Kääpätassu
Kirjoittaja: Käärmis
“Kääpätassu!” kuului Korpikasteen kiihtynyt nauku. Naaras oli koko päivän aamusta asti mäkättänyt hänelle mistä vain ikinä saattoikaan. Soturiuus taisi nousta tälle kissalle hattuun. Ei Kääpätassu tietääkseen ollut erityisen paljoa häntä nuorempi loppujen lopuksi.
Kääpätassu kääntyi katsomaan Korpikastetta, jonka silmissä oli vihaa loistava ilme. Tuntui siltä, kuin siitä olisi lennellyt kipinöitä, joita Kääpätassu yritti parhaansa mukaan olla päästämättä silmilleen. Hän katseli jatkuvasti toisaalle ja räpytteli silmiään kuin apua pyytääkseen.
“Et ole koko tänä aikana tehnyt mitään! Olet vain säikkynyt pienimpiäkin ääniä, joita metsä voi päästää ja piiloutunut kuin pikku pentu! Kasva isoksi, olet kuitenkin jo oppilas! Mikä voi olla muka niin kauhistuttavaa metsässä, – omalla reviirillämme – että joudut koko ajan säikkymään!” ruskea naaras rähisi. Rontti luimisti korviaan ja tunsi kuinka hänen tassunsa tärisivät. Hän olisi halunnut juosta päätä pahkaa piiloon.
“Korpikaste! Saanen muistuttaa, että Kääpätassu on minun oppilaani, ei sinun. Minusta hän on suoriutunut suhteelisen hyvin ajatellen hänen säikkyvää luonnettaan. Hän on selkeästi yrittänyt parhaansa pitää pintansa ja pysyä rohkeana”, Unikkohämy naukui tullen Korpikasteen ja Kääpätassun väliin katsoen nuorta soturia paheksuvasti. Kääpätassu oli erityisen kiitollinen mestarilleen siitä, että tämä auttoi häntä tällaisissa tilanteissa.
“No mutta hän ei ole tehnyt lähes mitään koko partion aikana! Tehtävä oli uudistaa rajamerkit, ei pakoilla ja piiloutua kuin pelkuri!” Korpikaste murahti.
“Mutta kuten jo sanoin, minä olen hänen mestarinsa. Minä päätän siitä, saako hän kehuja vai läksytyksen. Sinä sen sijaan olet nuorempi kokematon soturi ja sinun tulisi hävetä käytöstäsi. Muiden kissojen pelotteleminen ei ainakaan auta heitä sopeutumaan klaanin elämään yhtään sen paremmin”, Unikkohämy naukui yllättävän rauhalliseen sävyyn.
“E- ei se mitään. Hän o- on oikeassa”, Kääpätassu naukaisi vaisusti ja otti varovasti askeleen eteenpäin katsoen vanhempia naaraita. Korpikaste katsoi häneen ja pyöräytti silmiään vihaisesti, kun taas Unikkohämy katsoi häneen myötätuntoisesti.
“Kyllä sanon, että rohkeudessa on hieman parantamista, mutta muuten olet suoriutunut hienosti, Kääpätassu. Turhaan murehdit. Kyllä me keinot rohkeuden kohottamiseen keksimme”, Unikkohämy sanoi kollille lempeästi ja katsoi sitten taas Korpikasteeseen. “Ja sinä et voi päättää koulutuksestamme. Minä koulutan oppilastani kuten koen tarpeelliseksi. Jos koet siinä ongelmaa, mene puhumaan siitä Mesitähdelle”, Unikkohämy naukaisi nuoremmalle naaraalle vielä ja kääntyi sitten ympäri heilauttaen häntäänsä merkiksi seurata. Kääpätassu lähti jatkamaan pää painuksissa eteenpäin mestarinsa perässä.
Leiriin päästyään Kääpätassu oli tarjoutunut vaihtamaan klaaninvanhimpien makuualuset, juuri kun Unikkohämy oli katoamassa sotureiden pesään.
“No sehän olisi oikein mukavasti tehty! Klaaninvanhimmat arvostaisivat elettäsi varmasti!” kollin mestari oli sanonut iloisena ja oli sitten ohjeistanut oppilaalleen, mitä tehdä, vaikka olisi Kääpätassu sen jo tiennyt. Hän oli tehnyt sitä silloin, kun oli ollut vain vierailijana Eloklaanissa.
Nyt raidallinen kolli sitten teki sitä paraikaa. Hän raahasi vanhoja sammalia ulos pesästä, kun oli saanut juuri uusia vaihdettua.
