Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
No niin, sehän oli mennyt oikein mallikkaasti: Tähtimötaivas oli painellut tiehensä melkein yhtä hurjana kuin kuonoonsa ottanut mäyrä. Tarkoitusperiltään jalomielinen elkeeni hoitaa homma loppuun, jotta tämän ei tarvitsisi seisoskella ulkona sateessa pidempään, oli tullut täysin väärinymmärretyksi, ja nyt naaras luuli, että pidin häntä kyvyttömänä tehtävään.
Päästin pitkän huokauksen ja nostin tassujeni juureen lentäneen oksan, jonka Tähtimötaivas suutuspäissään oli paiskannut minua päin ennen dramaattista poistumistaan. Asettelin sen rauhallisesti takaisin seinään ja varmistin, että se varmasti pysyi siinä. Sen jälkeen työnsin pääni sisälle klaaninvanhimpien pesään, jossa Kyyhkypyrähdys kuivasi vaaleanharmaata turkkiaan.
”Seinä on nyt korjattu. Joko voin mennä?” kysyin.
Kyyhkypyrähdys kohotti hieman turhautuneen näköisenä katseensa minuun. Sen jälkeen hän kääntyi silmäilemään pesän seinää sisäpuolelta päin, kunnes lopulta nyökkäsi sen näköisenä, että työnjälki oli hänestä jotakuinkin tyydyttävää. ”Kaipa tuo kelpaa, jos te taidottomat hiirenaivot ette kerran kykene parempaan”, soturitar puhahti ja palasi sitten turkkinsa sukimiseen.
Jäin seisoskelemaan pesän suuaukkoon hieman epävarmana siitä, oliko minulla lupa lähteä. ”Eli voin siis mennä?” varmistin.
Kyyhkypyrähdys sulki silmänsä, ja huomasin hänen häntäänsä vispaavan äkäisesti. ”Sinun on parasta olla kadonnut, kun avaan silmäni”, tämä murisi hampaidensa takaa.
Jep, lupa myönnetty. Vedin pääni ulos ja peruutin takaisin sateiselle aukiolle. Minun olisi käytävä pyytämässä anteeksi Tähtimötaivaalta. Tällaisena aikana kaikkein vähiten halusin olla huonoissa väleissä omien klaanitoverieni kanssa, erityisesti hyvän ystäväni tyttären.
Naaras oli ollut melko kiihdyksissään lähtiessään, enkä uskonut hänen rauhoittuneen vielä. Olin itsekin ollut melkoinen kuumapää oppilasikäisenä. Kerran olin menettänyt malttini taisteluharjoituksissa niin pahasti, että olin tiuskaissut todella ikävästi kanssani samoissa harjoituksissa olleelle Kirpputäplälle. En enää edes kunnolla muistanut, mistä syystä olin ollut niin tuohtunut, mutta Kirpputäplä-parka oli saanut siitä osansa. Onneksi jälkeenpäin Utusielu oli tullut juttelemaan minulle, ja osittain hänen ansiostaan olin kehdannut mennä pahoittelemaan aiempaa käytöstäni toista oppilasta kohtaan.
Taivas alkoi vähitellen seljetä ja pisaroita tipahteli enää harvakseltaan, kunnes sekin lakkasi. Olin istuskellut ulkona leirin laidalla oksien suojassa odottamassa sateen loppumista, sillä en ollut halunnut tunkea Tähtimötaivaan luo ihan heti. Nyt kuitenkin aikaa oli kulunut jonkin verran, ja ajattelin käydä sanomassa sanottavani.
Ravistelin turkkini suurinpiirtein kuivaksi ja astuin vasta sitten sisälle pesään. Minulta ei mennyt kauaakaan bongata Tähtimötaivaan mustavalkoista turkkia pesästä. Hengitin rauhallisesti sisään ja ulos, ennen kuin lähestyin naarasta.
”Tähtimötaivas”, naukaisin saadakseni soturin huomion. Seisahduin vähän matkan päähän hänen vuoteestaan. ”Tulin pahoittelemaan aiempaa käytöstäni. Tarkoitukseni ei ollut vähätellä sinun taitojasi millään tapaa. Ajattelin vain, että olisin voinut hoitaa homman puolestasi, jotta sinun ei olisi tarvinnut seisoskella sateessa pidempään. Tajuan nyt kyllä, että minun olisi pitänyt antaa sinun tehdä työsi loppuun. Anteeksi.” Katselin naarasta korvat nöyrästi luimussa.
Ennen anteeksipyyntöä olisi saanut odottaa minulta useita kuita, ja silloinkin minun olisi pitänyt olla täysin vakuuttunut siitä, että todella itse olin syypää tilanteeseen. Ikä ja kokemus olivat kuitenkin tuoneet mukanaan rahtusen viisautta, ja olin oppinut, että joskus oli parempi unohtaa ylpeytensä sovinnon saavuttamiseksi.
//Tähtimö?
KP-boosti käytössä
