Jänötassu
Kirjoittaja: Käärmis
Pienen kollin vanhempi veli kieltäytyi kertoen, että oli juuri lähdössä partioon. Jänötassu ymmärsi hyvin hänen kiireensä. Sotureilla tuntui olevan jatkuva kiire ja Jänötassu kunnioitti sitä, miten he jaksoivat niin hyvin siitä huolimatta työskennellä.
Jänötassu kääntyi katsomaan Perhotassua, joka istuskeli yksin vähän matkan päässä. Sädesäihke ehdotti, että hän pyytäisi tätä syömään kanssaan. Se ei ollut lainkaan paha idea ja pieni kolli lähti tepsuttamaan ystävänsä luokse.
“Hei, Perhotassu! Haluatko jakaa saalista kanssani?” nuori oppilas kysyi naaraalta. Hän nyökkäsi ja he siirtyivät ottamaan syötävää yhdessä.
Jänötassu pyöri vuoteessaan levottomasti. Hän oli koko yön nähnyt painajaisia ja nukkuminen oli käynyt hankalaksi. Aamu auringon ensi säteet alkoivat tunkea sisään oppilaiden pesään ja valaisivat suoraan Jänötassua silmiin.
“Jänötassu? Lähdetään harjoituksiin”, Mesitähden ääni kutsui. Nuori kollioppilas työntyi ulos turkki sekaisin, silmät puoliummessa ja häntä maassa laahaten. Oppilaansa nähtyään päällikön katseeseen syttyi huolestunut katse.
“Oletko kunnossa? Ethän ole sairas?” Jänötassun mestari kysyi kallistaen hieman päätään. Jänötassu pudisti päätään.
“En saanut unta. Näin pahaa unta”, oppilas selitti päällikölle. Mesitähti nyökkäsi hitaasti.
“Silloin sinun kannattaisi varmaan jäädä nukkumaan. Ei pidetä harjoituksia tänään. Jos nukkuminen on vielä hankalaa, käy pyytämässä Leimusilmältä unikonsiemeniä”, Mesitähti naukui ja lähti tassuttamaan pois. Jänötassu katsoi hänen peräänsä väsyneenä ja räpäytti hitaasti silmiään.
Kolli töllötti siinä tajuamattaan vielä hetken ja lähti sitten takaisin sisään pesään. Hän asettui makuulle omalle vuotelleen ja painoi silmänsä kiinni.
Jänötassu heräsi vatsansa kurnimiseen. Ulkona oli erityisen valoisaa, joten saattoi vain päätellä päivän olevan jo pitkällä. Hän nousi varovasti ylös ja lähti hoipertelemaan ulos pesästä, mutta astui jonkun hännälle ja kompastui.
“Kamala! Anteeksi tosi paljon! En tarkoittanut astua hännällesi, en katsonut eteeni”, harmaanruskea kolli pahoitteli kiivaasti. Hän nosti katsettaan ja huomasi, että oli astunut juuri Perhotassun hännälle. Se oli sillä tavoin hyvä, että kolli ei olettanut tämän ainakaan pauhaavan hänelle hyvin vihaisesti siitä, että oli nimenomaan vahingossa astunut hänen hännälleen.
//Perho
