Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Se kuulostaa oikein hyvältä!”
Minttuliekki nyökkäsi tyytyväisen oloisena ja haukkasi sitten palasen linnustaan. Siitä oli jäljellä enää lähinnä pelkkiä rippeitä.
Vilkaisin omaa ruokaani: myyrä oli jo melkein kokonaan kaluttu keskustelun lomassa. Nuolaisin suupieliäni ja otin itsekin vielä haukun.
”Voisimme katsoa asiaa uudestaan vaikka neljännesosakuun päästä. Yritän opettaa Nokkostassulle tällä hetkellä taistelun perusteita. Saalistuksen perusteet olemme jo ehtineet käymään läpi”, sanoin silmäillen samalla punertavan ruskeaa varapäällikköä. Hänen turkkinsa oli minun mielestäni melko erikoisen värinen – mutta hyvällä tavalla! Se erottui selvästi muista eloklaanilaisista ja toi jollain tapaa etäisesti mieleen Kuolonklaanin. Minttuliekin kuolonklaanilaisista erotti kuitenkin tämän tummansiniset silmät, joissa paloi oikeuden roihu, jollaista tuskin kellään Kuolonklaanin kissalla voisi olla.
”Se sopii minulle”, Minttuliekki vastasi. Hänen kasvoilleen oli ilmehtynyt karehtimaan pieni, hyväksyvä hymy. ”Mekin olemme Kauristassun kanssa vielä alkutekijöissä, mutta seitsemän päivän aikana ehdimme edistyä jo paljon.”
”Ottakaa kaikki aika, jonka tarvitsette”, naukaisin. ”Me kyllä jaksamme odottaa.”
Varapäällikkö ei ehtinyt enää vastata mitään, kun huomasin jonkun kolmannen osapuolen varjon lankeavan meidän yllemme. Kohotin katseeni ja näin Korppisiiven seisomassa auringon edessä. Laikukas naaras katseli meitä uteliaasti vaaleanvihreillä silmillään.
”Anteeksi, en kai vain keskeyttänyt mitään?”
Vilkaisin vaivihkaa Minttuliekkiä, ja pudistin sitten päätäni. ”Et. Keskustelimme yhteisharjoituksista.”
Korppisiipi istahti alas ja loi minuun kiinnostuneen katseen. ”Mistä yhteisharjoituksista?”
”Ajattelimme pitää Nokkostassulle ja Kauristassulle jossain vaiheessa yhteisharjoitukset. Ei mitään sen kummempaa”, selitin nopeasti. Tiesin, että naaras olisi halunnut mukaan Vadelmatassun kanssa, mutta kollioppilaan koulutus oli vielä hyvin varhaisessa vaiheessa, eikä se ainakaan tulisi etenemään mihinkään suuntaan seuraavan parin päivän aikana, kun hänen ja Omenatassun piti siivota pesiä rangaistuksena luvattomasta poistumisesta leiristä.
”Ai.” Kuulin Korppisiiven harmistuksen tuon äänestä, vaikka hän sitä yrittikin peitellä. Minun kävi parasta ystävääni sääliksi. Oppilaiden typerä temppu viivyttäisi jonkin verran hänen koulutussuunnitelmaansa kollin varalle.
Sillä välin kun me olimme puhuneet Korppisiiven kanssa, Minttuliekki oli saanut viimeisteltyä lintunsa. Hän nousi ylös ja vilkaisi meitä kumpaakin. ”Kiitos seurasta, Hiilihammas. Minä taidankin tästä lähteä, jotta saatte jatkaa jutustelua.”
Ennen kuin ehdin sanoa mitään vastaukseksi, naaras tassutteli Korppisiiven ohitse. Hän ei vaikuttanut olevan matkalla mihinkään tiettyyn päämäärään, vaan tuo ennemminkin haahuili ympäriinsä ikään kuin sopivaa soppia etsien. Vasta silloin tulin ajatelleeksi, etten ollut nähnyt varapäällikköä koskaan juttelemassa kenenkään kanssa samalla tavalla kuin minä ja Korppisiipi juttelimme, ystävinä. Kyllä hän vaikutti olevan ihan läheinen Mesitähden kanssa, mutta en ollut aivan varma, viettikö tuo tosiaan loput vapaa-ajastaan yksin.
”Kuule Korppisiipi, me voisimme pyytää Minttuliekkiä tulemaan meidän kanssa saalistamaan tänä iltana”, ehdotin ystävälleni, joka kurtisti hieman epäilevästi kulmiaan.
”Miksi?”
”No siksi tietty, että hänellä ei vaikuta juuri olevan ystäviä Eloklaanissa, vaikka hän on varapäällikkö, senkin pössi!” sanoin ja näpäytin naarasta hännällä nenälle ilkikurisesti. ”Me voisimme auttaa häntä siinä ja olla hänen ystäviään.” En ollut varma, oliko Korppisiipi aivan yhtä innostunut ajatuksesta, kuin minä, mutta siitä huolimatta hän päätyi näyttämään sille lopuksi vihreää valoa.
”No jaa, onhan tuossa pointtia”, hän mutisi, mutta huomasin tuon suun venyvän pieneen hymyyn. ”Käydään sitten vain pyytämässä.”
Pomppasin pystyyn ja lähdin Korppisiipi kannoillani tassuttelemaan varapäällikköä kohti, joka oli juuri aikeissa livahtaa sotureiden pesään, mutta pysähtyi huomatessaan meidän lähestyvän.
”Hei taas”, sanoin naurahtaen vähän. ”Me tässä Korppisiiven kanssa ajattelimme, sattuisiko sinua kiinnostamaan lähteä metsälle meidän kanssamme tänä iltana? Siitä saattaisi tulla jopa ihan mukavaa, kun meitä on enemmän.”
Toivoin todella, ettei naaras pahastuisi ideastani. Tunsin itseni taas yli-innokkaaksi oppilaaksi, joka oli pääsemässä samaan partioon parhaan ystävänsä kanssa. Halusin kovasti tutustua paremmin Minttuliekin kanssa, jos tuo vain antaisi minulle – meille – mahdollisuuden. Minulla ja Korppisiivellä oli sentään toisemme, ja tuntui pahalta katsoa sivusta, jos jollakulla ei ollut ketään, kenen kanssa vaihtaa päivän kuulumiset ja nauraa toisen hölmöillekin jutuille.
//Minttu? Toivottavasti en hitannu ketään liikaa. xd
//575 sanaa
