Hiilitassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Yritin hillitä itseni kun kävelin mestarini Utusielun perässä piikkihernetunnelin lävitse. Kilpikonnalaikukas soturi oli pitänyt minulle tänään ensimmäiset taisteluharjoitukseni! Ne olivat menneet ihan hyvin, vaikkakin minulla oli ollut vähän vaikeuksia hahmottaa joitakin perusliikkeitä, joita naaras oli näyttänyt. Mutta uskoin oppivani ne kyllä, jos vain keskittyisin kovasti harjoitteluun.
”Pärjäsit tänään hyvin”, Utusielu sanoi tullessamme aukiolle. Kuulin hänen äänestään, että tuo todella tarkoitti sitä. Aavistuksen verran suoristin selkääni ja oikaisin asentoani näyttääkseni vakuuttavammalta, mikä oli kyllä melko kaukaa haettu ajatus, kun katsoi ihoa vasten liimautunutta turkkiani ja väsyneitä silmiäni.
”Kiitos”, sanoin takaisin ja nyökkäsin vähän, oikeastaan tietämättä itsekään, miksi niin tein.
Utusielu hymähti vähän. ”Menemme huomenna saalistamaan Hallavarjon ja Korppitassun kanssa, mutta vasta aurinkohuipunhetken jälkeen. Siispä saat nukkua aamulla vähän pidempään. En kuitenkaan suosittele jättämään heräämistä viime hetkelle”, soturitar neuvoi ja kääntyi sitten lähteäkseen. Mutta ennen kuin hän poistui paikalta, tuo viittasi hännällään tuoresaaliskasan suuntaan ja nyökäytti minulle päätään hyväksyvästi. Vatsani kurisi iloisesti.
Päätin valita tuoresaaliskasan päältä pienen päästäisen, jota asetuin näykkimään leirin laidalle. Sivusilmällä huomasin Hallavarjon palaavan leiriin oppilaansa Korppitassun kanssa. Heidän mukanaan olivat myös Okraviiksi ja Pehmoturkki. Päättelin Pehmoturkin leukojen puristuksessa olevasta jäniksestä nelikon olleen metsästyspartiossa.
Olin elänyt Eloklaanissa vasta muutaman kuun ajan, mutta oppinut jo tietämään kaikki sen jäsenet nimeltä. Minulla ei oikeastaan ollut ystäviä. Pysähdyin kyllä aina välillä vaihtamaan päivän kuulumiset säästä tai jostain muusta täysin turhasta aiheesta jonkun kanssa, mutta sen jälkeen keskustelu yleensä tyrehtyi ja molemmat palasivat takaisin omien tehtäviensä pariin.
Korppitassu haki myös riistan tuoresaaliskasasta, mutta jättäytyi syömään sitä lähemmäksi oppilaiden pesää. Vilkuilin välillä varovasti hänen suuntaansa, sillä en halunnut vaikuttaa oudolta tuijottelijalta. Totta puhuakseni en ollut koskaan vaihtanut sanaakaan naaraan kanssa. Meistä oli tullut oppilaita melkein samaan aikaan, mutta tuo oli näyttänyt minusta siltä, että viihtyi mieluummin omassa seurassaan kuin juttelisi minun kaltaiseni kanssa. Mutta ehkä siihen huomenna tulisi muutos, kun pitäisimme yhteisharjoitukset. Saattaisin jopa saada tuosta yleensä niin vaisusta oppilaasta uuden ystävän.
Saatuani iltapalan päätökseen siistin nopeasti karhean, hennosti kihartuvan turkkini. Sen jälkeen suuntasin oppilaiden pesälle ja änkeydyin pensaikon läpi omalle paikalleni, johon oli jo ehtinyt muodostua turvallinen monttu painoni alla muutaman täällä viettämäni yön jälkeen.
Korppitassu ja Kirpputassu olivat myös vetäytyneet omaan rauhaansa. Ainakin Kirpputassu oli jo syvässä unessa, mutta Korppitassu petasi vielä paikallaan. Minäkin kiepahdin kerälle omalla vuoteellani ja hautasin kuononi paksun häntäni alle.
Uni otti oman aikansa tullakseen, mutta viimein kun leirin äänet hiljenivät ja Korppitassukin lakkasi pyörimästä paikallaan, sukelsin rauhoittavaan pimeyteen.
Aamu valkeni kalseana. Minua inhotti, kun astuin ulos tihkusateeseen oppilaiden pesän pensaiden suojasta. Kuulin askelista ja oksien kahinasta, että Korppitassu tuli heti perässäni. Ilmeisesti naaras oli myös tietoinen tämän päivän yhteisharjoituksista.
