Hiilitassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Minä ja Hallavarjo olimme saaneet yhdessä patistettua Korppitassun parantajan pesälle tarkistukseen. En ollut mennyt hänen mukaansa, sillä tämä tuntui olevan naaraan ylpeydelle ihan tarpeeksi iso kolaus jopa ilman minun ärsyttävää hössötystäni. Niinpä olin päättänyt odottaa häntä oppilaiden pesällä, jonne arvelin tuon suuntaavan joka tapauksessa, kunhan pääsisi pois Liljatuulen käsittelystä.
Oppilaiden pesässä alkoi tulla täyttä. Minun, Korppitassun ja Kirpputassun lisäksi pesään olivat muuttaneet Lakkatassu, Harhatassu ja Ruskatassu. He kaikki olivat entisiä erakkoja. Tiesin Ruskatassusta sen verran, että hän oli tullut klaaniin vanhempiensa Iltakaiun ja Taivaslaulun kanssa, mutta en ollut koskaan jutellut kollille. Harhatassusta ja Lakkatassusta tiesin vielä vähemmän.
Kuluneen kuun aikana klaani oli saanut paljon vahvistuksia, mikä oli varmaankin hyvä juttu. Mesitähden puoliso Aurinkokajo oli synnyttänyt neljä pentua. Uskalsin jopa salaa toivoa, että minusta ehtisi tulla soturi, ennen kuin he pääsisivät oppilaiksi. Sitten voisin toimia mestarina jollekin heistä, vaikkakin uskoin Mesitähden valikoivan tarkkaan mestarit omille pennuilleen. Hän varmasti valitsisi ne soturit, jotka tietäisivät soturilain ja osaisivat välittää klaanielämän perustaidot nuorille kissoille.
Kyllä minäkin jotakin osasin, mutta en kieltänyt sitä, että minulla oli vielä paljon opittavaa. Aluksi klaanin tavoille opetteleminen oli tuntunut todella vaikealta, mutta onnekseni olin ollut vielä niin nuori, että olin oppinut ne nopeammin kuin monet vanhoista, klaaniin uusina tulleista kissoista.
Korvani nytkähtivät pesän suuaukon suuntaan. Korppitassu nilkutti sisälle pesään ja kahisutti samalla koko pensaikkoa. Kirpputassu käänsi kylkeä viereisellä pedillä ja mutisi jotakin unenpöpperöisenä. Laikukas naaras könysi omalle paikalleen lähelle minua. Katsoin häntä odottaen kuulevani tuloksia jalan tilanteesta, mutta samalla peläten, että oppilas oli yhä käärmeissään minulle siitä, kun olin nolannut hänet Hallavarjon edessä.
”Se on vain venähtänyt”, Korppitassu sanoi lopulta, kun kylläistyi tuijotukseeni. Jos olisin sanonut, ettei uutinen ollut liikuttanut minua millään tasolla, olisin valehdellut. Olin todella helpottunut siitä, ettei Korppitassu ollut murtanut jalkaansa. Silloin paranemisessa olisi mennyt tuplaten pitempi aika.
”Minun pitää jättää harjoitukset väliin ainakin pariksi päiväksi”, Korppitassu jatkoi. En osannut oikein tulkita hänen ilmettään, mutta arvelin, että hän oli vähän pettynyt siihen. Ainakin minä olisin ollut, jos olisin kuullut, etten saisi osallistua harjoituksiin pariin päivään.
”Tärkeintä on, että sinä olet kunnossa ja saat pitää kaikki neljä jalkaasi”, virnistin nopeasti, yrittäen keventää vähän tunnelmaa. Korppitassu pyöritteli vain silmiään, mutta huomasin hänen viiksiensä värisevän aavistuksen.
”No, minä taidan mennä nyt nukkumaan”, naaras ilmoitti ja avasi suunsa isoon haukotukseen. ”Tänään oli rankka päivä.”
”Älä muuta sano”, myötäilin oppilastoveriani, ja tunsin itsenikin yhtäkkiä todella väsyneeksi. Käperryin syvemmälle sammalten sekaan ja vedin jalkani lähelle kehoani.
”Hyvää yötä, Korppitassu”, naukaisin hiljaa, mutta en osannut sanoa, kuulinko naaraan koskaan vastaavan takaisin, sillä vaivuin uneen lähes samalla hetkellä, kun suljin silmäni.
