Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Oppilaani oppimisinto oli ihailtavaa. Sain olla ylpeä Pohjatassusta. Mutta joskus kieltämättä nuorukainen osasi huolestuttaa minua pakkomielteisellä asenteellaan soturikoulutusta kohtaan. Olihan toki hyvä, että hän panosti siihen, mutta hän eli parasta aikaa nuoruuttaan, jolloin oli tulevaisuuden kannalta tärkeää rakentaa luottamussuhteita muihin klaanin jäseniin ja pitää vähän hauskaa.
Pohjatassu oli kuitenkin erilainen kuin muut ikäisensä. Viime aikoina hänen koko olemuksensa oli muuttunut tyystin. Yhä harvemmin hänen kasvoillaan näkyi mitään hymyntapaista, eikä tuo tuntunut viihtyvän muiden kuin isänsä ja minun seurassa vapaa-ajallaan. Hänen mestarinaan koin velvollisuudekseni valistaa nuorta kollia muissakin elämää koskevissa asioissa kuin vain hänen soturikoulutuksessaan.
”Se vei minulta hyvin pitkään. Sitä paitsi, minä en ole koskaan viihtynyt vedessä muutenkaan, joten se otti minulta varmasti ainakin kaksinkertaisen ajan”, naurahdin muistellessani omaa aikaani soturikoulutuksessa. Pohjatassun ilme ei muuttunut. Ainoastaan vaivihkaisen pilkahduksen hänen silmissään saattoi tulkita jonkinlaiseksi huvittuneisuuden merkiksi.
”Mutta sinä edistyt varsin hyvää vauhtia”, lisäsin siinä toivossa, että se valaisi uskoa oppilaaseeni. ”Jatka vain harjoittelua, niin ennen pitkää huomaat, että sinulle kasvaa pyrstö ja kidukset.”
Kun vitsini ei saavuttanut kohdeyleisöään toivomallani tavalla, lähetin Pohjatassun uimaan uudelleen samaan kohtaan. Seuratessani hänen ponnisteluaan sivummalta, tuumin mielessäni, pitäisikö minun vaihtaa muutama sananen kollin isän kanssa. Ehkä hänkin oli huomannut pojassaan muutoksen kuluneiden kuiden aikana, olihan tuo sentään tämän isä.
Jossain vaiheessa taivaalle oli ilmestynyt synkkä pilvenreuna. Se saattoi enteillä sadetta tai ukonilmaa. Joka tapauksessa komensin Pohjatassun takaisin rantaan ja kehuin häntä mainiosta suorituksesta. Tämän jälkeen lähdimme nummen takana pilkottavaa metsää kohti, jossa leiri sijaitsi.
//Pohja?
//238 sanaa
