Hiilitassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Jostain syystä olin aamulla täynnä odottamatonta energiaa. Liljatuulen annettua minulle todenmukaisen ja ammattimaisen selityksen mieltäni jo vähän pitempään askarruttaneeseen uneen, olin pystynyt nukkumaan viime yönä kuin tukki. Aamulla enää edes tuskin muistin sitä typerää unta, jossa kaikki oli ollut aivan sekaisin. Korppitassu ei kuitenkaan vaikuttanut tyytyväiseltä parantajan arvioon uniemme alkuperästä. Tiesin, että hänen kanssaan asiasta väitteleminen ei johtaisi mihinkään, joten annoin naaraan pitää oman mielipiteensä ja pysyin itse Liljatuulen antamissa syissä.
”Hiilitassu!” Utusielun väsynyt komennus kuului takaani. Pysähdyin äkisti, kun tajusin menneeni ajatuksissani mestarini ohi. Loin soturiin pahoittelevan katseen, johon hän vastasi ponnettomalla nyökkäyksellä. Voi juku, kaikki muut tässä pienessä partiossa olivat kuin puolikuolleita!
Jättäydyin kulkemaan joukon hännille Korppitassun viereen. Ystäväni oli yhtä innokas harjoituksista kuin joutuisi nuuhkaisemaan ketunjätösläjää. Olisin saattanut hieman loukkaantua, ellen olisi ollut niin hyvällä tuulella. Kunhan pääsisimme harjoituspaikalle, olin varma, että Korppitassunkin kadonnut innostus löytyisi.
Meidän ei tarvinnut kulkea leiristä kauaksikaan, sillä sitä ympäröivä sekametsä oli juuri sopiva paikka koetella taitojamme. Olisimme varmaan muuten harjoitelleet koivumetsässä, kuten viime kerralla, ellei olisi ollut näin märkää ja kosteaa, mikä teki koivupuiden rungoista ainakin kaksi kertaa liukkaampia ja vaarallisia. Olin kuitenkin tyytyväinen myös tähän ratkaisuun, koska luotin nyt itseeni ja omiin kykyihini paljon enemmän kuin viimeksi.
”Tänään jatkamme samaa asiaa, mihin jäimme viime kerralla. Te molemmat saatte valikoida itselleni sopivammaksi katsomanne puut, ja kiipeätte niiden runkoa pitkin jonkin matkaa ylöspäin, kunnes laskeudutte alas hallitusti. Tällä kertaa emme halua yhtään vääntyneitä käpäliä tai katkenneita selkiä”, Utusielu sanoi, kun saavuimme tämän päivän harjoittelupaikalle, ja vilkaisi vihjaavasti Korppitassun suuntaan. Kuulin Korppitassun tuhahtavan vieressäni ja jupisevan jotain puoliääneen. Itse keskityin tutkailemaan ympärillämme kasvavia puita katseellani, valkatakseni niistä parhaimman.
”Minä otan tämän!” hihkaisin ja loikin yksinäisen havupuun luokse. Utusielu nyökkäsi hyväksyvästi. Kun Korppitassukin oli saanut valikoitua itselleen puun harjoitusta varten, saimme luvan aloittaa.
Itsevarmoin elein avasin kynteni ja upotin ne puun rosoiseen kuoreen. Se tuntui paljon luotettavammalta kuin koivun tasainen ja uurteeton pinta. Lähdin vetämään itseäni ylöspäin vauhdikkaasti. Muu maailma ympärilläni sumeni, näin vain puun tuulen mukana hienoisesti heiluvan latvan, joka häämötti edessäpäin. Se oli hyvin, hyvin korkealla, mutta minua ei pelottanut.
Puolessa välissä matkaa jokin sai minut kuitenkin pysähtymään. Ehkä se oli Utusielun ääni, joka käski minun tulla jo alas, tai sitten jossain takaraivoni pimennossa piilotellut epävarmuus. Minua alkoi huimata.
”Hiilitassu, tule alas! Olet jo tarpeeksi korkealla!” Utusielu huusi puun juurelta. En uskaltanut vilkaista alas, sillä pelkäsin putoavani. Tiukensin otettani puusta ja yritin nielaista kurkkuuni nousseen oksennuksen tunteen alas.
Lopulta onnistuin keräämään taas rohkeuteni ja laskeuduin runkoa pitkin alas samaa reittiä mitä olin kavunnutkin. Yritin peitellä paniikkiani muilta, kun käännyin katsomaan Utusieluun päin.
”Miten minulla meni?” kysyin ääni melkein pettäen. Utusielu heilautti korviaan.
”Oikein hyvin, mutta kiipesit kyllä aika korkealle. Jos olisit vahingossa pudonnut, sinut oltaisiin saatu kaapia maasta talteen”, naaras maukui muka vitsikkäänä. Minua ei kuitenkaan naurattanut. Mestarinikin tuntui huomaavan sen, ja hänen naamansa palautui takaisin peruslukemille, kun tuo kääntyi toiseen suuntaan seuratakseen Hallavarjon ja Korppitassun edistymistä.
Kun Korppitassukin oli laskeutunut turvallisesti alas puusta, mestarit pyysivät meitä seuraamaan perässään. Luulin harjoitusten loppuneen tähän, mutta kun löysin itseni seisomasta valtavan männyn juurelta, tajusin, että äskeinen oli ollut vasta alkulämmittelyä.
”Näettekö toiseksi alimman oksan?” Hallavarjo kysyi ja silmäili jykevää puuta. Minun piti kallistaa päätäni hieman takakenoon nähdäkseni kollin tarkoittaman oksan. Nyökkäsimme Korppitassun kanssa lähes samaan aikaan.
”Hyvä. Tehtävänänne on kiivetä sen luokse kumpikin vuorollaan, ja kun te molemmat olette sen päällä, voitte laskeutua alas”, soturi kertoi loput ohjeet. Kun katselin toiseksi alimpana olevaa oksaa, se tuntui olevan kamalan korkealla. Ainakin se oli viisi tai kuusi ketunmittaa ylempänä meitä.
”Älkää olko huolissanne. Pärjäätte kyllä, kunhan vain keskitytte siihen, mitä olette tekemässä, ettekä ryhdy sooloilemaan”, Utusielu sanoi rohkaisevasti minulle ja Korppitassulle. Tukahdutin huokauksen ja katsahdin ystävääni, joka mittaili parasta aikaa puuta katseellaan. Mitä ripeämmin aloittaisimme, sitä pikemmin olisimme taas kotona.
”No, kumpi menee ensin?”
//Korppi?
//618 sanaa
