Kääpäpuna
Kirjoittaja: Käärmis
//JOULUKALENTERIN VIIKONLOPUN KP-BOOSTI KÄYTÖSSÄ
“Rontti! Rontti älä mene! Tule takaisin!” Armaan huudot kaikui Kääpäpunan korvissa. Hän käänsi päätään ja näki taas kaksijalkalan. Siellä hänen yksisilmäinen toverinsa katsoi häntä kauhistuneena.
“Rontti! Älä jätä minua!” hän huusi. Kääpäpuna olisi halunnut kääntyä takaisin, mutta hänen tassunsa eivät lähteneet enää takaisinpäin. Hän käveli koko ajan vain pois ystävänsä luota, eikä mahtanut asialle mitään. Yksisilmäisen kollin huudot muuttuivat hetki hetkeltä vain epätoivoisemmiksi ja se tuntui rikkovan raidallisen kollin sydämen.
“Anteeksi Armas, minun täytyy!” sanat tulivat kollin suusta hänen tahtomattaan ja vaikka hän kuinka paljon yritti panna vastaan, hän päätyi vain kävelemään pois metsän pimeyteen. Hän olisi halunnut muutta kaiken. Palata ystävänsä luokse ja olla ikinä jättämättä häntä. Hän ei halunnut elää loppu elämäänsä ilman ainoaa ja parasta ystäväänsä.
“Rontti! Rontti, ei!” Armaan huudot kaikuivat surun murtamina hämärässä metsässä, joka söi Kääpäpunan syvyyksiinsä. Hänen sisällään kaikki huusi vastaan ystävänsä jättämistä.
Kun kolli sai yhtäkkiä kontrollin raajoistaan taas, hän yritti juosta takaisin Armaan luokse, muttei tiennyt, mihin suuntaan hänen pitäisi enää lähteä.
“Ketunläjät…” hän sihahti heikosti ja pyöri ympyröitä paikoillaan yrittäen muistaa, missä päin hänen ystävänsä oli. Paniikissa raidallinen kolli päätti sitten lähteä tassuttamaan ympäriinsä toiveenaan löytää takaisin parhaan ystävänsä luokse. Silloin hän voisi viimein pyytää anteeksi häneltä ja toivoa, että kaikki palaisi ennalleen. Hän voisi kertoa kollille kuinka hirveän virheen oli tehnyt, kun oli päättänyt jättää hänet sillä tavoin, eikä odottanut häntä retkelleen niin kuin hänen olisi pitänyt.
“Armas! Armas! Sano jotain! Kerro missä olet! En halua jäädä taas yksin! Haluan vain sinun luoksesi! Haluan sinut takaisin!” puolisokea kolli vaikeroi metsässä, mutta vastausta ei kuulunut. Oli liian myöhäistä. Armas ei kuulisi häntä, eikä hän pääsisi näkemään ystäväänsä enää koskaan. Miten kauhean virheen hän olikaan tehnyt.
“Kääpäpuna!” kollin ajatuksiin tunki yhtäkkiä uusi ääni ja joku tökki hänet hereille. Hän nosti unenpöpperöisenä päätään ja yritti tarkentaa katseensa kissaan, joka hänet oli herättänyt.
Pian kollin silmät tarkentuivat Nopsaliekkiin. Musta kolli katsoi häntä pieni hymy kasvoillaan. Kääpäpunakin koetti hymyillä hieman ja nousi istumaan pedillään turkki osoittaen sinne tänne.
“Meillä olisi rajapartio. Tulin herättämään sinut, jotta kerkeäisit syödä jotain nopeasti ja valmistautua ennen lähtöä”, vanhempi soturi naukaisi. Kääpäpuna nyökkäsi hänelle rivakasti ja sukaisi turkkiaan muutaman kerran ja sitten nousi tassuilleen nopeasti venytellen.
“Selvä”, raidallinen soturi naukaisi nopeasti vanhemmalle soturille ja tassutti tämän ohitse ulos pesästä. Nopsaliekki työntyi ulos kollin perässä ja lähti omille teilleen. Hän ilmeisesti valmistautui partioon toisille kissoille juttelemalla. Toki eihän Kääpäpuna voinut koskaan tiennyt menikö hän oikeasti muiden kissojen luokse.
Raidallinen kolli pysähtyi tuoresaaliskasan eteen ja katseli sitä hiljaa. Mitä hän uskaltaisi siitä ottaa ilman, että joku muu jäisi ilman. Eloklaanin ruokatilanne oli kyllä vielä hyvä, mutta riistan vähenemisen kyllä huomasi jo. Se hieman hermostutti Kääpäpunaa. Hän ei pitänyt siitä ajatuksesta, että riistaa ei riittäisi välttämättä kaikille.
Kolli nappasi nopeasti kasasta itselleen ahvenen ja siirtyi syrjempään nautiskelemaan ateriaansa. Ehkä hän voisi säästää sen ruodon ja laittaa sen itselleen jonnekin talteen myöhemmin. Toki se varmaan haisisi melkoisen pahalta leirissä, jos se kävisi vanhaksi, joten ajatus ei ollut kyllä erityisen hyvä.
Kääpäpunan nautiskellessa ahventaan kolli huomasi lähettyvillään Käärmekullan ja tämän tyttären, jotka olivat ulkona haukkaamassa happea. Kääpäpuna ei ollut varma, mutta muisteli pennun nimeksi Kärpäspennun. Hän oli kuullut sen vain ohimennen, joten hän ei ollut asiasta täysin varma.
