Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Räpäytin silmiäni ystävällisesti Pohjapennulle, vaikka tuo tuskin pystyi lukemaan rauhoittelevaa elettä kasvoiltani kuumetokkuransa läpi. ”Minun nimeni on Hiilihammas”, vastasin.
Pentu katsoi minua pitkään, ikään kuin hän olisi yrittänyt prosessoida mielessään sitä, mitä olin juuri sanonut. Lopulta hänen onnistui nyökäyttää vähän päätään. Painoin tassullani märkää sammaltukkoa ja kostutin sillä käpälääni, jonka sitten asetin kollin otsalle helpottaakseni hieman hänen oloaan.
Pohjapentu käpertyi taas kerälle sammaliin ja hengitti rosoisesti. Minun teki pahaa katsella pientä pentua siinä tilassa. Väärävarjo oli varmasti kamalan huolissaan pojastaan. Jos kyseessä olisi ollut oma pentuni, olisin saattanut jopa yrittää murtautua parantajan pesälle näkemään häntä.
Tunsin hännän painon laskeutuvan lapojeni päälle. Käänsin päätäni ja näin Liljatuulen, joka oli tullut seisomaan viereeni. ”Kiitos, Hiilihammas. Nyt voit mennä lepäämään”, naaras naukaisi pehmeästi ja kyykistyi samalla haistelemaan Pohjapennun polkuanturoita. En tiennyt, miksi hän teki niin, mutta uskoin sen olevan jotain niitä parantajien juttuja.
Raahauduin omalle paikalleni ja lysähdin makaamaan sammalille. Korppisiipi nukkui viereisessä vuoteessa. Hänenkin hengityksensä rahisi pahan kuuloisesti. Pelkäsin, että hänen tilansa lähtisi huononemaan.
Hyvä Tähtiklaani, anna meidän selvitä tästä, rukoilin hiljaa mielessäni ja laskin leukani käpälilleni. Älä vie Korppisiipeäkin minulta.
Pari päivää kului, eikä kenenkään tila lähtenyt muuttumaan mihinkään suuntaan. Olin alkanut yskiä, mutta oloni ei ollut aivan yhtä huono kuin muilla potilailla. Myös Liljatuuli oli alkanut näyttää huonovointiselta viime aikoina, mutten osannut sanoa, johtuiko se rasituksesta vai jostain muusta.
Nousin istumaan ja nuolaisin pari kertaa rinnastani törröttävää karvatuppoa. Turkkini oli hirvittävässä kunnossa. Yleensä pidin sen siistinä ja ojennuksessa, mutta nyt se oli päässyt takkuuntumaan ja se sojotti rumasti joka suuntaan.
Havaitsin näkökenttäni reunalla liikettä. Käännyin katsomaan Pohjapentua, joka kohotti päätään varovasti ja puhkesi sitten yskimään. Katsoin häntä säälivästi. Pentu uskoi kovasti, että Tähtiklaani halusi hänet luokseen, ja toivoin todella, että hän oli väärässä. Olin päättänyt yrittää piristää häntä jotenkin, vaikka tuo tuskin kamalasti jaksoi tehdä mitään.
”Hei, Pohjapentu”, naukaisin hieman väsyneellä äänellä, mutta yritin saada sen kuulostamaan pirteämmältä. ”Onko vointi yhtään parempi?”
//Pohja?
//312 sanaa
