Iltakaiku
Kirjoittaja: Elandra
Taivalsin partion mukana hangessa eteenpäin. Lunta oli tullut edellisyönä enemmän kuin koko lehtikatona yhteensä. Voimakas puhuri takertui puuterilumeen siirtäen sitä paikasta toiseen. Välillä lunta lensi myös partion päälle ja näkyvyys oli täysi nolla.
Kylmä lumi tuntui ikävältä polkuanturoissani. Kiitin onneani, etten ollut joutunut metsästyspartioon. Aina kun olin leirin ulkopuolella, mietin vain Taivaslaulua ja syntymättömiä pentujamme. Pelkäsin joka hetki, että jotakin tapahtuisi. Viimeksi Taivaslaulu oli joutunut käymään synnytyksen läpi yksin. Hän oli yksin synnyttänyt kaksi pientä pentua, jotka eivät olleet saaneet mahdollisuutta elämään. Nyt hänen ei ainakaan tarvitsisi olla yksin. Aurinkokajo oli lähes jatkuvasti kumppanini seurassa, ja hän varmasti osaisi auttaa, mikäli synnytys käynnistyisi.
”Iltakaiku! Älä jää jälkeen!” Hillasielu huudahti partion johdosta. Rämmin hangessa eteenpäin nopeammin askelin. Jos tässä ei vilustuisi niin ei missään. Ei ollut ihmekään, että viheryskä jylläsi Eloklaanissa, kun piti partioida tällaisessa säässä.
Jos totta puhuttiin, en keskittynyt partiointiin ollenkaan. Sää oli liian huono. Tuulen mukana ilmassa leijaileva lumi ja itse tuuli heikensivät sekä näkö- että hajuaistiani. Tuskin olisin huomannut vihollista, vaikka se olisi seissyt edessäni. Kaipasin erakon elämää. Sai partioida silloin kuin itse tahtoi ja toimia oman mielen mukaan. Kukaan ei käskyttänyt ja pakottanut ulos kylmään.
Aurinko oli jo laskenut ja taivas tummunut. Paksu pilvipeite valui kohti Kuolonklaanin reviiriä paljastaen takaansa kirkkaan tähtitaivaan. Tuuli oli hellittänyt partion loppupuolella, ja matkanteko oli ollut aavistuksen helpompaa. En kuitenkaan olisi halunnut jäädä leirin ulkopuolelle yhtään pidemmäksi aikaa kuin oli pakko. Vaikka olinkin tavannut Taivaslaulun aamulla, minulla oli tätä hurjan kova ikävä. Niinpä ohitin partion muut jäsenet leirin pääaukiolla ja suunnistin kohti pentutarhaa.
Pujahdin sisään karhunvatukkapensaan sisälle tehtyyn pesään. Taivaslaulu istui vuoteellaan ja kohtasi hymyillen katseeni.
”Hei”, tervehdin naarasta ja puskin tuon poskea kuonollani. Vilkaisin Aurinkokajoa, joka näytti nukkuvan poikansa kanssa.
”Mennäänkö pääaukiolle katselemaan tähtiä?” ehdotin Taivaslaululle, ”tai jos sinua väsyttää, niin voimme me olla tässäkin. Et saa rasittaa itseäsi liikaa.”
//Taivas?
// 300 sanaa
