Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
”Älä niskuroi”, Jääviilto murahti Konnavarjolle ja väläytti tälle valkeita hampaitaan, ”jos et saalista, voin aivan hyvin antaa sinulle rangaistuksen.”
Tabbykuvioinen eloklaanilaiskolli siristi epäröiden keltaisia silmiään. Kolli oli jo avaamassa suutaan kaiketi vastustaakseen Jääviillon käskyä, mutta kun punaturkkinen soturi otti askeleen tätä kohti, Konnavarjo sulki suunsa. Eloklaanilainen päästi ilmoille turhautuneen murahduksen, nyrpisti nenäänsä ja alkoi haistella ilmaa. Jääviilto kohotti tytyyväisenä leukaansa ja hänen kasvoilleen piirtyi tyytyväinen, pahansuopa virne. Kolli nautti siitä, kun sai toiset tottelemaan käskyjään ja pelkäämään häntä.
Jääviilto jäi paikoilleen ja seurasi etäämmältä, kuinka eloklaanilainen alkoi etsiä saalista. Punaturkkinen kuolonklaanilainen oli tyytyväinen. Hän oli saanut suurimman osan eloklaanilaisista pelkäämään itseään, jolloin vallan käyttäminen heitä vastaan oli todella näppärää. Tämä soturi ei lähtenyt neuvottelemaan vihollisten kanssa. Hän oli valmis käyttämään vihaa ja raakaa väkivaltaa saadakseen muut tekemään mitä hän itse tahtoi. Eloklaanilaiset eivät ansainneet armoa, olivathan he sentään itse aiheuttaneet oman tilansa asettumalla elämään Kuolonklaanin rajanaapuriin.
Kun Konnvarjo oli palannut vihdoin saalista mukanaan, Jääviilto totesi partion olevan ohi. Pian myös heidän mukanaan ollut Unikkohämy saapui kaksikon luokse mukanaan kaksi hiirtä. Viherlehti oli jo ohi, mutta Eloklaanin metsästysmailla oli yhä saalista melko hyvin.
Kolmikko palasi paikalle, jossa he olivat sopineet tapaavansa Virtaviiman ja kaksi muuta eloklaanilaista. Kolme muuta kissaa odottivat jo metsäaukiolla Jääviiltoa, Konnavarjoa ja Unikkohämyä. Punaruskean soturin katse käväisi eloklaanilaissotureiden jalkojen juuressa. Toinen heistä oli saanut kiinni rastaan ja toisella oli päästäinen ja orava. Ei kummoiset saaliit, mutta kyllä niitä muutaman kissan vatsan täyttäisi edes melkein. Jääviilolle tärkeintä oli vain se, että hän itse sai vatsansa täyteen. Onneksi hänellä oli kuolonklaanilaisena etuoikeus syödä ennen eloklaanilaisia. Hän söi aina niin paljon kuin vain jaksoi, jotta eloklaanilaisille jäisi vähemmän.
”Pidä silmälläsi tuota Konnavarjoa”, Jääviilto tuhahti, kun partio lähti kävelemään takaisin leirin suuntaan. Virtaviima katsahti kysyvästi klaanitoveriaan. Ennen kuin tämä ehti sanoa mitään, Jääviilto jatkoi:
”Hän niskuroi taas. Minusta tuntuu, että pian hän tekee jotain, mitä hän katuu.”
Jääviilto oikeastaan jopa nautti siitä, kun typerät eloklaanilaiset rikkoivat sääntöjä. Se antoi soturille luvan jaella rangaistuksia, joka oli nykyisin hänen lempipuuhaansa.
”Entä nuo muut? Oliko niistä sinulle harmia tänään?” Jääviilto kysyi ja viittasi kahteen eloklaanilaiseen, jotka olivat olleet Virtaviiman vahdittavina saalistuspartiossa.
//Virta?
