Jänöpentu
Kirjoittaja: Käärmis
Jänöpentu seurasi Sädesäihkettä. Kolli oli luvannut leikkiä hänen kanssaan ja sanonut, että he voisivat ehkä pyytää jopa Käärmekultaa mukaan! Jänöpentu oli innoissaan. Hän piti Käärmekullasta. Naaras oli mukava ja kaunis ja hyvää seuraa ja Jänöpennusta oli suoraan sanottuna epäreilua, että hän joutui viettämään päiviään parantajan pesässä parantelemassa haavojaan, jotka eivät meinanneet ottaa parantuakseen – tai niin naaras ainakin monesti sanoi.
“Onko sinulla ideoita mitä leikkiä?” Sädesäihke kysyi, kun he olivat päässeet aukiolla kohtaan, jossa lumi oli jo luotu hyvin pois. Lähipäivinä Korppisiipi oli varmistanut, että jo aamusta lumet luotiin, jotta pennut voisivat leikkiä ulkona huoletta.
“Voitaisiin vaikka kopitella?” Jänöpentu ehdotti katsoen Sädesäihkettä toivoen hänen ehdotuksensa kelpaavan. Vanhempi kolli nyökkäsi ja lähti kohti parantajan pesää. Jänöpentu lähti perään.
“Jos tulet mukaan, käyttäydy mallikkaasti. Leimusilmällä ja Vienotassulla on paljon töitä, eikä heillä ole aikaa siivoilla ja katsoa pentujen perään”, soturi naukaisi huomatessaan pikkuveljensä seuraavan. Jänöpentu nyökkäsi. Ei hänen ajatuksensa ollut muutenkaan sotkea ja riehua. Ei hän halunnut aiheuttaa ylimääräistä tekemistä parantajille, joilla oli jo aivan tarpeeksi hommaa hoitaa sairaita.
“Hei!” Sädesäihke tervehti saapuessaan sisään pesään.
“Hei!” Jänöpentukin tervehti seuraten isoveljensä esimerkkiä. Käärmekulta nosti päätään ja hymyili kaksikolle.
“Tervehdys! Mikäs teidät tänne tuo? Ette kai ole satuttaneet itseänne?” Leimusilmä naukui.
“Tarvitsemme vain vähän sammalta, jotta pystymme tehdä pallon”, Jänöpentu selitti. Sädesäihke nyökytti. Leimusilmä nyökkäsi ja katosi hakemaan sammalta.
Kun parantaja tuli viimein takaisin sammalpallero mukanaan, Sädesäihke ei ollutkaan enää Jänöpennun vierellä. Pentu katseli ympärilleen ja huomasi tämän menneen juttelemaan Käärmekullan kanssa.
“Saimme sammalet”, pentu naukaisi tassuttaen kaksikkoa kohden. Sädesäihke nousi ylös ja vilkaisi Käärmekultaan toiveikkaasti.
“Haluatko lähteä mukaan? Olisi varmasti hyväksi liikkua vähän niin et kangistuisi”, kolli naukui hellästi. Käärmekulta heitti häntäänsä ja kosketti etutassullaan hellästi Sädesäihkettä.
“Tulisin mielelläni, mutta osa haavoistani saattaisi kurotellessa ja juostessa aueta”, hän naukui. Sädesäihke huokaisi hieman pettyneen oloisena ja kääntyi Jänöpennun puoleen.
“Lähdetään siis”, hän naukaisi nopeasti ja lähti harppomaan aukiolle. Jänöpentukin oli pettynyt. Hän olisi halunnut leikkiä Käärmekullan kanssa. Naaras oli varmasti taitava vaikka missä!
Kun kaksikko oli päässyt taas hyvään kohtaan, Jänöpentu laski sammalpallon maahan. Hän varmisti, että Sädesäihke olisi myös valmis.
“Kaikki valmiina?” hän kysyi soturilta. Kolli vain nyökkäsi vastaukseksi. Jänöpentu nyökkäsi hieman, nappasi pallon ja viskasi sen korkealle ilmaan. Se liisi ilman halki ja pentu ajatteli, ettei soturi varmasti nappaisi sitä, mutta Sädesäihke vain nousi takatassuilleen ja nappasi sammalpallon etutassujensa väliin laskien sen maahan. Hän katsoi pentua ja viskasi sitten pallon ilmaan.
