Kääpätassu
Kirjoittaja: Käärmis
Kääpätassu saurasi mstariaan Unikkohämyä takaisin leiriin pää painettuna. Hän oli tullut juuri harjoituksista ja raidallisesta kollista oli tuntunut, että ne olivat menneet aivan surkeasti. Siltä hänestä kyllä tuntui aina. Tuntui, ettei mikään onnistunut millään, vaikka hän sitä kuinka yrittikään.
“Voit ottaa itsellesi jotain tuoresaaliskasasta”, Unikkohämy naukaisi oppilaalleen. Kääpätassu nyökkäsi. Samapa tuo. Kai hän voisi itselleen jotain purtavaa ottaa, jos siellä olisi mitään, minkä hän oikeasti ansaitsisi. Muut kissat klaanissa sentään kantoivat kortensa kekoon, toisin kuin hän.
Raidallinen kolli vilkaisi tuoresaaliskasaan ja huomasi, että siellä oli viimein taas jopa ihan hyvä määrä saalista. Viherlehden helteen ja sateen jälkeen oli mukavaa nähdä saaliin määrän kasvaneen. Siitä huolimatta Kääpätassu ei millään onnistunut nappaamaan itse mitään.
Kääpätassu nappasi tuoresaaliskasasta itselleen päästäisen ja tassutti leirin laitaan. Siellä hän tykkäsi viettää päiviään. Erossa kaikista muista ja oleskellen omassa rauhassaan. Siellä hän saattoi myös muistella Armaan kanssa viettämäänsä aikaa. Hänellä oli kyllä yksisilmäistä kollia niin kova ikävä. Edelleen, joka ilta hän mietti sitä, miten asiat olisivat, jos hän ei vain olisi koskaan paennut metsään yksin. Tai jos hän ei olisi eksynyt sinne vaan löytänyt takaisin ystävänsä luokse. Kaikki oli hänen syytään. Kaikki oli aina hänen syytään.
Kääpätassu nieli nopeasti loput päästäsestä pakolla ja siirtyi sitten oppilaiden pesälle. Hän meni makaamaan pedilleen, joka oli hyvin eristyksissä kaikesta. Pesässä, kun ei ollut enää muita oppilaita, joten hänellä oli tilaa siellä rutkasti.
Kolli painoi päänsä etutassujensa päälle ja murehti taas. Kaikki Eloklaanin kissat varmaan vihasivat häntä salaa ja pitivät Mesitähden päätöstä ottaa hänet osaksi klaania typeränä. Niin piti Kääpätassukin. Kuka sellaisen turhakkeen halusi osaksi klaaniaan. Sehän oli aivan typerää.
Ennen kuin kolli kerkesi kuitenkaan liian syvälle ajatuksiinsa, Mesitähti kutsui klaanin koolle. Kääpätassu nousi ripeästi ylös ja suunnisti mestarinsa vierelle kissa joukkoon. Hän oli oppinut siinä olevan hyvä paikka. Unikkohämy oli hänelle niin mukava, että kollista se tuntui jopa yllättävän turvalliselta paikalta.
“Olen koonnut klaanin tänään koolle, koska eräs oppilas on viimein valmis saamaan soturinimensä”, Mesitähti aloitti. Sen jälkeen kaikki sanat olivat kuin niitä olisi kuunnellut veden alta. Ruskea raidallinen kolli ei saanut niistä selvää, mutta pian hän kuuli kissojen huutavan hänen uutta nimeään. Kääpäpuna.
“Onneksi olkoon, Kääpäpuna!” Unikkohämy naukaisi lempeästi. Kääpäpuna hymyili hänelle ja yritti pujottautua pois kissa joukon keskeltä. Hän vihasi olla huomion keskipisteenä. Se oli aivan kauheaa.
Kääpäpunan käpälät meinasivat livetä joka toisella askeleella. Nummella oli aamukasteen ja öisen tihkusateen jäljiltä hieman liukasta ja kaninkolot siellä täällä eivät todella auttaneet pienen kollin tilannetta.
Kääpäpuna oli päätynyt aamupartioon muutaman muun kissan kanssa. Hän oli koko aamun yrittänyt parhaansa pysyäkseen valveilla. Hänestä tuntui monesti, että hän saattaisi hetkenä minä hyvänsä vain nuupahtaa siihen. Toki aamun koleus oli alkanut herättää nuoren raidallisen soturin.
“Koita olla liukastumatta”, Nopsaliekki – joka oli osana partiota – naukaisi hyväntuulisesti nuoremmalle kollille. Kääpäpuna antoi hänelle pienen hymyn. Hän arvosti mustaturkkista kollia kovasti. Hänkin oli niin ystävällinen.
“Yritetään”, tuore soturi naukaisi tälle hiljaa ja tarkkaili tassujaan yrittäen pitää itsensä tasapainossa. Hän asetteli tassunsa mahdollisimman varovasti ja piti huolta, että väisti liukkaimmat kohdat. “Kuinka sinä pysyt noin hyvin tasapainossa?” Kääpäpuna kysyi vielä ja vilkaisi Nopsaliekkiä.
//Nopsa?
//Sori tää on vähän tökerö
