Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
En kerennyt enää kauaa jutustella Lehtomyrskyn kanssa, kun huomasin meidän olevan jo kohta leirissä. Jännitys tuntui tassuin kosketeltavalta. Aika tuntui hidastuvan ottaessani askelia eteenpäin ja viimeiset ketunmitat tuntuivat kestävän ikuisuuden. Oli vaikeaa kuvailla tunnetta, joka otti minusta silloin vallan. Se oli kuin iloa ja intoa, mutta samaan aikaan kamalaa pelkoa ja kauhua. Tuntui siltä, että vatsassani olisi vellonut kokonainen mäyräperhe.
Hengitin syvään, ennen kuin astelin sisälle leiriin muiden pelastajien sekä parantajamme ja päälikkömme perässä.
Kehräsin heti ääneen huomatessani Sädetassun katselvan minua silmät suurina, kun olin saapunut leiriin jo kauan poissa olleen päällikkömme ja parantajamme kanssa. Hengitin rauhallisesti ja tassutin oppilaani luokse. Sipaisin hänen nenäänsä hännälläni, kun Mesitähti alkoi puhua kuolonklaanilaisille saaden heidät poistumaan.
“Kerron sinulle joskus tästä kaikesta, mutta nyt minu täytyy mennä nukkumaan. Voimme harjoitella myöhemmin”, sanoin oppilaalleni, ennen kuin hän kerkesi sanoa mitään. Sen jälkeen tassutin suoraan sotureiden pesään keskittymättä enään leirin tapahtumiin. Olin liian uupunut kaikkeen tähän. Halusin vain unta. Käperryin siis omille sammalilleni ja menin nukkumaan.
Paria auringonnousua myöhemmin näin Sädetassun tulevan minua kohden. Aikaisempana auringonlaskuna, kun olimme olleet rajapartiossa, kolli oli ollut suunnattoman väsynyt, ja minu oli täytynyt passittaa hänet heti partion jälkeen nukkumaan. Nyt hän kuitenkin näytti pirteältä ja tervehti minua iloisesti. Hän myös sanoi nukkuneensa hyvin, kun siitä häneltä kysyin.
“Mainiota! Voisimme tänään myöhemmin pitää uintiharjoitukset, vai mitä mieltä olet? Voisin myös kertoa sinulle hieman retkestämme pelastamaan Mesitähden ja Leimusilmän”, Nau’uin lempeästi kollille ja heilautin hännälläni hieman tomua maasta. Sädetassu oli mahtava kissa. En voinut vain ymmärtää, miten hän saattoikin olla niin ihana. Katsoin häneen hiljaa ja ihailin hänen koko olemustaan, kunnes tajusin tuijottavani ja räpäytin pari kertaa silmiäni, ennen kuin käänsin katseeni muualle nolostuneena.
*Hän on oppilaani, on normaalia tuijottaa ja ihailla… eikö?* ajattelin karvat väreillen. *Kyllähän muutkin kissat tekevät niin, eikö vain? Vai onko se vain minä? Olenko jotenkin outo ja kummallinen, kun teen tällaista?*
//Säde?
