Iltakaiku
Kirjoittaja: Elandra
”Miten olet tottunut klaanielämään?” poikani kysymys oli se, jota nimen omaan en olisi halunnut kuulla. Käänsin katseeni eteenpäin ja yritin pitää katseeni mahdollisimman neutraalina. En olisi halunnut valehdella oranssille kollille, mutta mitä muitakaan vaihtoehtoja minulla oli? Ruska, tai siis Ruskatassu, rakasti klaanissa olemista. Nämä päivät klaanissa olivat kenties olleet hänen tähänastisen elämänsä parhaimmat. Ja minä tunsin poikani. Jos kertoisin hänelle ahdingostani, hän syyttäisi siitä vain itseään. Minä halusin kuitenkin ennen kaikkea, että Ruskatassu olisi onnellinen. Ei minun onnellani ollut niin väliä juuri nyt.
”Ihan kohtalaisen hyvin”, pakotin kasvoilleni hennon virnistyksen. Ruskatassu katsoi minua kysyvä ilme kasvoillaan samalla, kun tuo käveli eteenpäin vierelläni.
”Onhan tämä ihan erilaista kuin kotona, tai siis siellä missä koti ennen oli. Täällä on paljon kissoja ja uusia sääntöjä, joiden opetteleminen vie näin vanhalta kissalta aika paljon aikaa. Kuitenkin kaikki ovat ystävällisiä ja kärsivällisiä, joten enköhän minäkin vielä opi kaiken mitä tarvitsee”, sanoin ja kohtasin Ruskatassun sinisen katseen. Kolli kuunteli sanojani tarkkaavaisesti, ja hän kuittasi ne nyökkäämällä.
”Minusta on kivaa, että sinä jaksat yrittää. Kun te olette täällä, minun ei tarvitse miettiä sitä, kuinka te pärjäätte”, Ruskatassu vastasi hymyillen leveästi. En voinut olla hymyilemättä, kun kuulin kollin sanat. Tosiaan, tämä kaikki oli varmasti sen arvoista. Eniten minua lohdutti se, että Ruskatassu halusi meidän olevan täällä. Vaikka hän oli löytänytkin Lauhalaukan, kolli ei ollut hylännyt meitä. Enkä minäkään hylkäisi omaa poikaani. Vaikkei Ruskatassu ollut oikeasti minulle mitään sukua, ei sillä ollut väliä. Olin luvannut olla hänelle isä, vaikka mitä tapahtuisi. Sen lupauksen pitäisin viimeiseen hengenvetooni saakka.
Tiesin suurin piirtein, missä me nyt olimme. Olimme ylittäneet yhden joen, ja kävelimme aukealla nummella eteenpäin. Kun katsoin oikealle, näin joen takana sijaitsevat kukkulat. Vasemmalla nummen takana olisi Kuolonklaanin reviiri. Ilmeisesti kulkisimme etelärajaa pitkin Kuolonklaanin rajalle saakka. Se toi mieleeni kysymyksen, jota olin pyöritellyt päässäni jo jonkin aikaa. En vain ollut koskaan saanut aikaiseksi kysyä sitä Ruskatassulta, koska tiesin, ettei se ollut mikään miellyttävä ja iloinen kysymys.
”Ethän ole käynyt Kuolonklaanin rajalla?” töksäytin ja yritin samalla johdatella keskustelua pois siitä, miten minä olin Eloklaaniin sopeutunut. Ruskatassu kääntyi hieman yllättyneenä minun puoleeni. Olin puhunut hiljaa, sillä en halunnut partion muiden jäsenten kuulevan meitä. Ruskatassu pudisti päätään.
”Vain Pehmoturkin kanssa, kun kiersimme rajat läpi”, Ruskatassu ilmoitti vakavalla, mutta hiljaisella äänellä. Olin helpottunut. Eloklaanissa oli kiellettyä olla kuolonklaanilaisen ystävä. Mesitähti tuskin olisi pitänyt siitä, jos Ruskatassu olisi käynyt tapaamassa aiemmin tapaamaansa kissaa Kuolonklaanin rajalla. Oli hyvä, että kolli oli pitänyt lupauksensa ja ollut tapaamatta kissaa.
”Hyvä. Kuolonklaanilaiset eivät ole sinulle hyvää seuraa, etenkään nyt, kun olet eloklaanilainen”, vastasin kollille rauhallisella äänellä ja käänsin katseeni eteenpäin.
//Ruska?
// 420 sanaa
