Huurretassu
Kirjoittaja: Dodock
Vilkaisin ulos oppilaiden pesän suojista. Myrsky pauhasi ja oksat lentelivät pitkin leiriä. Oppilaiden pesä oli täynnä myrskyyn suojaa tulevia oppilaita, ja tila alkoi olemaan rajoilla. Painauduin tiukemmin seinään kun vieressäni oleva oppilas alkoi liikehtiä. Yritin saada edes hiukan hengitystilaa, mutta se ei oikein onnistunut. Kirosin ahtautta hiljaa mielessäni. Voisiko tuo myrsky vain loppua? En jaksaisi muiden jatkuvaa puheensorinaa, jossa ei yleensä ollut mitään tärkeää. Turhanpäiväistä höpötystä vain se oli, ja minun teki mieli pyytää heitä olemaan edes hetki hiljaa. Vieruskaverini Tuulitassu se vasta hölötti suoraan korvani vieressä. Hän oli niin lähellä minua, että hänen harmahtava turkkinsa yritti tunkea suunikin täyteen tuon karvaa. Yritin liikkua lähemmäs pesän suuta hengitysilman toivossa. Ahtauden aiheuttama liikkuminen ahtaassa pesässä oli hankalaa, ja kesti jonkun aikaa että sain itseni keploteltua pesän suulle. Puiden oksat lentelivät ja taivaalta kuului jyrinää.
”Tämän täytyy olla tähtiklaanin rangaistus..” mutisin hiljaa kissajoukon massassa.
Sitten näin välkähdyksen leirin ulkopuolella, mutta ei sieltä kovin kaukana. Se erosi muista sävähdyksistä omituisen kirkkaalla valollaan. Se suorastaan houkutteli luokseen.
”Tuo oli merkki!” Päässäni soi tuijottaessani valon katoavan hiljalleen. Nousin ylös ja Tuulitassu huomasi liikkeeni.
”Minne olet menossa? Tuolla on hirveä sää!” Tuulitassu höpötti minulle, kun lähdin pesän kolosta ulos.
”Näin jotakin, minun pitää mennä katsomaan asiaa.” Vastasin kääntyen samalla harmaasta naarasta päin ja lähtien kohti leirin suuta. En ehtinyt jäädä kuuntelemaan Tuulitassun varotteluita, eihän tuo ymmärtäisi minua mitenkään!
Kun saavuin leiristä, vaihdoin askeleeni kävelystä pieneen raviin, ja yritin myrskystä huolimatta arvioida mistä valo tuli. Sade piiskasi kasvojani. Lehtipuiden oksiin ropisi kovaa vauhtia pisaroita ja maa muuttui sateen seurauksena mutaiseksi. Jatkoin silti matkaani, vaikka liukastelin märässä maassa. Saavuin jonkun ajan kuluttua joelle , missä minäkin olin käynyt uintiharjoituksissa, joissa en kyllä ollut erityisemmin menestynyt. Valon ilmestyspaikka oli nummilla, arvelin ja etsin sopivaa paikkaa ylittää joen. Pian löysinkin joesta kapeamman kohdan, missä veden pulppuvassa sylissä oli pieniä kiviä ylitystä varten. Ei tietenkään kyllä pieneen päähän tullut mieleen, että kivet olisivat liukkaita. Yritin tarrautua kynsilläni kiviin, mutta otteeni lipesi ja tipuin jokeen. Yritin huutaa apua säihdyksestä sekavana , mutta kukaan ei ehkä kuullut. Tai ei ainakaan ajoissa. Virta oli raju ja hurjistui vain entisestään sateen tahdissa. Syljin vettä suustani ja yritin pysyä pinnalla pakokauhuisena.Enhän minä osaa edes oikein uida! Onneksi Mahlahalla oli saanut hiukan oppia päähän, jolloin en sentään uponnut pohjaan. Silti vaara oli lähellä, kun näin ajautuvani suoraan kohti kivikkoa. Kiljaisin pelosta ja rukoilin tähtiklaania, juuri ennen kuin pääni pimeni.
//393 sanaa
Ja joo vähän sekava xD
