Hiilitassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Seuraavana aamuna Utusielu oli tullut herättämään minut varhain. Olin ollut vielä liian uninen kysyäkseni syytä näin aikaiselle lähdölle, joten olin vain seurannut mestariani ulos leiristä turkki sotkuisena ja silmät yhä sikkurassa.
Ulkona oli vielä pimeää. Aurinko nousisi vasta vähän ajan päästä, jos silloinkaan, sillä viime aikoina oli ollut melko pilvistä. Nyt kun olin jo saanut karistettua suurimman osan väsymyksestä painamasta silmäluomiani alaspäin, uteliaisuuteni heräsi.
”Miksi me lähdimme harjoituksiin jo ennen auringonnousua?”
Utusielu käveli vain eteenpäin. Hän kyllä vilkaisi nopeasti minun suuntaani vihreillä silmillään, mutta näytti siltä, että hänellä oli jotakin mielessään, eikä tuo osannut pukea sitä vielä sanoiksi.
”Harjoitellaanko kenties pimeässä suunnistamista?” esitin varsin kekseliään ideani nopeuttaakseni naaraan ajatusprosessia. Olin tunnetusti hyvin malttamaton persoona, jolle odottelu oli yhtä kivaa kuin kirppujen poistaminen vanhuksen takamuksesta.
”Ei, emme harjoittele. Itse asiassa tänään ei harjoitella ollenkaan, koska eilisistä harjoituksista toipuminen ottaa oman aikansa. En nimittäin halua saatella oppilastani parantaja pesälle jonkin venähdyksen tai lihasrepeämän takia, joka oltaisiin voitu ehkäistä riittävällä levonsaannilla”, kuulin Utusielun äänessä hienoista kireyttä hänen puhuessaan.
”Miksi me sitten ollaan täällä?” kysyin vähän levottomana. Outo jäykkyys ei yhtään ollut mestarini tapaista. Pelkäsin tehneeni jo jotakin niin kamalaa, että naaras harkitsi lopettavansa mestarinani olemisen. En tosin tiennyt, oliko sellainen klaanin laissa edes mahdollista.
”Halusin vain puhua kanssasi siitä eilisestä – ja sitä paitsi, saat hyvän tilaisuuden verrytellä lihaksiasi”, Utusielu naukui nyt jo paljon pehmeämmällä äänellä ja kääntyi katsomaan minuun päin. ”Saitteko varmasti sovittua välinne Kirpputassun kanssa?”
Räpyttelin silmiäni vähän yllättyneenä. Siitäkö vain tässä oli koko ajan kiikastanut? ”Joo, puhuin hänen kanssaan vielä ennen nukkumaanmenoa, ja asia oli kunnossa.”
”Se on hyvä”, Utusielu hymähti tyytyväisenä. ”Entä sinä itse? Miten voit?”
”Hyvin”, vastasin hieman vastahakoisesti. En pitänyt siitä, että minua paapottiin, mutta en myöskään halunnut olla töykeä mestarilleni, joka vain oli huolissaan hyvinvoinnistani. ”Menetin vain malttini eilen, en käynyt kenenkään kimppuun – tai no, ainakaan kirjaimellisesti.”
”Kuule, jos sinusta koskaan tuntuu, että olet tekemästä pikku jutusta valtavan kohtauksen, kannattaa kokeilla laskea kymmeneen mielessä ja harkita sitä, mitä olet aikeissa sanoa jollekin toiselle. Siitä voi olla apua ainakin näin aluksi, kunnes keksit parempia tapoja itsehillintään.” Vaikka en pitänytkään tavasta, jolla Utusielu minulle puhui, aioin kuitenkin ottaa hänen neuvoistaan kopin ja käyttää niitä tositilanteen tullen. Kuitatakseni naaraan asian ymmärretyksi, nyökkäsin pienesti.
”Hieno homma. Nyt voit palata leiriin. Koska emme tänään harjoittele, saat siivota pentutarhan aikasi kuluksi”, Utusielu sanoi ja yritti selvästi pitää naamansa peruslukemilla, vaikka huomasinkin hänen viiksiensä värisevän hiukan.
”Hyvä on”, huokasin, mutta keksin sitten ehdottaa jotakin: ”Saanko pyytää Korppitassua avukseni? Hänkään ei ole harjoituksissa tänään, koska on yhä Liljatuulen määräämällä sairasvapaalla.”
Utusielu nyökkäsi. ”Mikä ettei. Teidän täytyy vain kysyä asiasta vielä Hallavarjolta.”
”Niin teemme!” hihkaisin kääntyen ympäri kannoillani. Juoksin edeltä leiriin, johon ei ollut kovinkaan pitkä matka. Katsoessani piikkihernetunnelin suun kohdalla taakseni, näin Utusielun jääneen istumaan ulos. Hän katseli valkenevaa taivasta omiin ajatuksiinsa uppoutuneen näköisenä.
Puoleksi ryömin, puoleksi juoksin tunnelin läpi aukiolle, jossa kissat olivat jo heräilemässä. Näin Korppitassun makoilemassa oppilaiden pesän edustalla varsin kyllästyneen oloisena. Syöksyin hänen eteensä sellaisella vauhdilla, että onnistuin lennättämään hänen päällensä vähän loskalunta jarruttaessani. Korppitassu sihahti närkästyneenä ja pomppasi seisomaan.
”Anteeksi”, virnistin pahoittelevasti. ”Tulin vain kysymään, haluaisitko tulla auttamaan minua pentutarhan siivouksessa? Jos suostut, meidän pitää kysyä vielä Hallavarjon lupa.” Katsoin ystävääni toiveikkaana. Siivoamisesta tulisi kaksin verroin mukavampaa, jos naaras suostuisi tulemaan avukseni.
//Korppi?
//532 sanaa
