Hilehuurre
Kirjoittaja: Koivu
Hilehuurre pujotteli Lieskakajon perässä metsikössä. Maasto oli osin märkää, sillä viime yönä oli satanut. Varpusen tuoksu tulvi Hilehuurteen sieraimiin. Hän pysähtyi hetkeksi paikoilleen, mutta lintua ei näkynyt eikä kuulunut, joten hopeinen soturi jatkoi matkaa. Hänen edellään kävellyt punaturkkinen soturi oli yhtäkkiä kadonnut näköpiiristä. Hilehuurre ehti juuri ja juuri äkätä punaisen hännänpään katoavan puun taa. Kolli kiihdytti tahtiaan saadakseen Lieskakajon kiinni. Samalla kolli huomasi tutun kissan ominaishajun jossain aivan lähellä.
Puun takaa esiin viuhahtaessaan Hilehuurre oli törmätä Lieskakajon takamukseen. Hän välttyi kiusalliselta kommellukselta viime sekunneilla. Punertavan soturin edessä istui Leimusilmä yrttejä tassullaan. Hilehuurre oli ehtinyt nähdä, kun valkomusta kolli tuijotti Lieskakajoa silmiin haltioituneen lämpimästi, mutta katse muuttui nopeasti hämmentyneen eksyneeksi, kun hän tupsahti kaksikon väliin. Hilehuurretta huvitti tilanne. Hän muisti, miten Kujekulta oli kertonut jo useita kuita sittem epäilleensä Leimusilmällä ja Lieskakajolla olevan jotain välillään. Eikä hopeinen kolli ollut unohtanut asiaa missään vaiheessa. Oikeastaan Hilehuurre oli tarkkaillut kaksikkoa paljon. Oli ollut valtava työ pitää suu supussa asiasta muiden kuin Kujekullan kanssa juoruillessa.
”Partiossako olette?” parantaja kysyi.
”Jep. Etsimme riistaa”, Hilehuurteen kasvoille piirtyi pieni vino virne ja hän vilkaisi Lieskakajoa.
”Lieskakajolla se näyttää sujuvan tosin vähän paremmin”, hopeanharmaa kolli vitsaili.
Hilehuurteen olisi tehnyt mieli vain möläyttää suoraan, että tiesi kyllä parantajan ja punaturkkisen soturin romanssista. Hän päätti kuitenkin tyytyä toistaiseksi pieneen kiusoitteluun. Todellisuudessa hän olisi halunnut udella kaiken kahden kollin suhteesta.
”Mitäs sinä puuhailet?” Hilehuurre kysyi.
//Leimu?
