Jänötassu
Kirjoittaja: Käärmis
Perhopuro ja Jänötassu pääsivät pian jo joelle. He olivat matkalla jutelleet kaikenlaista ja Perhopuro oli paljastanut sen verran, että hänen ja Ahmatahman välit olivat hieman mutkikkaat, mutta nyt heidän oli tarkoitus olla kaksin ja ajattelematta sellaisia asioita.
Perhopuro loikkasi astinkiville ja kutsui Jänötassua mukaansa sinne hänen vierelleen. Nuorempi kolli tuli varovasti perässä peläten liukastumista ja sitä, että molskahtaisi kovasti virtaavaan veteen.
Jänötassu katseli, miten joen pinta kimalteli, kun valo osui sen pintaan, mutta kuuli sitten ääntä ja huomasi, miten Perhopuro tipahti joen virtaan. Hetken ajan hän katsoi lamaantuneena, kun naaras räpiköi veden varassa, mutta syöksyi sitten veteen tämän perään.
Jänötassu piti koko ajan Perhopuron katseensa keskipisteenä, jotta ei hukkaisi häntä veden virratessa kiivaasti hänen ympärillään. Hän kauhoi itseään vanhempaa naarasta kohti ja nappasi tämän niskanahasta kiinni, kun pääsi tarpeeksi lähelle. Hän lähti kiskomaan naarasta kohti pintaa ja sitten rantaa, kun tämä pintaan päästyä köhi vesiä keuhkoistaan ja kauhoi tassuillaan voimattomasti.
Veden virtaus yritti koko ajan kiskoa Jänötassua mukanaan, mutta kaksin Perhopuron kanssa he olivat tarpeeksi voimakkaita uimaan sitä vastaan ja rannalle.
Jänötassu hellitti otteensa Perhopuron niskasta, kun hän tunsi joen pohjan etutassuissaan. Naaras pääsi hoipertelemaan pois vedestä ja kääntyi sitten heikosti pelastajaansa kohti.
“Kiitos, Jänötas-” hänen lauseensa katkesi kesken Jänötassun korvissa, kun yhtäkkiä virtaus alkoi tempoa häntä voimakkaammin ja riuhtaisi hänet veteen. Hän räpiköi avuttomana ympäriinsä etutassuillaan yrittäen päästä takaisin rantaan Perhopuron luokse, mutta turhaan.
Jänötassu alkoi jatkuvasti nielemään vettä, kun yritti pitää päänsä veden pinnalla joen riepotellessa häntä kuin saaliseläintä. Hän katsoi Perhopuroa vielä viimeisen kerran, kun hänen takaraivonsa jysähti suoraan kiveen ja hänen silmissään muuttui mustaksi. Hän ei tuntenut enää muuta, kuin joen virtauksen turkissaan, kun hänen silmänsä sulkeutuivat ja hän upposi joen veden syövereihin.
Kun Jänötassu taas avasi silmänsä hän näki vain tähtiä. Hän huomasi kauniin naaraan vierellään ja ymmärrys ja tieto osui häneen kuin salama. Hän katsoi kaunista tähtiturkkista naarasta ja hänen silmänsä vettyivät.
“Emo!” hän nyyhkytti. Sypressikuiske silitti poikansa selkää hännällään hellästi.
“Tervetuloa”, naaras naukaisi hiljaa painaen päänsä. Jänötassu oli todella kuollut. Hän ei pääsisi enää tukemaan Perhopuroa ja kokemaan elämää hänen kanssaan…
//R.I.P :’)