Hallavarjo ja Utusielu istuivat sotureiden pesän edustalla ja juttelivat jostain hiljaisella äänellä. Arvelin heidän suunnittelivan aurinkohuipunhetken jälkeistä harjoitusta yhdessä, joten en halunnut häiritä heitä. Niinpä istahdin alas melkein oppilaiden pesän suuaukon eteen ja ryhdyin pesemään kasvojani. Korppitassu seisoi vähän matkan päässä vieressäni. Hän vilkuili mestarien suuntaan epäröivän näköisenä, mutta istuutui sitten itsekin ja kietaisi häntänsä etutassujensa ympärille.
Vietimme hyvän tovin istuen vain hiljaisuudessa. Minä oikeastaan nautin siitä. Kuitenkin aina välillä huomasin Korppitassun vilkaisevan minuun päin. Yritin leikkiä kuin en huomaisikaan sitä, sillä en halunnut säikäyttää naarasta.
Lopulta Utusielu ja Hallavarjo lähtivät kulkemaan meitä kohti. Nuolaisin nopeasti rintakarvojani ja nousin sitten ylös. Korppitassu teki samoin.
”Hyvää huomenta”, Utusielu tervehti tuttuun tapaan ystävällisellä äänellään. Vastasin tervehdyksen nopealla nyökkäyksellä.
”Pidämme tänään saalistusharjoitukset nummella”, naaras sanoi ja vilkaisi Hallavarjoon päin ikään kuin varmistaakseen asian. Täysin valkea kolli nyökkäsi vahvistukseksi.
”No, joko me mennään?” murahdin malttamattomana, enkä voinut estää kasvoilleni pyrkivää innostunutta hymyä. Utusielu katsoi minuun hieman toruvasti, mutta huomasin hänen värisevistä viiksistään, että tuotakin huvitti.
Ulkona leirin ulkopuolella oli vielä melko paljon lunta, mutta aina silloin tällöin jostain nietosten alta pilkisti esiin vihreä ruohotuppo. Elimme nyt varhaista hiirenkorvan aikaa, jonka jälkeen siirryttäisiin viherlehteen. Monet minua vanhemmat kissat puhuivat viherlehdestä jotenkin haikailevan oloisesti: kuin se olisi ollut ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Kun olin kysynyt asiasta, minulle oli kerrottu, että silloin aurinko paistoi yötä päivää ja ruokaa löysi melkein mistä vain tahansa sitä keksikin etsiä. Se oli kuulostanut jopa minun korvaani oikealta paratiisilta. Kieltämättä lumessa rämpiminen ja jatkuva kasvoille puhaltava kylmä tuuli alkoivat vähitellen käydä hermoille, vaikka en minä vielä varsin nuoren ikäni puolesta paremmastakaan tiennyt.
Yllättäen Utusielu pysähtyi. Olin vähällä törmätä edelläni kulkevaan Korppitassuun.
”Mitä haistatte?” Utusielu kysyi. Sieraimeni avautuivat kun nuuhkaisin kosteaa ilmaa. Haistoin paljonkin asioita, kuten esimerkiksi lumen alla pitkään hautoneen märän ruohon, kuivat lehdet ja maan… sekä jäniksen!
”Jäniksen”, ilmoitin empimättä. Olin saanut maistaa jänistä ensimmäisenä riistana tultuani Eloklaaniin. Sen haju oli pinttyneet nenääni niin vahvasti, että tunnistaisin sen vaikka unissani. Utusielu vahvisti vastaukseni nyökkäyksellä. Huomasin hänen katseessaan ylpeyttä.
”Aivan niin”, Hallavarjo jatkoi. ”Nyt teidän tehtävänne on jäljittää tuo jänis ja yrittää saada se kiinni.”
Jaiks! Nyt mestarit pistivät kyllä pahintaan. Olin ollut oppilaana hädin tuskin neljää päivää, kun he nyt jo vaativat meitä ruokkimaan koko muun klaanin. Utusielu tuntui kuitenkin huomaavan pienen hätääntymiseni ja rauhoitteli meitä.
”Tehtävän tarkoituksena on pääasiassa löytää saalis”, hän naukaisi. ”Ei haittaa, vaikka ette saisikaan sitä kiinni ensimmäisellä kerralla. Harjoittelemme sitä myöhemmin.”
Tunsin kiven vierähtävän pois päältäni. Kyllä tästä selvittäisiin, vakuuttelin itselleni. Sitten käännyin Korppitassun puoleen, joka tähän asti oli pysytellyt hiljaa.
”Oletko sinä hyvä jäljittämään?” kysyin tuolta. Jos saisin selville naaraan vahvuudet, voisimme laatia yhdessä suunnitelman jäniksen jäljittämiseksi ja mahdollisesti kiinnisaamiseksi. Se tietenkin edellytti sitä, että ikätoverini oli halukas yhteistyöhön kanssani.
//Korppi?
//866 sanaa
