Iltakaiku
Kirjoittaja: Elandra
Aurinko oli juuri noussut, ja Eloklaanin leirin pääaukiolla risteili kissoja sinne sun tänne. Partiot olivat lähdössä matkaan, ja mestarit hakivat oppilaitaan harjoituksiin. Minun aamupäiväni oli kokonaan vapaa, joten istuskelin yksinäni leirin aukiolla ja katselin muiden touhuja. Taivaslaulu oli juuri lähtenyt partion mukana ulos leiristä, joten olin jäänyt yksin. Ruskatassu oli eilen viettänyt illan minun ja Taivaslaulun seurassa. Olimme vaihtaneet pitkästä aikaa kuulumisia ja jakaneet saaliin kolmistaan. Silloin olin hetken ajan tuntenut olevani taas onnellinen, kunnes askareet olivat repineet poikani pois luotamme.
Joka päivä oli yhtä suorittamista, enkä tuntunut sopeutuvan joukkoon. En tuntenut yhtäkään eloklaanilaista oman kumppanini ja poikani lisäksi kovinkaan hyvin. Tunsin suurimman osan heistä nimeltä, mutta sen suurempaa ystävyyttä ei ollut syntynyt. Koin olevani kovin erilainen. Välillä minusta tuntui, kuin eloklaanilaiset olisivat karttaneet minua tahallaan. Kenties he pelkäsivät minua, sillä ainakin tunsin olevani tuntematon, suurikokoinen hylkiö. En vain sopeutunut tänne, vaikka kuinka kovasti yritin. Tein aina jotakin väärin tai unohtelin asioita.
Aurinko kapusi huippuaan kohti, mutta minä istuin edelleen leirin pääaukiolla piikkihernemuurin varjossa. Kukaan ei ollut tullut luokseni, ja olin vain mietiskellyt yksinäni. Jossain vaiheessa olin heittäytynyt selälleni nauttimaan siitä, kun auringon säteet heijastuivat turkilleni lämmittäen minua. Olin ottanut siinä pienet nokoset, mutta herännyt pian partion saavuttua leiriin.
Viimein Taivaslaulun partiokin astui sisään piikkihernetunnelista. Valkea soturi sanoi jotakin edellään kulkevalle Mesitähdelle, ja suuntasi sitten päällikön perässä kohti tuoresaaliskasaa. Kumppanini laski kasaan saalistamansa saaliit, valikoi itselleen mukaansa oravan, ja tuli sitten minun luokseni. Soturin kasvoilla oli leveä hymy.
”Juttelin juuri Mesitähden kanssa”, naaras ilmoitti leveästi hymyillen. Katsahdin hieman yllättyneenä kumppaniani, joka työnsi tuuheahäntäistä, yhä lämmintä oravaa kohti minua.
”Mistä keskustelitte?” kysyin ja haukkasin palan maukkaasta saaliista. Työnsin sen kohti valkeaa soturia, joka virnuili epäilyttävästi.
”Se selviää aikanaan”, naaras hymähti ja haukkasi palan saaliista. Minusta tuli utelias, ja katsoin kumppaniani hetken hiljaa. Mistä ihmeestä soturi oli voinut jutella Mesitähden kanssa? Taivaslaulun eleistä päätellen odotettavissa oli jotakin mukavaa.
Salaa toivoin, että Taivaslaulu olisi pyytänyt päälliköltä lupaa käydä tapaamassa Dakotaa ja Timiä vanhassa kodissamme. En kuitenkaan halunnut kysellä enempää, vaan päätin odottaa, että naaras itse paljastaisi asian.
Aurinkohuipun jälkeen Mesitähti kutsui klaanin koolle. Litteäkiven ympärille kerääntyi paljon eloklaanilaisia. Minä olisin halunnut jäädä etäämmälle kuuntelemaan kokousta, mutta Taivaslaulu pyysi minua kanssaan lähemmäksi.
