Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Tunsin lehtien nuolevan kylkiäni työntyessäni ulos soturien pesän sisäänkäynnin virkaa toimittavan pensaan läpi aukiolle. Aamu oli kirkas ja lämmin – itse asiassa vähän turhankin lämmin. Vilkaisin pilvettömälle taivaalle hiukan huolissani: päivästä tulisi jälleen läkähdyttävän kuuma ja pitkä.
Korvani nytkähtivät nopeasti takaani pensaasta kuuluvan äkillisen rapinan suuntaan. Minut ympäröi tuttu, pehmeä tuoksu, ja käännyin kohtaamaan Korppisiiven suloiset kasvot. Naaraan mustavalkea turkki oli vielä unien jäljiltä sekainen ja sammalsilpun peitossa, mutta se ei tuntunut haittaavan häntä.
”Huomenta”, toivotin ja hieroin päätäni vasten hänen poskeaan. Korppisiipi kehräsi ja kietaisi häntänsä omani ympäri.
”Mihin sinä olit karkaamassa ilman minua?” hän kysyi mukamas toruvalla äänellä, vaikka hänen silmänsä nauroivat. Kehräsin ja tuuppasin tätä tassulla lapaan.
”Yritin hakea jostain pelastusta kärsiville korvilleni”, huokaisin liioitellusti ja heilautin kumpaakin korvaani vuorotellen. ”Sinun kuorsauksesi kuuluu varmaan Kuolonklaanin leiriin asti.”
Korppisiipi huitaisi minua terävästi kuonolle hännänpäällään. ”Ettäs kehtaatkin”, hän kikatti. ”Minä en kuorsaa!”
”Sano se kuolonklaanilaisille”, virnistin ja väistin nipin napin naaraan seuraavan äkäisen hännän liikkeen.
Silmänurkastani näin jonkun liikkuvan varjoissa. Katsahdin Eloklaanin varapäällikköön, joka kuopi maata ruoanrippeiden päälle lopeteltuaan aamupalansa. Vaihdoin Korppisiiven kanssa katseita. Minttuliekkiä vaikutti vaivaavan jokin.
Kuin sanattomasta merkistä lähdimme tassuttamaan rinta rinnan kohti punertavaturkkista naarasta, joka katseli hajamielisen näköisenä ympärilleen aukiolla. Kun hän huomasi meidät, hänen tummansiniset silmänsä kirkastuivat.
”Huomenta, Minttuliekki”, naukaisin ystävällisesti ja loin tuolle lämpimän hymyn. ”Me tässä Korppisiiven kanssa ajattelimme, että jos et ole vielä järjestänyt tämän päivän partioita, niin me lähtisimme mielellämme kanssasi johonkin partioon. Siitä on ikuisuus, kun olemme tehneet mitään yhdessä.” Ja se oli totta. Meistä oli tullut Minttuliekin kanssa melko hyviä ystäviä, vaikka viime aikoina yhteiset keskustelut olivat jääneet harvakseen. Nyt meillä oli kuitenkin tilaisuus korjata asia, ja ehkä ottaa myös selvää siitä, mikä varapäällikön mieltä painoi.
//Minttu?
//277 sanaa
