Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Viime päivien aikana oli sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Halavaviiksi, jonka oli ollut tarkoitus päästä jo pois parantajan pesältä murtuneen jalkansa parannuttua, oli nyrjäyttänyt terveen käpälänsä ollessamme kävelyllä metsässä. Naaras oli epähuomiossaan astunut juureen ja kompastunut. Tilanne oli meistä molemmista surkuhupaisa: oli kai Tähtiklaanin tahto pitää soturitar parantajan pesällä koko tämän loppuelämänsä.
Halavaviiksi ei kuitenkaan ollut enää yksin parantajan pesällä, vaan hänen seurakseen oli tuotu Ruskatassu, joka oli haavoittunut pahoin Kuolonklaanin rajalla sattuneessa kohtauksessa. Kolli oli tuotu leiriin vasta eilen illalla; hänen tilansa oli edelleen epävarma, joten en ollut viitsinyt käydä tervehtimässä Halavaviikseä tänään. Jos naaras pystyisi, hän kävisi varmaankin aukiolla jaloittelemassa jossain vaiheessa, ja saisin kenties kuulla enemmän Ruskatassun tämänhetkisestä voinnista.
Istuin aukion reunalla, lähellä tuoresaaliskasaa. Olimme käyneet jo aiemmin harjoituksissa Nokkostassun kanssa, joten minulla olisi loppupäivä vapaata. Juuri nyt en kuitenkaan meinannut keksiä mitään tekemistä, mikä oli minun kohdallani melko epätavallista. Yleensä kun minulla oli tapana suunnitella päivän tapahtumat etukäteen mielessäni ja edetä johdonmukaisesti tehtävästä toiseen, mutta selkkaus Kuolonklaanin kanssa oli saanut ajatukseni hetkellisesti toisaalle.
Mietin vain, mitä kuolonklaanilaiset mahtaisivat tehdä Mesitähdelle ja Minttuliekille, jotka olivat aiemmin lähteneet Kuolonklaanin leiriin selvittämään asiaa. Erityisesti olin huolissani ystäväkseni muodostuneen Minttuliekin puolesta. Toisin kuin Mesitähdellä, hänellä ei ollut yhdeksää elämää lahjana Tähtiklaanilta. Jos kuolonklaanilaisten päässä yhtäkkiä napsahtaisi heidän vierailunsa aikana, punertavaturkkinen naaras olisi vainaa ensimmäisestä kerrasta, eikä hän enää nousisi siitä.
Yritin sysätä epämieluisat ajatukset sivuun ja ajatella jotakin muuta. Katseeni vaelsi aukiolla, jossa oli epävarmasta tilanteesta huolimatta melko rauhallista. Kissat vaihtoivat tavalliseen tapaan kieliä keskenään, kertoivat päivänkuulumiset ja sen sellaiset tuoresaaliin äärellä. Tuoresaaliista puheenollen muistin juuri, että en ollut syönyt tänään vielä mitään. Kumma kyllä, minun ei tehnyt nytkään mieli mitään. Valtoimenaan virtaavat ajatukset olivat vieneet myös ruokahaluni mukanaan.
Huomioni kiinnittyi leirin sisäänkäyntitunnelilla tapahtuvaan liikehdintään. Siirsin siniset silmäni sen suuntaan, ja vain pari sekuntia sen jälkeen Korppisiipi tallusteli näkyviin oppilaansa Vadelmatassun kanssa. Räpyttelin silmiäni hieman hämilläni: palasivatko nämä vasta nyt harjoituksista? En jäänyt miettimään asiaa sen kummemmin, vaan tassuttelin kaksikkoa vastaan. Olin ollut vailla tekemistä, mutta nyt ystävät olivat tupsahtaneet paikalle kuin tilauksesta. Kenties osa Vadelmatassun ylitseampuvasta energiasta tarttuisi minuunkin ja antaisi vähän lisäpuhtia.
”Hei! Olittepa te myöhään harjoituksissa”, tokaisin saapuessani näiden kohdalle. Aurinko oli hyvää vauhtia painumassa puiden taa, pimeä ei kuitenkaan näin viherlehden aikaan tulisi ainakaan vielä hetkeen.
//Korppi ja Vattu?
//369 sanaa
