Hilehuurre
Kirjoittaja: Koivu
Hilehuurre oli loikkinut entisen oppilaansa luokse iloisena nähtyään tämän istuskelevan yksinään leirin reunamilla. Hän ei ollut jutellut Nopsaliekin kanssa muistaakseen ainakaan pariin päivään, joten nyt näytti olevan hyvä hetki rupattelutuokiolle. Musta kolli oli kuitenkin vaikuttanut hiukan allapäiseltä, vaikkakin vakuuttanut, ettei hänen mieltään painanut mikään. Hilehuurre ei oikein tiennyt, pitäisikö sitä uskoa. Sitten ystävä oli kysynyt, tuntuiko Hilehuurteesta koskaan yksinäiseltä, koska hänellä ei ollut perhettä.
Hilehuurre mietti hieman tavallista pitempään Nopsaliekin hänelle esittämää kysymystä, joka oli tullut aivan puskista. Hänen ystävänsä vaikutti käyvän läpi kenties jonkinlaista identiteettikriisiä. Hänen mielestään se oli kuitenkin ymmärrettävää; kollihan oli entinen erakko. Klaanielämä oli taatusti täysin erilaista Nopsaliekin entiseen elämään nähden.
”Ei oikeastaan. Ei, ei minusta tunnu yksinäiseltä. Eloklaani on perheeni”, Hilehuurre sanoi.
”Mutta sitten, olenkin hyvin verkostoitunut. Olen kuin hämähäkki, joka siirtyy kissasta toiseen kykenemättä lopettamaan puhumista”, hopeanharmaa kolli jatkoi vinosti hymyillen.
Nopsaliekki hymähti huvittuneesti, mutta kollin ilme palautui nopeasti takaisin vakavaksi. Hilehuurre tunsi pientä syyllisyydentapaista siitä, ettei voinut samaistua ystävänsä mielentilaan, mitä ikinä tämän mielessä sitten pyörikin.
”Olisihan se kyllä kiva, jos olisi kumppani ja oma perhe”, Hilehuurre myönsi. Hän tarkasteli Nopsaliekkiä kysyessään:
”Tuntuuko sinusta sitten usein yksinäiseltä?”
//Nopsa?
