Huurretassu
Kirjoittaja: Dodock
Istuskelin vaitonaisena nojaten koivuin, jonka lehdet varjostivat minua muuten aurinkoisessa metsässä. Lehdet kahisivat rauhalliseen tahtiin ja lehtipilvien raoista työntyi lehtien vastustelusta huolimatta maahan hivelemään vaaleahkoa turkkiani. Paikka oli täydellinen – tai olisi, jos saisin ajatukseni kasaan. Päässäni vyöryi vain vähän aikaa sitten tapahtunut myrsky, joka oli kohtalokkaasti raivonnut eloklaanin reviirillä. Tuo tapahtuma ei ollut jättänyt minua rauhaan, ja saapui luokseni jopa öisin. Olin lähtenyt huolimattomasti kohti myrskyä, koska olin muka nähnyt ”näyn” omasta mielestäni. Tällä tavalla johdin mestarini ja Lauhalaukan turhaan vaaroihin, jotka olisivat aiheuttaa pahimmillaan kaikkien kuoleman! Onneksi sentään niin ei käynyt. Kumminkin olin aiheuttanut aivan turhaan vaivaa ja ongelmia. Onhan minulle tuosta hiukan motkotettu, mutta ei kovin paljoa. Muut vaan tyytyvät siihen että me selvisimme eivätkä sanoneet yhtään siitä, että minä olin aiheuttanut tuon kaiken! Pääni täyttyi itseeni kohdistuvista syynnöksistä ja koin riittämättömyyttä itseäni kohtaan jatkuvasti. Siksi olenkin ollut mahdollisimman ahkera koulutustani kohtaan, enkä ole yrittänyt vain laiskotella. Olenkin edennyt, ja ehkä lehtisateella saattaisin jopa saada koulutukseni hoidettua! Se olisi kyllä upeaa, että minusta tulisi vihdoin soturi! Silloin olisin loputtoman uskollinen klaanilleni enkä koskaan hylkäisi sitä! Enkä osottaisi samanlaista typeryyttä kuin nyt, totesin pudistaen päätäni kuin ravistellakseni itseni pois pilvilinnoista.
Minun pitäisi varmastikkin palata jo leiriin, jos siellä on vaikka tarvetta jonkinlaiseen apuun.. Itseasiassa minua myös hiukoo, joten voisin napata hiiren, niitähän täällä varmasti kuljeksii. Tokihan jos saalistan, saalis pitäisi viedä leiriin ja katsoa että kuningattaret ja heidän pentunsa saisivat ateriansa. Ainakin näin minulle ollaan sanottu, ja olenkon tyytytynyt siihen, vaikka joskus itseottamani mehevä saalis olisikin mielummin jäänyt itselleni. Tuumasin hetken aikaa, että pitäisiköhän minun olla kunnollinen oppilas ja mennä leiriin mehevä saaliseläin hampaissa…Tai sitten jäisin tänne somaan koivumetsikön kauneuteen lepuuttelemaan mieltäni, joka ei saisi rauhaa leirin hulinassa. Päädyin jälkimmäiseen, ja nousin venyttelemään puutuneita raajojani. Samalla mieleeni tunki, että olisikohan näin ihanaa olla erakkona?
Pudistin säikähtäneenä ajatuksistani päätäni. Ei, en minä tahdo olla petturi! Lupaan että minusta vielä tulee mahtava eloklaanin soturi, joka on Mesitähdelle kunniaksi! Silti nuo asiat tuntuvat jotenkin kaukaiselta, ja mietin että ovatko nuo edes mahdollisia. Tähän mennessä minusta on ollut vai harmia, ja olen aiheuttanut ihanalle mestarilleni Mahlahallalle ongelmia, vaikka kuinka yrittäisin muuttua. Mutta siihen on tulemassa muutos, ehkä.
//354 sanaa
//Jatkan ite ehkä.
