Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
“Tiedätkös, sinä todella säikäytit meidät silloin helteiden aikaan”, Korppisiiven nauku havahdutti minut unen rajamailta. Olin ollut vähällä torkahtaa kumppanini pestessä hellästi korvantaustojani auringon lämmittämässä läikässä aukiolla. “En tiedä, mitä olisin tehnyt, jos et olisikaan enää herännyt”, naaras jatkoi tavallista vaisummalla äänellä.
Kohottauduin parempaan makuuasentoon, jotta pystyin kääntymään katsomaan kumppaniani. Korppisiiven vihreät silmät kimmelsivät, ja minuun iski saman tien huoli. “Ei minulla ole mitään hätää nyt!” vakuutin naaraalle ja hieraisin hänen päätään kuonollani. “Sitä paitsi, et sinä minusta niin vähällä eroon pääse. Palaisin luoksesi vaikka haudan takaa, ihan multaisena ja ällöttävänä. Kai sinä silti rakastaisit minua?”
Kiusoitteleva äänensävyni sai Korppisiiven suunpielen nytkähtämään ylöspäin, ja soturitar näppäisi minua korvalle hännänpäällään. “Se riippuu ihan siitä, miten hölmöllä tavalla sinä menet kuolemaan”, hän vastasi leikkisä pilke silmissään. Aikaisempi haikeus kuitenkin palasi hänen ilmeeseensä, kun hän lisäsi: “Mutta kyllä rakastaisin sinua, vaikka olisit multainen ja ällöttävä. Ihan loppuun asti.”
Huomasin, että kumppanillani oli paljon asioita mielen päällään, joista tämän ei selvästikään tehnyt mieli puhua juuri nyt. Klaanin varapäällikkönä hänen harteillaan lepäsi paljon, ja minä en voinut kuin vain ihailla hänen luonteen lujuuttaan kestää se. Toivoin vain, että hän voisi sälyttää edes pienen osan tuosta painosta minullekin.
“Ja minä rakastaisin sinua, vaikka olisit ihan matoinen”, painoin pääni hellästi hänen päätään vasten ja kehräsin. Kuulin Korppisiivenkin hyrähtävän kehräämään, ja lämmin tunne valtasi minut kauttaaltaan. Tämä kissa oli minun elämäni rakkaus. Olimme selvinneet lukuisista vastoinkäymisistä elämämme aikana ja kokeneet musertavan monia menetyksiä, mutta kaikkien näiden vuodenaikojen jälkeen olimme silti vahvimpia yhdessä. Hänen rinnallaan minulla oli voimallisempi olo.
“Joutuisit ehkä kuitenkin nukkumaan ulkona, vaikka rakastaisinkin sinua matoineen päivineen”, naukaisin leikilläni, ja seuraavaksi tunsin pehmeän tassun läpsähtävän yllättävän lujaa poskelleni.
“Hiirenaivo”, Korppisiipi tuhahti, mutta hänen silmissään oli rakastava katse.
KP-boosti käytössä
