähtäneen kirkaisun ja lähti pinkomaan karkuun minkä käpälistään pääsi. Minun onnistui jotenkin ohjata se siihen suuntaan, missä Nokkostassu oli valmiina odottamassa.
”Nokkostassu, nyt!” ulvaisin jäniksen lähtiessä kurvaamaan kumparetta kohti. Silmänräpäystä myöhemmin piilosta loikkasi esiin ruskeavalkoinen, vettynyt karvakasa. Oppilas laskeutui jäniksen päälle ja upotti kyntensä sen kylkiin. Henkäisin jännittyneenä tajutessani eläimen olevan melkein Nokkostassun kokoinen. Naaraalla oli selvästi vaikeuksia saada sen sateen kastelemasta lyhyestä turkista otetta, mutta jonkin aikaa ruohikolla sen kanssa kierittyään kamppailu päättyi siihen, kun jänis jäi makaamaan oppilaan alle hervottomana.
”Hyvin napattu!” hihkaisin hölkätessäni tämän luokse. Nokkostassu nousi seisomaan turkki sekaisena ja viikset vettä valuen. Hän haukkoi henkeä saadakseen oman hengityksensä tasaantumaan, mutta hänen kellertävän vihreissä silmissään oli voitonriemuinen kiilto.
Tarjouduin kantamaan naaraan saaliin takaisin leiriin, sillä hän oli yhä eläimen kanssa painimisesta uupunut. Vettä oli satanut koko päivän, eikä sille tuntunut näkyvän loppua. Minua puistatti pelkkä ajatus vuoteeseen kömpimisestä märällä turkilla, ja saatoin vain kuvitella, miten voimalliselta soturien pesässä haisisi, kun kaikki muut pesätoverini pyrkisivät sinne sateelta piiloon jouduttuaan ensin uitetuiksi partiossa tai oppilaan kanssa harjoituksissa.
Onneksi metsä antoi enemmän suojaa verrattuna avoimeen nummeen, missä olimme Nokkostassun kanssa viettäneet koko päivän saalistusharjoituksissa. Annoin oppilaalleni luvan hakea jotakin syömistä ja ottaa loppupäivän vapaata, mutta kun olin viemässä jänistä tuoresaaliskasalle, panin merkille, että naaras suuntasi vitkuttelematta oppilaiden pesälle.
Ymmärsin häntä hyvin; en minäkään olisi vapaaehtoisesti jäänyt aukiolle seisoskelemaan. Olinkin aikeissa mennä kuivattelemaan pensaan alle, kun huomasin yhden tuoreimmista Eloklaanin oppilaista oleilemassa aukiolla joutilaan näköisenä.
Lieskatassun mestarina toimi Utusielu, joka oli ollut myös minun mestarini omana oppilasaikanani. Oikeastaan asiaa edes sen kummemmin miettimättä kävelin rotevan, punertava raidallisen kollin luokse. Oppilas käänsi vihreät silmänsä minuun.
”Hei, minä olen Hiilihammas”, esittäydyin kohteliaasti ja nyökkäsin tälle vähän. ”Minunkin mestarini oli Utusielu silloin kun olin oppilas. Mitä muuten olet pitänyt oppilaana olemisesta?”
//Lieska?
//401 sanaa