Aluksi kolli ei välittänyt kuningattaresta ja tämän pennusta, mutta sitten hän huomasi kuinka pentu tuijotti häntä ja raidallista soturia alkoi hieman hermostuttaa. Miksi hän katseli kollia sillä tavoin noilla suurilla pennun silmillään? Arvostelivatko Eloklaanin pennutkin häntä tätä nykyään?
Kääpäpuna nieleskeli loput kalastaan pikaisesti ja otti jalat alleen, jotta pääsisi pennun kuumottavan katseen alta pois. Tiesikö Kärpäspentu hänestä jotain mitä muut eivät? Tiesikö Kärpäspentu, että Kääpäpuna oli auttanut Lottaa, joka oli myöhemmin hyökännyt Käärmekullan kimppuun? Toivottavasti ei.
Kääpäpuna tassutti partion kanssa takaisin kohti leiriä. Rajalla oli tullut vastaan Kuolonklaanin partio, mutta mitään suurempaa ei ollut sattunut. Kaikki oli pysynyt rauhallisena, vaikka raidallinen kolli olikin koko ajan sisällään panikoinut siitä, että kohta naapuriklaanin partio hyökkäisi ja ottaisi heidät panttivangeiksi.
Leirin sisäänkäynti häämötti jo, kun Kääpäpuna kuuli huudahduksen. Hän käänsi päätään ja huomasi Haukkakynnen kompastuneen puun juureen. Naaras oli kuonollaan maassa ja rämpi ylös. Näky hieman huvitti Kääpäpunaa, mutta hän ei uskaltanut nauraa, jos se vaikka suututtaisikin naaraan. Siksi hän pysyikin hiljaa, vaikka siirtyikin hivenen lähemmäksi aikeenaan tarjota apuaan. Siihen kolli ei uskaltautunut, joten hän tyytyi vain seisomaan kiusallisesti ja yrittävän saada suunsa auki.
Haukkakynsi pudisteli turkkiaan nopeasti ja harppoi muun partion kiinni nopeasti. Muutkin olivat jääneet odottamaan kellahtanutta naarasta ja ehkä hieman naureskelivat jopa hänen kaatumiselleen. Naaras ei vaikuttanut olevan asiasta moksiskaan vaan vitsaili muiden mukana. Kääpäpuna toivoi, että hänellä olisi samanlaista rohkeutta ja itsevarmuutta nauraa itselleen ajattelematta itseään aivan typeräksi.
Partio jatkoi sisään leiriin asti ja siellä Vienotassu tunkeutui nopeasti Haukkakynnen luokse ja kyseli tältä mitä oli tapahtunut. Haukkakynsi selitti parantajaoppilaalle, ettei mitään vakavaa ollut käynyt ja, että hän oli vain kaatunut. Kaksi naarasta mahtoivat olla melkoisen hyviä ystäviä. Kääpäpuna toivoi, että hänelläkin olisi ollut. Tai enemmän hän toivoi, että hänen ainoa hyvä ystävänsä olisi ollut hänen luonaan edelleen. Kollilla oli kova ikävä Armasta.
Kääpäpuna tassutti ajatuksissaan eteenpäin kohti sotureiden pesää, mutta törmäsi matkallaan vahingossa johonkuhun. Hän keskitti katseensa kissaan ja huomasi Tupsutassun.
“Anteeksi, en nähnyt sinua!” raidallinen soturi pahoitteli nopeasti ja katsoi nolona ympärilleen. Olivatko muut nähneet tuon? Ajattelivatko he hänen olevan typerä ja kömpelö soturi, joka ei osannut yhtikäs mitään?
“Ei se mitään!” oppilas vakuutteli. Pian hänen rinnalleen saapui Syreenisumu, joka katsoi Kääpäpunaa hymyillen.
“Hei, Kääpäpuna. Mukava, kun satuit paikalle. Haluaisitko lähteä auttamaan harjoituksissa? Voisimme keksiä jonkin kiinnostavan tehtävän Tupsutassulle”, naaras naukaisi. Kääpäpuna katsoi häntä häkeltyneenä. Osaisiko hän muka avustaa naarasta harjoitusten pitämisessä?
“E- en oikein tiedä? Osaisinko minä avustaa sinua tässä asiassa?” kolli naukaisi ja vilkaisi Tupsutassua nopeasti. Syreenisumu hymyili lempeästi.
“Minä autan kyllä. Voit kysyä apua, jos jokin tuntuu hankalalta ymmärtää. Se myös kehittäisi minun taitoani antaa selkeitä ohjeita”, naaras naukaisi. Kääpäpuna nyökkäsi hitaasti. Ei kai se haittaisi yrittää.
“Selvä on. Lähden mukaan”, hän myöntyi – osittain vain siksi, ettei uskaltanut kieltäytyäkään. Se tuntui vain liian töykeältä.
“Hienoa. Tulkaahan, lähdetään nummelle niin voimme keksiä siellä jotain hauskaa”, naaras naukaisi ja lähti tassuttamaan kohti leirin ulkoskäyntiä. Tupsutassu lähti mestarinsa perään ja Kääpäpuna lähti heidän peräänsä hetken epävarmuuden jälkeen.
Matkalla nuori soturi päätti kerätä oman rohkeutensa ja aloittaa tällä kertaa keskustelun itse. Hän halusi olla taas se nuori ja huoleton kissa, joka hän oli kotikisuna ollut.
“Hei, Tupsutassu, kuinka koulutuksesi on lähtenyt käyntiin?” hän kysyi oppilaalta mahdollisimman toverillisesti. “Mikä on lempi asiasi oppilaana olemisessa?”
//Tupsu?