Jänöpentu näki vain pallon vilahduksen ja loikkasi sitä kohti. Hän ei kuitenkaan ollut tarpeeksi nopea ja pallo meni hänel tassujensa välistä. Kolli ei kerennyt saada tasapainoaan takaisin ja tipahti maahan kylki edellä. Hän päästi pihahduksen, kun ilmat tyhjenivät hänen keuhkoistaan, jonka jälkeen pieni kolli jäi vain maahan makaamaan kyyneleet silmissä yrittäen haukkoa henkeä.
Sädesäihke oli silmänräpäyksessä Jänöpennun vierellä. Hän nuoli pennun turkkia rauhoittaakseen tätä ja kehräsi hellästi. Jänöpennun hengitys alkoi viimein tasoittua. Hän räpytteli silmiään ja nousi sitten ylös varovasti ja raskaasti hengittäen. Sädesäihke pysytteli koko ajan hänen vierellään pitäen huolta, että pentu pääsisi ylös eikä mitään ollut sattunut.
“Pystyskö jatkamaan?” vanhempi kolli kysyi Jänöpennulta kyyristyen tämän tasolle. Pentu katsoi häneen silmät suurina ja nyökkäsi hieman kauhistuneena. Sädesäihke pudisti päätään.
“On parempi, että lepäät nyt. Leikitään taas myöhemmin, kun olosi on parempi. Ei ole järkeä leikkiä, jos et pysty toimimaan”, kolli naukui. Jänöpentu katsoi harmistuneena tassuihinsa.
“Hyvä on. Anteeksi”, hän miukui hiljaa. Sädesäihke kyyristyi taas.
“Pää pystyyn. Vien sinut mäyränselässä pentutarhalle”, hän naukaisi. Jänöpennun silmät kirkastuivat. Hän kipusi isoveljensä selkään ja kehräsi iloisesti, kun hän lähti kävelemään villisti kohti pentutarhaa.
Jänöpentu pyöritteli lumipalloja leirin laidalla ja viskeli niitä sitten muuria vasten. Kaikki olivat partioissa, eikä kukaan päässyt leikkimään hänen kanssaan! Kolli oli siis päätynyt vain istumaan yksin ja leikkimään lumella. Olisihan hän siis voinut leikkiä Säihkepennun kanssa, mutta ei hän halunnut turhaan häiritä naarasta, kun hän nukkui.
Kollin korvat kääntyivät, kun hän kuuli ääntä leirin sisäänkäynniltä. Hän katsoi sinne suuntaan ja näki saalistuspartion tulevan. Hän nousi innoissaan ylös toivoen, että Sädesäihke, Syreenisumu tai Aurinkoroihu olisi saapunut sisään, mutta mukana ei ollut yksikään heistä. Pentu päästi pienen ärtyneen tuhahduksen, mutta meni sitten vastaan katsomaan, mitä partion jäsenet olivat napanneet.
Yksi oppilaista – jonka nuori kolli tunnisti Perhotassuksi – toi mukanaan pulskaa kania. Jänöpentu katsoi sitä silmät suurina ja kysyi heti oliko naaras saanut sen itse napattua. Kolli oli ihmeissään, kun naaras vastasi myöntyvästi. Hän oli todella saanut itse niin hienon saaliin!
Jänöpentu suostui heti mukaan, kun naaras sitten kysyi halusiko hän viedä saaliin Kimalaistoiveelle ja Lehtomyrskylle. Kyllähän se kollille kelpasi. Hän tarttui jäniksen töpöhäntään, mutta tuskin onnistui liikuttamaan sitä mihinkään. Perhotassu sitten ehdotti itse kantavansa sen sanoen, että kuningattaret kyllä arvostaisivat hänen yritystään tuoda saalis heille. Kyllä se Jänöpennulle kelpasi. Hän seurasi Perhopennun vanavedessä häntä pystyssä, kuin olisi itse ollut se, joka kanin oli napannut.
“Millaista on ulkona? Ja millaista on saalistaa itse?” Jänöpentu kysyi naaraalta innoissaan, kun he pääsivät sisään pentutarhaan. Hän katsoi silmät kimmeltäen oppilasta, ja toivoi, että hän kertoisi kaiken, mitä vain saattoi. Jänöpentu halusi kuin kokea sen itse.
“En siis tietenkään halua udella liikaa, jos ennemmin haluat pitää asian omana tietonasi”, hän vielä naukaisi, kun oppilas laski kania Kimalaistoiveen eteen. Kuningatar kiitti heitä saaliista.
//Perho?