“Olet varmasti väsynyt kaiken tuon uurastuksen jälkeen! Jää vain, niin voimme kertoa sinulle jonkin hyvän tarinan”, Nokilintu tarjosi. Kääpätassu kuitenkin pudisti päätään.
“Menen ennemmin nukkumaan”, hän sanoi hermostuneesti, mutta ei se klaaninvanhimpia näyttänyt haittaavan.
“Mene vain sitten! Olet leposi ansainnut!” Viherkatse sanoi lempeästi, kun nuori kollioppilas poistui pesästä.
“Klaaninvanhimpien makuualusia vaihtamassa? Kamalan nöyryyttävää! Olet varmasti aivan nolona!” Loimutassun ääni tunkeutui Kääpätassun korviin. Nuorempi kolli oli osoittautunut erityiseksi riesaksi häntä kohtaan, kun hän oli siirtynyt viimein oppilaaksi Eloklaaniin. Loimutassu oli vain aina todennut, kuinka hän olisi ollut jo soturi, jos olisi ollut Kääpätassun paikalla.
“Itse asiassa-” Kääpätassu aloitti, mutta Loimutassu ei antanut hänen lopettaa vaan pyöritti vain silmiään passiivis aggressiivisesti ja nosti etutassuaan.
“Kuulostat vähän Jänötassulta. Aina vaan pätemässä”, nuorempi kollioppilas murahti ja katsoi Kääpätassua. Jänötassu oli edesmennyt Eloklaanin oppilas. Kääpätassua harmitti tämän kuolema, koska nuori kolli oli vaikuttanut erityisen mukavalta kissalta. Kuitenkaan hän ei ollut oikein koskaan kerennyt tutustua häneen kamalan hyvin, kun tämä oli hukkunut joessa.
Kääpätassu tassutti vain tarpeidentekopaikalle mitään enää sanomatta. Loimutassu voisi pitää itse itselleen seuraa. Pieni raidallinen kolli ei alkaisi puuttumaan hänen asioihinsa. Hän tiesi, että varmasti aiheuttaisi vain itselleen pelkurin tittelin… taas.
“Ja näistä eroon”, Kääpätassu mutisi itsekseen, kun heitti sammaleet pois. Hän oli mielissään siitä, että oli saanut ainakin yhden homman tehtyä kunnolla alusta loppuun asti. Makuualusten vaihtaminen oli kollin yksi lempi puuhista. Siinä ei tarvittu voimaa, taitoa tai rohkeutta. Siinä ei täytynyt ajatella kuin soturi. Hän saattoi vain tehdä, mitä hänen oli käsketty tehdä ja siinä se.
Kääpätassu tassutti suoraan oppilaiden pesälle seuraavaksi. Hän katseli koko matkan ympärilleen hieman kauhuissaan siitä, miten häntä tuntui koko ajan ympäröivän suuri määrä muita kissoja.
Pujahtaessaan sisään pesään, kolli oli törmätä juuri ulos lähteviin Mustikkatassuun ja Kuusikkotassuun. Kaksikko katsoi häntä säihkähtäneinä ja Kääpätassu katsoi heitä sitäkin säihkähtäneempänä.
“Anteeksi”, hän mumisi äkkiä ja pujahti kahden oppilaan ohitse kohti omaa makuusijaansa. Pesässä oli nyt vain hän ja Säihketassu. Naaras suku turkkiaan omalla makuualusellaan ja ei vaikuttanut keskittyvän kamalasti siihen kuka kulki ja mihin.
Kääpätassu katsoi naarasta hieman tutkivasti. Hän ei ollut erityisemmin tutustunut häneen. Naaras oli kyllä sosiaallinen ja oli puhunut Kääpätassulle ohimennen kerran tai pari, mutta ei heillä ollut koskaan ollut sen syvempiä keskusteluita. Hetken ajan raidallinen kolli pohti pitäisikö hänen mennä juttelemaan tälle, mutta käänsi sitten päätään ja päätti toisin. Ei hän halunnut tehdä niin juuri nyt. Jos hän möhlii sanoissaan, hän voisi ajaa nuoren naaraan vihaamaan häntä. Sitähän hän ei nyt ainakaan halunnut.
Lopulta Kääpätassu vain päätyi tassuttamaan taas ulos pesästä ja suuntaamaan leirin laidalle katselemaan muiden kissojen tavanomaista elämää. Niin hän monesti teki, kun hänellä ei ollut muuta tekemistä. Silloin muute eivät joko huomanneet tai huomioineet häntä. Se kävi hänelle oikein hyvin.
