Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Taistelu pyöri mielessäni yhä uudelleen ja uudelleen: Joku hyppäsi niskaani ylhäältä päin. Samaan aikaan toinen hyökkääjä kävi Mesitähden päälle vieressäni, enkä päässyt auttamaan. Kamppailu kävi kuumana, ja ainoa tavoitteeni lopulta enää vain pysyä hengissä. Jossain vaiheessa kimppuuni tuli useampi kissa kerralla ja iskuja sateli joka puolelta. Kuin Tähtiklaanin armosta Minttuliekin partio saapui paikalle ja auttoi kukistamaan erakot. Taistelun loputtua huomasin Mesitähden makaavan maassa elottomana. Metsähalla oli vienyt päälliköltä yhden hengen.
Kaikki kävi nopeasti: alakynteen jäänyt Metsähalla kävi poikani Mehiläislennon kimppuun. Yritin ehtiä hänen avukseen, mutta taistelussa saamani vammat polttelivat eri puolella kehoani ja hidastivat minua. Onneksi Pohjaharha ehti hätiin ja surmasi Metsähallan pelastaen samalla poikani hengen. Jossain vaiheessa ajatukseni sumenivat totaalisesti uupumuksesta ja saatoin vain seurata Rastaskukkaa leiriin, jossa Liljatuuli ja Leimusilmä paikkasivat minut.
Nyt makasin valveilla yhdellä sairasaukion pedeistä. Olin nukkunut taistelun jälkeen sikeästi ja kerännyt voimia. Yhteenotto oli ollut väsyttävämpi kuin olin osannut kuvitellakaan. Parantajien levittämä salva oli lievittänyt haavojen kuumotusta, ja oloni oli huomattavasti parempi eiliseen verrattuna. Ilmeisesti Mesitähden tila ei loppujen lopuksi ollut niin vakava, että tämän olisi tarvinnut viettää yötä parantajan pesällä. Siitä sai varmasti kiittää Tähtiklaania.
Raotin hiukan silmiäni, kun kuulin Liljatuulen astelevan sairasaukion poikki ulos pesästä. Pienen hetken kuluttua kuulin askelten tulevan takaisin päin ja oletin parantajakissan palaavan jo. Yllätyksekseni tulija oli kuitenkin Pohjaharha. Avasin silmäni kokonaan ja nostin päätäni.
”Huomenta”, nuori soturi maukui kohteliaasti. ”Miten sinä voit?”
Suun avaaminen sattui, sillä yksi erakoista oli purrut minua kipeästi kuonoon. Siitä huolimatta onnistuin vastaamaan hieman käheästi naurahtaen: ”On sitä paremminkin voitu, mutta hengissä ollaan.”
Kampesin itseni istumaan hiukan vaivalloisesti. Ruhjeet olivat pieni hinta elossa olemisesta. ”Ilman teidän partiotanne olisimme olleet varmasti vainaita”, naukaisin äänessäni kiitollisuutta. ”Sinä myös pelastit poikani hengen, enkä voi kiittää sinua siitä kylliksi.”
Pohjaharha oli yleensä hyvin ilmeetön, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Olin kuitenkin toiminut hänen mestarinaan ja oppinut lukemaan kollia vähän, ja siitä syystä pystyin aavistamaan, että jokin painoi hänen mieltään. Arvelin sen johtuvan Metsähallasta – kolli oli joutunut tappamaan toisen kissan puolustaakseen klaanitoveriaan, mutta se ei varmasti keventänyt hänen tunnontuskiaan.
”Miten sinä voit?” kysyin puolestani ja tutkailin nuorukaista katseellani. Olin tuntenut Pohjaharhan pennusta asti. Hän oli hyvin tunnollinen soturi ja pyrki aina noudattamaan soturilakia. Lait eivät kuitenkaan voineet antaa vastauksia kaikkiin kysymyksiin, etenkään niihin, jotka liittyivät elämään ja kuolemaan.
//Pohja?
