Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Hiiri rapisteli osittain lakastuneiden lehtien päällä autuaan tietämättömänä sitä vaanivasta vaarasta. Olin äkännyt pikkuotuksen vasta hetki sitten ja jäänyt pitämään sitä silmällä. Jyrsijä kulki pikkuruinen nenä maassa kiinni ja pysähtyi välillä tonkimaan lehtien ja maa-aineksen seasta jotakin, jonka se sitten tunki suuhunsa. Lehtikato puski päälle voimalla, joka sai kaikki metsän eliöt varuilleen. Mikäli ei ollut hyvin varustautunut, saattaisi kokea karmean nälkäkuoleman hyytävässä pakkasessa.
Syöksähdin eteenpäin etukäpälät ojennettuina, kynnet vilkkuen varpaiden päissä, ja iskin hiiren tainnoksiin. Päästin sen päiviltä tottuneella puraisulla niskaan. Minä onneksi olin hyvin varustautunut, eikä perheeni joutuisi näkemään nälkää tänäkään lehtikatona. Nappasin saaliin hampaisiini ja lähdin tallustelemaan takaisin leirin suuntaan.
Pohjatassusta oli tullut pari päivää sitten soturi: Pohjaharha. Olin kollista ylpeä – hän oli toinen koskaan kouluttamani oppilas. Pohjaharhan kaltaisten kissojen avulla klaani selviäisi mistä vain, siitä olin varma, ja kunhan omat pikkuiseni pentutarhalla olisivat sopivan ikäisiä, hekin pääsisivät aloittamaan oman koulutuksensa kohti soturiutta. Tai ainakin kaksi kolmesta, ajatus synkensi mieleni. Kolmijalkainen Kimalaispentu yritti kovasti päästäkseen samalla tasolle veljiensä kanssa, mistä en voinut kuin vain ihailla naarasta. Halusin Mesitähden antavan hänelle yhdenvertaiset mahdollisuudet elämään, ja mikäli myöhemmin kävisikin ilmi, ettei naaras pystyisi suoriutumaan häneltä vaadituista asioista, tulisi koulutusta katsoa uudestaan yksilöllisemmästä näkökulmasta ja miettiä, miten seuraavaksi edetään. Uskoin tyttäreeni koko sydämestäni, enkä epäillyt hetkeäkään sitä, etteikö hänestä voisi tulla jotakin suurta jonakin päivänä.
Korviini kantautui huomiota herättävää hälinää, joka sai minut pistämään rivakammin askelta toisen eteen. Sujahdin piikkihernetunnelin läpi aukiolle, jossa muutama kissa liikahteli hermostuneesti paikallaan ja vilkuili parantajan pesän suuntaan huolestuneesti. Jostain syystä minulle tuli ikävä tuntemus. Vein saaliini tuoresaaliskasalle ja olin aikeissa kysyä asiaa joltakulta aukiolla olijoista, kun Korppisiipi syöksyi luokseni jostakin. Naaraan silmät olivat pelosta soikeat.
”Ampiaispentu putosi jokeen!” naaras henkäisi, ja hänen kaikki karvansa olivat pörrössä. ”Hän on parantajan pesällä.”
Jäämättä viivyttelemään riensimme suorinta tientä parantajan pesälle, jossa poikamme makasi sammalilla turkki sekaisin ja yhä hieman märkänä. Pentu näytti surkealta.
”Mitä ihmettä oikein tapahtui?” kysyin järkyttyneenä kumartuessani nuolemaan poikani korvia. Korppisiipi suki pennun poskea ja kyseli kysymyksiä vähintäänkin samalla vimmalla, jolla hän nuoli tämän turkkia.
”Oletko kunnossa? Sattuuko mihinkään?”
Ampiaispentu olisi varmastikin hukkunut kysymysten virtaan, ellei Liljatuuli olisi tullut paikalle ja kertonut meille hänen tilansa olevan vakaa toistaiseksi.
”Lepo on tällä hetkellä kaikista parhain lääke”, tummanharmaa parantajakissa naukui ja painoi hännällään Ampiaispennun sammalia vasten. ”Voin antaa hänelle joitain yrttejä, mikäli tilanne sitä vaatii, mutta juuri nyt emme voi tehdä muuta.”
Nyökkäsin ymmärtämisen merkiksi. Luotin Liljatuuleen ja tämän oppilaaseen, Leimusilmään, koko sydämeni pohjasta. Heidän ansiostaanhan suurin osa oli parantunut viime lehtikadon aikana jyllänneestä viheryskästä.
”Hyvä on. Tulemme taas pian katsomaan sinua”, Korppisiipi naukaisi Ampiaispennulle, joka nuokkui säälittävän näköisenä paikallaan. Kosketin pennun päälakea hellästi kuonollani, ennen kuin seurasin kumppaniani aukiolle.
Saavuimme hetken kuluttua pentutarhalle, johon Minttuliekki oli jätetty paimentamaan kiitettävän kokoista pentulaumaa. Omien pentujemme sekä Minttuliekin ja Mesitähden pentujen lisäksi joukossa oli mukana yksi uusi tulokas, Aurinkopentu. Kollipentu oli varsin vilkas tapaus, ja hän vaikutti viihtyvän Kimalaispennun seurassa.
”Miten hän voi?” Minttuliekki kääntyi katsomaan meitä huolestunut kiilto silmissään.
”Hän on uitettu ja väsynyt, mutta tulee kyllä kuntoon”, Korppisiipi maukui vastaukseksi ja tassutti omalle paikalleen lähelle Minttuliekin vuodetta. Mustavalkoinen kuningatar tervehti Mehiläispentua ja Kimalaispentua kehräten.
Istahdin alas ja rupesin nuolemaan rintakarvojani. Olin viettänyt pentutarhalla paljon aikaani soturin tehtävien ohella. Nyt kun Pohjaharha oli soturi, minulla ei kulunut niin paljon aikaa harjoitusten vetämisessä. Halusin nauttia yhteisestä ajasta jälkikasvujeni kanssa niin paljon kuin vain suinkin pystyin.
//Pentutarhan väki?
//546 sanaa
