Hiilitassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Korppitassu oli mennyt jo oppilaiden pesälle levähtämään. Minäkin olin viihtynyt hänen seurassaan pienen hetken, kunnes minun oli ollut aivan pakko päästä ulos tuulettamaan ajatuksiani ja vetämään henkeä.
Taivas tummeni joka hetki vähäsen, ja nyt aavemainen sumu oli laskeutunut leiriin ja sitä ympäröivään metsään. Istuin aukion reunalla yksinäni. En oikeastaan tiennyt, mitä ajatella, vaikka minulla olikin nyt huomattavasti paljon enemmän tilaa olla omien ajatusteni kanssa. Olin kai vieläkin vain niin pettynyt ystävääni, joka oli vastoin klaanin lakia käynyt harjoittelemassa leirin ulkopuolella öisin. Ihmettelin, miten en ollut huomannut sitä, sillä meidän petimme olivat aivan vieri vieren, ja herkkäunisena heräsin usein pienimpäänkin rasahdukseen.
”Miksi sinä istut täällä yksinäsi? Eikö sinun pitäisi olla suunnittelemassa hyvää vauhtia nukkumaanmenoa muiden oppilaiden kanssa”, ääni tunkeutui ajatuksiini ja puhkaisi ympärilleni muodostuneen kuplan. Nostin yllättyneenä katseeni pieneen, mustavalkoiseen kolliin, jolla oli ystävälliset, vihreät silmät. Panin merkille kissan hyvin tumman vaaleanpunaisen nenän, joka tuli erityisesti esille hänen kasvoistaan. Minun piti miettiä hetki, kenen kanssa seisoin parasta aikaa nokat vastatusten, sillä lukuisat nimet ja kasvot pääni sisällä eivät osanneet äkkiseltään yhdistää tietoja toisiinsa. Kolli, joka ei ainakaan ollut yksi oppilasta, vaikka olisi sitä voinutkin kokonsa puolesta olla, tuntui huomanneen, etten muistanut hänen nimeään, ja päätti avittaa minua vähän.
”Olen Hillasielu. Sinä olet varmaankin Utusielun oppilas, Hiilitassu?”
Nyökkäsin yhä vähän hämilläni. ”Joo, niin olen. Mistä sinä tiedät nimeni?” Olipa typerä kysymys, ajattelin heti jälkeenpäin. Hän varmasti oli joku Utusielun ystävistä tai tutuista, ja oli kuullut minusta mestariltani itseltään!
”Utusielu kertoi”, Hillasielu naukaisi ja istahti viereeni. Liikahdin paikallani hivenen hermostuneena. Tilanne oli minulle aivan uudenlainen, enkä tiennyt, miten minun olisi tullut käyttäytyä. ”Hänen mukaansa olet kehittynyt valtavasti viime aikoina. Kuka tietää, ehkä jo ennen ensi kuuta nukut yösi sotureiden pesässä meidän kanssamme.”
”Niin”, myötäilin kuin mikäkin aivoton vailla omaa tahtoa. Itse asiassa en ollut tullut ajatelleeksi vähään aikaan, että saattaisin saada soturinimeni kuluvan kuun sisällä. Olin kyllä tehnyt kovasti töitä harjoitellessani Utusielun kanssa, ja huomannut itsekin kehitystä taidoissani, joten sinänsä se ei ollut ihmekään, että asia otettiin puheeksi jo tässä vaiheessa. Ajatus muuttamisesta sotureiden pesään tuntui kuitenkin vielä minusta vieraalta.
”No, törmäillään taas”, Hillasielu maukui yhtäkkiä, ja tajusin samalla hetkellä hänen tekevän lähtöä. Utusielu tassutteli meitä kohti sen näköisenä, että hänellä oli kahdenkeskistä asiaa minulle, mikä oli ilmeisesti pistänyt nuoreen soturiin liikettä.
En kyennyt sanomaan mitään takaisin uudelle tuttavuudelleni, joten tuijotin vain hänen jälkeensä kuin hölmistynyt pöllönpoikanen. Sain kuitenkin pian muuta ajateltavaa, kun Utusielu pääsi kohdalleni. Katsahdin häneen kysyvästi.
”Onko jokin hätänä?”
”Hätänä? Ei suinkaan”, Utusielu naurahti ja hänen äsken kovin vakavan näköiset kasvonsa vääntyivät iloiseen hymyyn. ”Tulin vain kertomaan pimeätaisteluharjoituksista, jotka pidetään vielä tälle iltaa. Aamulla saatte sitten nukkua vähän pitempään. Lähdemme kohta, joten ole valmiina ja pidä minut näkökentässäsi.”
Nyökkäsin taas, kun en oikein muutenkaan tuntunut osaavan vastata tänään. Mestarini kaarsi ohitseni ja suuntasi juttelemaan joillekin sotureille, joilla oli naurunrämäkästä päätellen oikein hauskaakin. Nuolaisin katkennutta kulmahammastani, jota vihloi vaihteeksi.
Hetkeä myöhemmin huomasin Korppitassun tulevan aukiolle. Pomppasin jaloilleni samalla silmänräpäyksellä ja hölkkäsin hänet kiinni, ennen kuin tuo ehti pidemmälle.
”Mihin sinä menet?” kysyin naaraalta, kun pääsin lähemmäksi. Korppitassu käänsi vaaleanvihreän katseensa minuun selvästi jostain hyvin innostuneena.
”Pimeätaisteluharjoituksiin!”
Utusielu oli kyllä puhunut monikossa minusta ja jostakusta toisesta, kun hän oli maininnut pimeätaisteluharjoituksista, mutta en ollut odottanut, että pitäisimme toiset yhteisharjoitukset samalle päivälle Hallavarjon ja Korppitassun kanssa. ”Niin mekin”, sanoin hieman hämmentyneenä. Korppitassu kurtisti kulmiaan eikä hänkään näyttänyt asiasta sen tietoisemmalta kuin minäkään. ”Me tulemme Utusielun kanssa myös; eikö Hallavarjo maininnut?”
Korppitassu näytti nyt lähinnä ärsyyntyneeltä. ”No ei!”
Huokaisin kääntyessäni katsomaan mestareiden suuntaan. Utusielu viittoi meitä tulemaan lähemmäksi, ja minä tottelin häntä mukisematta. Korppitassukin laahusti perässäni heidän luokseen.
Kuljimme jälleen pienenä partiona sekametsän halki metsänreunaan, josta alkoi nummi. Oli kosteaa ja sumuista, ja jouduin pörhistämään turkkini suojaksi kolealta ilmalta. Emme menneet pidemmälle vaan jäimme lähelle metsää. Sumussa näin hädin tuskin nenääni edemmäksi, joten miten meidän muka oli tarkoitus harjoitella taistelua tällaisissa olosuhteissa!
Käännyin Utusielun ja Hallavarjon suuntaan odottamaan lisäohjeistusta. Korppitassunkin innostus tuntui laantuneen hieman, kun hän oli saanut tietää jälleen uusista yhteisharjoituksista. Ei mielestäni Korppitassun kanssa harjoittelemisessa ollut mitään vikaa, mutta välillä oli ihan kiva tehdä töitä ihan yksikseenkin – tai siis oman mestarinsa kanssa.
//Korppi?
//670 sanaa