”Kuulemme ihan hyvin täältäkin”, tuhahdin kumppanilleni, mutta tuo ei luovuttanut.
”Tule nyt, edes minun ilokseni”, naaras aneli ja viittoi minut peräänsä. En tahtonut tuottaa rakkaalleni pettymystä, joten seurasin häntä kissajoukon sekaan. Istuin alas kumppanini vierelle, ja muutkin olivat löytäneet hyvät paikat pääaukiolta. Kissat vaikenivat odottamaan päällikön sanoja.
Mesitähti istui hetken vaiti Litteäkivellä, ja antoi katseensa kiertää eloklaanilaisissa. Hetkeksi valkean kollin vihreiden silmien katse pysähtyi minuun, ja jatkoi sitten matkaansa muualle.
”Olemme kokoontuneet tänne tänään nimittämään Paatsamapennun oppilaaksi. Tulisitko tänne Litteäkivelle, Paatsamapentu”, Mesitähden ääni oli rauhallinen ja lempeä, kun hän kutsui pienen savunharmaan pennun luokseen. Paatsamapentu kipitti kissajoukon lävitse kohti Litteäkiveä. Pentu vaikutti varsin ujolta tapaukselta, ja hän piti katseensa visusti etukäpälissään. Sitten pentu joutui nostamaan katseensa ylös päällikköön, kun pienokainen loikkasi ujosti kiven päälle.
Savunharmaa pentu antoi katseensa kiertää leirin kissoissa, jonka jälkeen hän kääntyi kohti päällikköä.
”Paatsamapentu on saavuttanut kuuden kuun iän, ja hän on valmis soturioppilaan koulutukseen. Tästä päivästä aina siihen päivään asti, jona hän on ansainnut soturinimensä, kutsuttakoon tätä oppilasta Paatsamatassuna. Sinun mestarisi tulee olemaan Iltakaiku. Toivon, että hän siirtää kaiken tietonsa sinulle”, kun kuulin Mesitähden lausuvan minun nimeni, menin aivan lukkoon. Tunsin Taivaslaulun tönäisevän minua hellästi, kun Mesitähti kutsui minut luokseen Litteäkivelle. Jalkani eivät liikkuneet, ja tunsin jokaisen kissan katseen turkissani. Olin vähällä jähmettyä kokonaan paikoilleni, kunnes tajusin liikkua. Astelin kohti päällikköä ja vastanimitettyä oppilasta, ja loikkasin Litteäkiven päälle sulavalla loikalla. Kohtasin Mesitähden katseen, ja päällikkö nyökkäsi pienesti.
”Iltakaiku, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet omaksunut Eloklaanin tavat ja lait, ja olet osoittanut olevasi hyvä ja luotettava soturi. Odotan, että siirrät kaiken tälle nuorelle oppilaalle”, päällikkö lausui ja piti katseensa tiukasti minussa. Tiesin, että minun täytyisi nyt koskettaa Paatsamatassun kuonoa omallani. Niinpä kumarruin itseäni reilusti pienemmän kissan tasolle ja kosketin kuonollani hänen kuonoaan. Tämän jälkeen käännyimme taas Mesitähden suuntaan. Päällikkö nyökkäsi hymyillen, ja klaani puhkesi hurraamaan Paatsamatassun uutta nimeä:
”Paatsamatassu! Paatsamatassu!”
Mesitähti päätti kokouksen, ja loikkasin tuoreen oppilaan edellä alas Litteäkiveltä. Katsahdin suorastaan kauhuissani kohti Taivaslaulua, joka ravasi minua vastaan. Kumppanini kasvoilla oli leveä hymy, ja hän vaikutti innostuneelta.
”Tämäkö oli yllätyksesi?” kysyin niin pirteällä äänellä kuin vain pystyin.
”Eikö ole mahtavaa?! Sinä sait ensimmäisen oppilaasi!” Taivaslaulu riemuitsi. Väänsin kasvoilleni väkinäisen hymyn.