Astelin ulos pesästä. Leirissä oltiin jo hereillä, ja yllättävää kylläkin, aurinko paistoi pitkään taivaan peittäneen pilvireunan takaa kirkkaana. Ensimmäistä kertaa se tuntui oikeasti lämmittävän tummanruskeaa turkkiani. En voinut pidätellä tyytyväistä kehräystä, joka pyrki ylös kurkustani.
”Huomenta, Hiilitassu!” yllätyin vähän kuullessani minulle ennestään lähes tuntemattoman äänen sanovan nimeni. Käännyin katsomaan Kirpputassua, joka tassutteli luokseni. Tunsin itseni ensimmäistä kertaa oikeasti isoksi, kun jouduin katsomaan alaspäin pieneen mustaan kollikissaan, joka oli kaiken lisäksi vielä minua vanhempi. Ei paljoa, mutta kuitenkin riittävästi.
”Huomenta”, vastasin tervehdykseen hieman hämilläni. En ollut oikeastaan kuullut Kirpputassun puhuvan koskaan. Tai ehkä se johtui siitä, että en vain itse ollut mennyt aloittamaan juttua kollin kanssa. Joka tapauksessa olin utelias kuulemaan, mitä kissa minusta tahtoi.
”Lauhalaukka ja Utusielu ilmoittivat minulle, että meillä on tänään taisteluharjoitukset yhdessä”, pieni kolli kertoi. Katsoin häntä yllättyneenä. Ensimmäinen ajatukseni oli, etten voisi taistella häntä vastaan. Saattaisin vaikka murskata tuon!
Kun en saanut sanottua sanaakaan, Kirpputassu päätti jatkaa: ”Lähdemme iltapäivällä, joten he kehottivat sinua syömään hyvin ja verryttelemään, ennen kuin aloitetaan.” Sen jälkeen hän huiskaisi minulle hännällään hyvästeiksi ja jatkoi matkaansa ohitseni Ruskatassun luo, joka söi tuoresaalista leirin laidalla.
Pystyin vain tuijottamaan hänen peräänsä kuin typerys. Olin liian typertynyt tehdäkseni mitään. Voi hyvä Tähtiklaani, mitähän tästäkin oikein tulisi?
”Minusta tuntuu, että Utusielu ja Lauhalaukka tekivät virheen, kun päättivät laittaa minut ja Kirpputassun vastakkain”, valitin Korppitassulle samalla kun söimme aamiaista. Laikukas naaras katsoi minuun vähän kyseenalaistavasti kulmiaan kohottaen ja nuolaisi viiksiinsä tarttuneen liharippeen suuhunsa.
”Etkö sinä nyt vähän liioittele”, tuo tokaisi.
”Katso nyt häntä!” puuskahdin turhautuneena ja viittasin hännälläni leirin toisella laidalla istuskeleviin Ruskatassuun ja Kirpputassuun. Kirpputassu todella näytti kirpulta Ruskatassun rinnalla, vaikka ei oranssi kollikaan mikään järin suuri ollut. Korppitassu kallisti vähän päätään silmäillessään pikkuruista mustaa kollia, ja katsahti sitten taas minuun. ”En halua, että hän joutuu parantajan pesälle minun takiani.”
”Kirpputassu on meitä vanhempi ja varmasti myös paljon taitavampi”, Korppitassu huomautti. Hän oli kyllä oikeassa, mutta en saattanut myöntää sitä ääneen. ”Ehkä sinulla on vain liian isot luulot itsestäsi.” Huomasin naaraan vaaleanvihreissä silmissä kiusoittelevan katseen. Niiskaisin nenääni mukamas loukkaantuneena.
”Kehtaatkin epäillä taitojani”, murahdin hyvin dramaattisesti ja nousin seisomaan. Lipaisin rintakarvojani mietteliäänä ja käännyin katsomaan Utusielun ja Lauhalaukan suuntaan, jotka olivat siirtyneet istumaan lähemmäksi piikkihernetunnelia. Ele enteili iltapäivän harjoitusten alkamista.
”Nähdään illalla”, sanoin vielä nopeasti Korppitassulle, joka oli siirtynyt pesemään omaa laikukasta turkkiaan. ”Älä telo itseäsi sillä välin, ja koeta levätä.” Naaras heilautti korviaan osoittaakseen kuunnelleensa, mutta oli liian keskittynyt puhdistamaan kyljessään olevaa tahraa, ettei malttanut nostaa katsettaan.
