Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
Sädesäihkekin sanoi pitävänsä minusta. Se oli kovin ihanaa, mutta sen jälkeen tunnelma muuttui kovin kiusalliseksi. Istuin siinä kollia katsellen. Hän ei kyllä katsonut minua. Sen sijaan hän katsoi toisaalle vältellen katsettani.
“Tänään on muuten hyvä sää”, kolli naukaisi lopulta. “Aurinko paistaa pitkästä aikaa”, hän jatkoi vielä. Minusta oli kovin kummaa alkaa vain puhumaan sillä tavoin säästä. Minusta se ei edes ollut niin hieno. Aurinko sulatti vähäisiä lumia ja loi maahan loskaa, lätäköitä ja kuraa, mutta enhän minä nyt siitä viitsisi alkaa kommentoimaan.
En osannut sanoa mitään. Oliko Sädesäihke todella rakastunut minuun? Entä, jos hän vain valehteli, jotta minulle ei tulisi huono-olo siitä kaikesta. Jotta hän ei satuttaisi tunteitani.
“Tiedätkö, miksi minä edes päätin kertoa sinulle tunteistani?” kysyin odottamatta virallista vastausta.
“Miksi?” kolli kysyi hiljaa ja käänsi katseensa viimein minuun päin, mutta tuntui edelleen välttelevän suoraa katsekontaktia.
“Kääpäkorppi, isäni, ilmestyi minulle kerran unessani. Hän sanoi, että meistä tulisi mainiot kumppanukset. Hän myös sanoi, että oli jokin vaara. Uskoisin hänen tarkoittaneen emoani. Sain ajatuksen, että ehkä pitäisit siis minusta myös… en kai ollut väärässä”, nau’uin ja liikauttelin käpäliäni vaivaantuneena.
//Säde??
