Hilehuurre
Kirjoittaja: Koivu
”Vaikka emme olekaan klaanin reviirillä, et saa lähteä tuolla tavoin omille teillesi. Et tunne kaksijalkalaa ja pahimmassa tapauksessa olisit voinut vaarantaa koko tehtävän. Keskity, Hilehuurre”, Pohjaharha sanoi Hilehuurteelle vakavalla, komentavalla äänenpainolla, kun he lähtivät seuraamaan kotikisua Salviakatseen johdolla. Hilehuurre heilautti pystyssä olevaa häntäänsä ja yritti tällä kertaa toden teolla hillitä kieltään. Hopeanharmaa soturi oli päättänyt ennen matkaa, ettei antaisi Pohjaharhan läsnäolon pilata iloaan. Hän teki kuitenkin virheen vilkaistessaan valkeaa soturia; jo pelkästään Pohjaharhan naama kävi hänen hermoilleen. Miten jonkun edes oli mahdollista pysyä noin vakavana yhtäjaksoisesti?
”Minähän se tässä keskitynkin. Muistatko, kuka tuon kotikisun löysi? Vai pitääkö meidän palata viemään sinut klaaninvanhimpien pesään?” Hilehuurre päästi suustaan piikikkäästi. Nuori soturi kohtasi valkean soturin keltaisten silmien intensiivisen katseen mulkaistessaan tätä, ennen kuin ylitti aidan Salviakatseen perässä. Laskeutuessaan alas hän lähti nopeasti kotikisun ja Salviakatseen perään toivoen, ettei aidan viimeisenä ylittänyt Pohjaharha sanoisi hänelle enää mitään. Pohjaharhan tyyneydessä oli kuitenkin jotakin omituisella tapaa viehättävää, eikä Hilehuurre pitänyt tällaisista ristiriitaisista tuntemuksista ollenkaan. Hetken hän alkoi jo epäröidä, oliko hänen Pohjaharhaan kohdistuva reaktionsa ärtymystä vai jotain aivan muuta… Sitten hän muisti, miten kylmästi Pohjaharha oli niiden aiempien välikohtausten aikana häntä kohdellut. Kolli päätyi siihen tulokseen, että ainoa syy siihen, miksi keltaiset silmät tummine rajauksineen olivat pinttyneet hänen päähänsä niin vahvasti oli hänen kokemansa raivo Pohjaharhaa kohtaan.
Musta kotikisu kääntyi pian kapeammalle kujalle kahden kaksijalanpesän välissä vilkaisten ensin nopeasti taakseen. Hilehuurre kuuli Pohjaharhan kiristävän tahtiaan takanaan ja näki pian valkoisen turkin sivusilmällä. Äkkiä häntä alkoi nolottaa hänen äskeinen reaktionsa. Oli totta, että Hilehuurre oli lähtenyt sooloilemaan kysymättä muiden mielipiteitä. Pohjaharha oli ihan oikeassa. He olisivat voineet eksyä pahasti toisistaan. Hilehuurteen oli vain vaikea myöntää virheitään tai ymmärtää, milloin oli toimimassa ajattelemattomasti. Hän oli alkanut reagoimaan tavasta puolustelevasti ja loukkaavaan tyyliin kaikkeen, mitä Pohjaharha sanoi. Hilehuurre huokaisi äänekkäästi.
”En minä tajunnut, että olisin voinut vaarantaa tehtävämme, kun lähdin omille teilleni. Se ei tule toistumaan”, Hilehuurre vilkuili käpäliään, sillä Pohjaharhan katseen kohtaaminen tuntui nyt jostain syystä liialta ottaa vastaan. Kai hopeanharmaa kolli vain pelkäsi, että ärsyyntyisi taas valkean soturin ilmeettömästä naamasta.
//Pohja?
KP-boosti käytössä
