Hiilitassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Korppitassu salasi minulta jotakin, huomasin sen hänen äkillisesti muuttuneesta asenteestaan, kun otin puheeksi tämän ilmiömäisen hyvän suorituksen kiipeilyharjoituksissa. Jopa liian hyvän, sillä kaiken järjen mukaan Korppitassun olisi pitänyt olla vielä lähtökohdassa viime kerran jälkeen, kun hän oli pudonnut puusta ja loukannut jalkansa.
Kun olin aikeissa kysyä asiasta ystävältäni, Utusielu pelasti hänet pinteestä saapuessamme leiriin. ”No niin, nyt voitte mennä syömään ja lepäämään.”
Korppitassu oli uutisesta vain hyvillään ja jolkotteli ohitseni tuoresaaliskasalle. Lähdin hänen peräänsä hieman epäluuloisena. Oppilas jätti kertomatta minulle jotakin, mikä sai minut vähän turhautuneeksi. Luulin, että ystävinä me voisimme kertoa toisillemme ihan kaikesta. Etenkin, kun pidin naarasta parhaana ystävänäni.
Korppitassu valikoi kasan päältä pikkulinnun ja vilkaisi minuun kysyvästi. ”Haluatko jakaa tämän?” hän tupisi suu täynnä höyheniä. Kohautin vain lapojani ja seurasin häntä leirin reunalle, lähelle karhunvatukkapensaikkoa, jonka sisällä sijaitsivat sekä klaaninvanhimpien pesä että pentutarha. Pentutarhasta kuului melkoinen innostunut kuhina, ilmeisesti Mesitähti oli katsomassa jälkeläisiään.
Söimme linnun kaikessa hiljaisuudessa. Korppitassukin tuntui huomanneen jännitteen meidän välillämme, muttei silti suostunut sanomaan sanaakaan. Juuri kun olin ottamassa asian puheeksi uudestaan, Kirsikkakuono työnsi kuononsa ulos klaaninvanhimpien pesästä ja kurkkasi aukiolle. Huomatessaan meidät lähettyvillä, vanha kissa puski itsensä kokonaan ulos pensaan suojista ja lähti hoipertelemaan meitä kohti.
”Hyvää päivää”, Kirsikkakuono tervehti kohteliaasti. Vastasimme Korppitassun kanssa naaraan tervehdykseen.
”Oi, miten ihanaa: sade on lakannut”, klaaninvanhin ihasteli puolipilvistä taivasta. Vaikka ulkona olikin vielä kamalan märkää aamuisen sateen vuoksi, se ei tuntunut haittaavan Kirsikkakuonoa ollenkaan.
”Onko sinulla nälkä? Voin hakea sinulle jonkun saaliin tuoresaaliskasasta”, Korppitassu keksi yhtäkkiä ehdottaa. Kirsikkakuono kääntyi katsomaan laikukkaaseen ystävääni kiitollisen oloisena.
”Sepä olisikin kilttiä.”
Korppitassu ei jäänyt vitkastelemaan, vaan ryhtyi toimeen saman tien. Katselin hänen peräänsä hieman happamana. Tämä oli onnistunut taitavasti välttämään keskustelun kanssani kerta toisensa perään.
Pian naaras palasi takaisin mukanaan mehevän näköinen peltohiiri. Kirsikkakuono otti sen vastaan hyvillään. Saimme kuunnella vanhan naaraan kertomuksia nuoruutensa seikkailuista sillä aikaa, kun hän nyhti hiiren itselleen sopiviksi suupaloiksi. Koko sinä aikana minä ja Korppitassu emme vaihtaneet sanaakaan keskenämme.
Viimein Kirsikkakuono oli saanut kaltattua saaliinsa kokonaan ja poistui sitten pesäänsä kiitettyään meitä ensin ruoasta ja seuranpidosta. Minäkin olin aikeissa siirtyä oppilaiden pesälle jatkamaan mykkäkouluani Korppitassua kohtaan, mutta hän pysäytti minut yllättäen.
”Hiilitassu”, oppilas maukui hiljaisella äänellä. Hän ei selvästikään halunnut herättää yhtään ylimääräistä huomiota. ”Olen pahoillani, etten kertonut sinulle aiemmin, mutta minä olen käynyt harjoittelemassa salaa öisin.”
En voinut sanoa olevani yllättynyt, sillä jotain tämän tapaista olin alunperin uumoillutkin. Minun oli kuitenkin vaikea sisäistää sitä, että naaras oli todella mennyt tekemään niin typerästi. ”Sinähän tiedät, etteivät oppilaat saa poistua leiristä ilman mestaria – etenkään yöaikaan! Se on tosi vaarallista ja vastuutonta!” puhuessani yritin pitää parhaani mukaan ääneni matalana. Vaikka ystäväni olikin tehnyt mielestäni väärin rikkomalla sääntöjä, en halunnut narauttaa häntä muille.
Korppitassu luimisti korviaan. Hänkin tuntui tajuavan tekojensa vääryyden, mutta ei suostunut myöntämään minulle sitä. Huokaisin ja mietin hetken, mitä minun pitäisi sanoa. Lopulta en keksinyt muutakaan kuin kysellä naaraan motiiveja hullulle ajatukselleen.
”Miksi sinä teit jotain niin typerää? Sinä olit loukkaantunut! Mitä jos olisit pudonnut uudelleen puusta, eikä kukaan olisi ollut paikalla auttamassa sinua? Silloin parantumisesi olisi ottanut paljon pitempään kuin vain pari päivää.”
//Korppi?
//499 sanaa