”Entä jos minä en osaa kouluttaa häntä?” kysyin nielaisten. Kumppanini kasvoille piirtyi hämmästynyt ilme.
”Miten niin et osaa? Sinähän olet edistynyt hurjasti! Olen kuullut, että olet pärjännyt moitteettomasti jo pitkään”, valkea naaras tokaisi ja puski hellästi kuonollaan poskeani, ”minä lupaan auttaa sinua, jos tuntuu ettet pärjää.”
Katsoin naarasta kiitollisena suoraan silmiin. Tuntui toisaalta ihan hyvältä, että Mesitähti luotti minun taitoihini. Kenties oppilaan saaminen saisi oloni enemmän kotoisaksi. Pääsisin tutustumaan Paatsamatassuun, ja mahdollisesti myös muiden oppilaiden mestareihin. Verkostoituminen olisi varmaankin hyvä tapa mukautua paremmin klaanielämään.
”Kiitos”, huokaisin hiljaa ja puskin kumppanini pehmoista turkkia. Taivaslaulu alkoi kehrätä kuullessaan minun kehräävän.
”Mitä minun pitää nyt tehdä? Pitääkö minun esitellä hänelle leiriä? Ei kai, hän taitaa tuntea leirin jo. Esittelenkö hänelle reviiriä? Vai opetanko heti soturilain tai taisteluliikkeitä?” kysyin kumppaniltani epävarmana ja käänsin katseeni kohti savunharmaata Paatsamatassua. Oppilaan ympärille oli kerääntynyt eloklaanilaisia onnittelemaan tuoretta oppilasta. Taivaslaulu naurahti huvittuneena.
”Älä ota stressiä tästä. Kannattaa ensin kierrättää Paatsamatassua Eloklaanin reviirillä. Kannattaa yrittää samalla tutustua häneen vähän, jotta hän voi tuntea olonsa mukavaksi seurassasi. Paatsamatassu taitaa olla aika ujo kissa”, Taivaslaulu totesi ja katsahti nuoreen naaraskissaan.
”Ehkä teen niin. Tahdotko sinä tulla mukaamme?” kysyin ja katsoin lempeästi valkeaa soturia, joka pudisteli päätään.
”Menkää vain kahdestaan. Voin tulla mukaanne joku toinen kerta”, naaras lupasi ja patisti minut juttelemaan oppilaalleni. Kiitin vielä kumppaniani, ja astelin sitten Paatsamatassun luokse. Oppilas oli jäänyt yksikseen pääaukiolle, kun muut kissat olivat lähteneet omille teilleen. Naaras nosti ujon katseensa kohti minua ja hymyili varovasti.
”Hei, minä olen Merk… Iltakaiku, sinun mestarisi”, takeltelin ja irvistin, kun olin sanoa aiemman nimeni. Paatsamatassu katsoi minua hieman hämmentyneenä, mutta nyökkäsi sitten.
”Minä olen Paatsamatassu”, naaras ilmoitti vältellen katsettani.
”Tuota noin.. Sinä voisit käydä tekemässä itsellesi vuoteen oppilaiden pesään. Saat Liljatuulelta sammalia. Käydään sen jälkee kiertämässä Eloklaanin rajat läpi”, naukaisin hieman epävarmalla äänellä pienikokoiselle naaraalle. Minua hävetti suunnattomasti, että olin näin kömpelö. Paatsamatassu oli minulle täysin uusi tuttavuus, enkä oikein tiennyt miten minun olisi pitänyt oppilaan edessä käyttäytyä. Paatsamatassu nyökkäsi, ja lähti kipittämään kohti parantajan pesää. Huokaisin helpotuksesta jäädessäni yksin. Aloin miettimään, miten saisin rikottua väliltämme pahimmat jäät, jotta koulutus ei olisi molempien osalta yhtä tuskaa.
// 1060 sanaa
