Jänöpentu
Kirjoittaja: Käärmis
Jänöpentu pinkaisi heti piiloon, kun Perhotassu ilmoitti voivansa olla etsijä piilosleikissä. Pentu kehräsi kovaan ääneen ravatessaan leirin halki. Hän kaarsi itsensä sisään pentutarhaan ja pujottautui nopeasti kulman taakse.
Jänöpentu kuuli, kun Perhotassu lähti viimein etsimään. Naaras ei tullut heti häntä kohti. Kolli alkoi pohtia tulisiko naaras edes katsomaan sisältä pentutarhasta. Kun kollia alkoi epäilyttää, hän vilkaisi nopeasti ulos pesästä nähdäkseen oliko Perhotassu lähellä ja pinkaisi sitten pentutarhan taakse. Se olisi melkein sama piilo, ulkona pentutarhasta oli vain hieman kylmempi olla.
Jänöpentu asettautui hyvään asentoon makaamaan ja ajatteli jäädä sillä tavoin odottamaan, mutta nopeasti hänen tassujaan ja vatsaa alkoi palella ja hänen täytyi alkaa vaihdella asentoa. Hän päätyi lopulta kuopimaan lunta sellaisesta kohdasta jossa sitä oli vähän, jotta saisi aikaan mahdollisimman lumettoman kohdan.
Jänöpennun siinä kuopiessa, Perhotassu olikin ilmestynyt pentutarhan kulmalle ja mitä luultavemmin kuullut kollin kuopimisen ja tullut katsomaan. Kolli ei tajunnut asiaa, ennen kuin naaras oli jo hänen vierellään ja kosketti häntä etutassullaan lapaan.
“Löytyi”, naaras sanoi lempeällä äänellä ja kehräsi huvittuneena, kun huomasi Jänöpennun hölmistyneen ilmeen tämän kääntyessä katsomaan Perhotassua, joka oli hänet löytänyt.
“Ai, sinä löysit minut jo”, kollipentu naukaisi silmät suurina. Hän katsoi vanhempaa ystäväänsä joka hymyili lempeästi hänelle. Pentu nousi ylös ja lähti tassuttamaan hänen peräänsä, mutta yhtäkkiä hänen päälleen liukui pentutarhan päältä lunta, joka hautasi hänet alleen. Pentu meni paniikkiin, vaikka tiesikin sen pahentavan asiaa. Ei hän sille mitään mahtanut. Hän yritti paniikissa haukkoa henkeä ja kuopia lunta päältään.
Pian kollin ylle ilmestyi valo. Oliko se Tähtiklaani? Ei. Perhotassu se vain oli. Naaras oli kaivanut hänet esille ja tarttui kollin niskanahkaan ja kiskoi hänet ylös. Hän päästi pienen vinkaisun ja valahti sitten vanhemman kissan otteessa veltoksi. Kohta Perhotassu laskikin hänet maahan ja kyyristyi hänen viereensä. Kuusikkopentukin – joka oli vasta saapunut katsomaan, mikä Perhotassulla kesti – tassutti ripeästi lähemmäs.
“Olen kunnossa”, Jänöpentu naukui puistellen turkkiaan ja nousten ylös maasta. Hänen turkkinsa oli täynnä lumipaakkuja ja se oli yltäpäältä märkä. Perhotassu katsoi häntä hieman huolissaan ja Kuusikkopentukin näytti hieman huolestuneelta ja varautuneelta.
“Sinun pitäisi mennä takaisin pentutarhaan lepäämään ja lämmittelemään. Me keksimme jotain muuta sillä aikaa. Sitten kun sinulla on parempi olo, voit tulla taas leikkimään”, Perhotassu naukui. Jänöpentu nyökkäsi hieman huokaisten. Kolli lähti suuntaamaan seuraavaksi takaisin sisään pentutarhaan.
Jänöpentu meni heti makuulle sammalalusille, kun pääsi sisään pesään asti. Hän ei ollut aiemmin tajunnut sitä, mutta pientä kollia väsytti suunnattomasti. Hän painoi päänsä ja sulki silmänsä ja pian taas nukahti.