Vilkaisin mestareihin päin hermostuneena. He olivat nousseet nyt seisomaan. Me lähtisimme kohta. Nielaisin epävarmuuteni ja tassuttelin lähemmäksi heitä.
Saavuimme nummelle vähän jälkeen iltapäivän. Oli vielä valoisaa, mutta aurinko oli mennyt piiloon pilvien taakse. Matkalla tänne Lauhalaukka oli selittänyt meille harjoituksen idean. Minä ja Kirpputassu saisimme vuorotellen puolustaa ja hyökätä.
Lumeen oli tallattu tasainen alue, jossa liikkuminen oli huomattavasti kevyempää kuin lumihangessa kahlaaminen. Asetuimme Kirpputassun kanssa eri puolille kehää ja odotimme lisäohjeita Utusielulta ja Lauhalaukalta, jotka puhuivat hiljaa keskenään. Höristin korviani kuullakseni jotakin heidän keskustelustaan, mutta ajatukseni katkesivat, kun Kirpputassu toivotti minulle onnea.
”Jos tämä on ensimmäinen kertasi hyökkäys-puolustus-harjoituksissa, älä lannistu heti. Olen tässä aika hyvä jo, koska olen saanut opetella Lauhalaukan kanssa pitempään”, kolli sanoi. Minua alkoi vähän ärsyttää. Ihan kuin oppilas olisi mollannut minua tahallaan ja yrittänyt saada minut tuntemaan itseni huonommaksi.
Ei. Karistin inhottavat ajatukset pois mielestäni. Minä taas vain ylireagoin. Olisi rauhoituttava ennen yhteenottoa, muuten tulisi rumaa jälkeä. Vedin syvään henkeä ja maadoitin itseni. En kuitenkaan vastannut mitään Kirpputassulle. En halunnut loukata hänen tunteitaan sanomalla asioita, joita katuisin päin.
Kaikki sujui aluksi hyvin rauhanomaisesti. Kuten Kirpputassukin oli aiemmin tunnustanut, hän oli tässä minua aika paljon parempi, ja olin lopulta hyväksynyt asian.
Nyt oli jälleen minun vuoroni hyökätä. Kahdella ensimmäisellä kerralla Kirpputassu oli onnistunut livahtamaan minulta karkuun pienen kokonsa ansiosta, mutta tällä kertaa aioin onnistua. Valmistauduin loikkaamaan kollin niskaan. Siitä olisi tullut kerrassaan hieno loikka, ellen olisi kompuroinut omiin jalkoihini ja mätkähtänyt maahan rähmälleni. Eikä siinä vielä kaikki, sillä Kirpputassu asteli luokseni.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi. Jotenkin otin tuon kysymyksen todella henkilökohtaisesti. Ihan kuin mitta olisi viimein tullut täyteen ja päässäni pääsi napsahtamaan jokin pahasti. Nousin rivakasti takaisin tassuilleni ja kohdistin jäänsinisten silmieni kiukkuisen katseen pienempään kissaan.
”Älä sinä tule minulle ilkkumaan, pätkä!” sihahdin suutuspäissäni sen enempää ajattelematta. Heti sen jälkeen käännyin ympäri kannoillani ja lähdin juoksemaan poispäin harjoituspaikalta.
En kuitenkaan ehtinyt pitkälle, sillä Utusielu tukki tieni. Hänen vihreissä silmissään oli huolestunut mutta vakava katse.
”Minne sinä kuvittelet olevasi menossa?”
”Anna minun olla!” huusin turhautuneena. Oikeestaan en enää edes tiennyt, mistä olin suuttunut. Ajatukseni olivat kuin raivostunut herhiläisparvi, joka ärsyyntyi siitä, kun sitä häirittiin.
”Hiilitassu”, Utusielu sanoi vakavalla äänellä. ”Tule tolkkuihisi.”
Yhtäkkiä tunsin kuinka kylmä ja märkä sohjolumi lensi naamaani. Kiljaisin yllättyneenä ja ravistelin päätäni saadakseni näkökenttäni jälleen kirkkaaksi. Samalla oloni tasoittui huomattavasti ja pystyin taas ajattelemaan järkevästi. Sillä hetkellä tajusin tehneeni myös pahan virheen huutaessani sillä lailla Kirpputassulle, joka oli vain tullut katsomaan vointiani.
