Iltakaiku
Kirjoittaja: Elandra
”Miten Ruskatassu voi? Kuulin joltain, että hän on viimein hereillä”, Hiilihampaan sanat saivat minut havahtumaan pois ajatuksistani. Ilmeeni synkkeni ja tunsin palan nousevan kurkkuuni. Itku ei ollut kaukana. Kului hetki ennen kuin olin valmis vastaamaan soturin kysymykseen. Vilkaisin Hiilihammasta varovasti. Soturi takuulla huomasi reaktioni ja sen, miten arka paikka asia minulle oli.
”Fyysisesti hän voi ihan hyvin”, vastasin hiljaisella äänellä ja annoin katseeni vaeltaa soturista punertavaan taivaaseen. Hiilihammas ei sanonut mitään. Hän tassutti vierelläni eteenpäin kohti leiriä, jonka piikkihernemuurit häämöttivät jo puiden takana.
”Mutta hän ei muista mitään.. Minä, Taivaslaulu ja koko Eloklaani on hänelle ihan tuntemattomia. Hän ei tunnistanut minua. Tiedätkö miltä tuntuu, kun oma poika pitää sinua ventovieraana? Aivan kuin olisin menettänyt hänet, vaikka hän onkin täällä”, ääneni musertui olemattomiin, enkä tiennyt saiko viimeisestä lauseestani mitään selvää.
En voinut pidätellä itkua. Matka pysähtyi, olin liian voimaton jatkamaan. Lyyhistyin aluskasvillisuuden sekaan makaamaan. Tunsin kuinka varvut takertuivat pitkähköön turkkiini, mutten jaksanut välittää.
”En tiedä, kauanko jaksan enää jatkaa näin. En voi nukkua tai syödä, enkä hädin tuskin edes ajatella mitään järkevää. Tuntuu kuin pääni olisi painava kuin kivi, kaikki menee pieleen. Jos vain olisin tiennyt… Jos vain olisin tiennyt”, en saanut jatkettua lausettani, vaan se jäi toistamiseen kesken. Jos vain olisin tiennyt, en olisi koskaan tullut Eloklaaniin. Olisin vienyt perheeni kauemmaksi. Ehkä siten olisin saanut pitää oman poikani. Ruskan ei olisi tarvinnut unohtaa minua. Ehkä olisin myös saanut pitää Coronan luonani. Ainoa mitä minulla enää oli, oli Taivaslaulu. En kestäisi, jos menettäisin hänetkin.
//Hiili?
// 243 sanaa
