Hilehuurre
Kirjoittaja: Koivu
Lehtisade oli saapunut kuin huomaamatta. Viherlehden lämpöisestä auringonpaahteesta ei ollut viime päivinä näkynyt enää jälkeäkään. Tämä päivä ei ollut poikkeus, sillä taivas oli lähes kokonaan pilvessä. Hilehuurretta otti se päähän. Vaikka joki oli edelleen varsin siedettävä lämpötilaltaan, olisi auringonpaiste tehnyt läpimärän turkin kuivattelusta paljon miellyttävämpää. Sään mukana viilenevä vesi ei kuitenkaan soisi heille enää kauaa mahdollisuutta uintiharjoituksiin, joten Hilehuurre toivoi, että saisi kannustettua Nopsatassua tällä kertaa tarpeeksi, jotta nuorempi kolli vihdoin uskaltautuisi veteen.
Hilehuurre katseli kuinka yksinäinen, kellertävä vaahteranlehti leijui maata kohti heidän lähestyessään uimapaikkaa kuolonklaanilaisen soturin johdolla. Viime uintiharjoitukset olivat jääneet lyhyeen edistyksen kannalta, eikä Hilehuurre voinut sanoa olevansa omasta panoksestaan erityisen ylpeä. Soturista tuntui, että hän oli sössinyt oppilaansa ensimmäiset uintiharjoitukset vähän liiankin taitavasti. Ensin vedenroiskinnat ja muut sähellykset. Sitten he olivat jääneet yhdessä katselemaan vesimittareita vähän liiankin pitkäksi aikaa…
Vaikka minkä sille nyt mahtoi, että niitä oli niin hauska katsella ja yrittää pyydystää?
Nopsatassu kannoillaan Hilehuurre loikki samalle, tutulle kohdalle joen reunalla. Oppilas ei ollut uskaltautunut viimeksi vielä edes kahlaamaan, mutta Hilehuurre oli varma, että olisi saanut Nopsatassun kannustettua veteen, jos heidän aikansa ei olisi silloin loppunut niin pahasti kesken.
”Loikkaahan tuohon kivelle katsomaan, kun esittelen sinulle erittäin näyttäviä uimataitojani”, Hilehuurre virnisti ja nyökäytti päällään sen kiven suuntaan, jolla he olivat viimeksi istuneet, kun Nopsatassu oli nähnyt vesimittarin ensimmäistä kertaa.
”Selvä pyy”, oppilas maukaisi.
Hilehuurre ei osannut sanoa, oliko Nopsatassu edelleen yhtä epävarma veteen menosta kuin viimeksi. Oli miten oli, niin hopeanharmaa kolli tiesi, etteivät lehtisateen olosuhteet tehneet veteen totuttautumisesta yhtään helpompaa.
Pilkullinen kolli väräytti etutassuaan laskettuaan sen veteen, joka todella oli jo aavistuksen kylmempää kuin viime kerralla. Soturi kahlasi syvemmälle, kunnes vain hänen päänsä pilkotti pinnan yläpuolella.
”Katso nyt tarkkaan, miten liikutan etujalkojani”, hän sanoi vilkaistessaan litteän kiven päällä kyyhöttävää oppilasta.
Hilehuurre lähti kauhomaan voimakkailla käpälillään eteenpäin, samalla polskien hurjasti takajaloillaan pinnan alla. Vesi tuntui virkistävältä, ja soturi olisi uinut mielellään pitempäänkin. Hän muistutti kuitenkin itseään kuuluisasta järkevästä ajankäytöstä. Nopsatassun kiven ohi uituaan soturi kääntyi ympäri takaisin, teki käännöksen poispäin rannasta kohti kauempaa kiveä ja rämpi sen päälle nyt tummanharmaaksi muuttunut turkki vettä valuen.
”Voit vaikka harjoitella etukäpälien kauhomisliikettä ilmassa, jos se tuo sinulle lisävarmuutta”, Hilehuurre keksi ja demonstroi huitomalla suuria etukäpäliään muutamaan kertaan.
Nopsatassu nyökkäsi ja teki saman mallista, mutta jatkoi vähän pitempään. Hilehuurre hymyili ja hänen hännänpäänsä heilui tyytyväisyydestä, kun oppilas vaikutti ainakin tähän mennessä osallistuvan täysillä. Ehkä he edistyisivät tänään, yhteispanoksella.
”En haluaisi painostaa, mutta sinun olisi kyllä tärkeä päästä vähintään kahlausvaiheeseen tänään”, hän jatkoi toivoen vain, ettei Nopsatassu ahdistuisi asiasta entisestään.
”Mutta sen jälkeen loppu sujuukin jo helposti! Minun ei tarvitse kuin vähän tönäistä sinua syvemmälle”, Hilehuurre vitsaili ja yritti tehdä tilanteesta kevyen oloisen. Soturi loikkasi oppilaansa viereen litteälle kivelle ja siitä takaisin rannalle, odottaen tämän seuraavan. Hän oli päättänyt, ettei antaisi tänään periksi, ennen kuin Nopsatassun kaikki neljä tassua olisivat vedessä.
// Nopsa?
KP-boosti käytössä