Utusielu katsoi minua hännänpää levottomasti nykien. ”Joko helpotti?” hän kysyi ja kuopi toisella etutassullaan lunta. Tajusin, että Utusielu oli nakannut minua lumella naamaan. Onneksi hän oli tehnyt niin, muuten olisin varmaankin seonnut lopullisesti.
”Joo”, mutisin häpeissäni ja laskin katseeni alas tassuihini. ”Anteeksi, että suutuin. En tiedä, mikä minuun oikein meni. Olen oikeasti tosi pahoillani!”
”Osoita anteeksipyyntösi Kirpputassulle”, Utusielu maukui ja viittasi hännällään pienen oppilaan suuntaan, joka seisoi vähän matkan päässä mestarinsa Lauhalaukan vieressä. He katsoivat meihin päin ja näyttivät samaan aikaan vähän tyrmistyneiltä ja huolestuneilta.
Vatsani tuntui muljahtavan ympäri. Minulla oli tosi paha olo. Tähtiklaani varmasti rankaisisi minua.
Oli myöhä, kun saavuimme takaisin leiriin. Olin pyytänyt Kirpputassulta anteeksi typerää käytöstäni, ja hän oli onneksi suhtautunut siihen melko hyvin. En kuitenkaan ollut pystynyt vilkaisemaankaan häneen päin koko paluumatkan aikana.
Utusielu sanoi, että voisin käydä ottamassa vielä iltapalaa, jos halusin, mutta olin aivan liian väsynyt ja pettynyt itseeni, etten kyennyt edes ajattelemaan ruokaa. Raahustin suorinta tietä oppilaiden pesälle ja lyyhistyin omalle paikalleni. Korppitassu havahtui hereille viereisellä pedillä.
”Kestipä teillä pitkään”, naaras haukotteli ja räpytteli yhä puoliunisena silmiään. Kohautin vain lapojani.
”Niin kai.”
Korppitassu katsoi minua nyt tarkkaavaisemmin. Hänen vaaleanvihreät silmänsä kiiluivat heikossa kuunkajossa, joka onnistui tunkeutumaan sisälle pesään. ”Onko kaikki kunnossa?”
Kulmahammastani vihloi taas. Purin hampaani yhteen ja yritin keksiä, miten pukisin tunteeni sanoiksi. Se ei ollut kovin helppoa, mutta onnistuin siinä jotenkin. ”Minä mokasin tänään. Pahasti. En tiedä mitä tapahtui, mutta huusin Kirpputassulle, koska minua suututti, ja olin aikeissa painella pois paikalta kuin jokin pikku pentu.”
”Kai sinä pyysit häneltä anteeksi?” Korppitassu kysyi. Nyökkäsin.
”Asia taitaa kuitenkin vaivata sinua vielä.” Naaraan silmissä oli myötätuntoinen katse. Sitten hänen huomionsa pomppasi minusta Kirpputassuun, joka kömpi sisälle pesään.
Pieni kolli suuntasi omalle paikalleen toiselle puolelle minun petiäni. Vilkaisin Korppitassuun päin avuttomana. Naaras nyökkäsi päällään toista kollia kohti ja käpertyi sitten kerälle.
”Hei Kirpputassu”, aloitin epävarmasti ja käännyin vanhemman oppilaan puoleen kuin hän olisi voinut puraista minulta pään poikki milloin tahansa. ”Olen oikeasti kamalan pahoillani tämän päiväisestä. En tahtonut loukata sinua, mutta jotenkin otin kai paineita ensimmäisistä yhteisistä harjoituksistamme.”
Kirpputassu näytti ymmärtäväiseltä. ”Ei se mitään. Tuskin olet ensimmäinen kissa, joka koskaan suuttuu”, kolli virnisti vähän. ”Kaikilla on huonoja päiviä. Tänään sellainen taisi vain sattua juuri sinun kohdallesi.”
Kasvoilleni piirtyi helpottunut, ujo hymy. ”Kiitos, Kirpputassu.” Sen jälkeen asettauduin sammalille mukavammin ja suljin silmäni, olo huomattavasti kevyempänä.
//Korppi?
//1596 sanaa
