Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
Sädesäihke pohti jotain pentujen määrästä. Toivoin todella, että niitä ei tulisi paljoa. Tietysti rakastaisin jokasta ja pitäisin niistä parhaani mukaan huolen – tai ainakin toivoin tekeväni niin – mutta ajatus isosta pentueesta sai minut vain entistä hermostuneemmaksi. Olin kuullut monien kuningattarien vaikeroinnin pentutarhalla synnytyksen aikana. Sen täytyi sattua enemmän kuin ketun riepottelu.
Sädesäihke oli sanomassa taas jotain, mutta joko hän jätti lauseensa kesken tai ajatukseni peittivät sen säikähdyksestä, koska yhtäkkiä päälleni nousi paino, joka sai minun tasapainoni järkkymään. Tunsin vain kynnet selässäni ja kyljissäni sekä hampaat niskassani, enkä pystynyt edes näkemään, mikä tai kuka kimppuuni oli käynyt. Painosta ja koosta kuitenkin päättelin, että se saattoi olla vain kissa.
Ennen kuin aivoni ehtivät kunnolla edes tajuta rääkäisyäni, jota en ollut edes huomannut päästäväni, paino päälläni haihtui, kun Sädesäihke syöksyi hyökkääjäni kimppuun. Häkeltyneenä kompuroin pystyyn ja katselin hämilläni ympärilleni. Oliko tämä todella tapahtumassa? Mieleeni palasi vain Lehtomyrsky. Ystäväni. Hänen kuolemansa. Ensin hän oli kettutaistelussa kanssani, sitten hän synnytti pentunsa ja sitten kuoli suoraan synnytyksen jälkeen. Kettutappelu, synnytys, kuolema. Tappelu, synnytys, kuolema.
Pääsin pois transsistani, kun huomasin minua lähestyvän nuorehkon kissan. Katsoin tätä ihmeissäni. En lähes osannut edes tajuta, että hän väijyi minua. Hän tuli esiin nuupahtaneesta aluskasvillisuudesta toinen yhtä nuori kissa perässään ja he lähtivät minua kohti. Valmistauduin hyökkäykseen.
“Ei! Ette koske häneen! Hän on minun, te harhautatte tuota kirppukasaa!” kuitenkin hyökkääjäni ääni sai heidät pysähtymään. Tuo ääni. Tuo rääkkyvä, korvia vihlova ääni. Liian tuttu. Käänsin huomioni ensi kertaa kunnolla kimppuuni hyökänneeseen kissaan. Lotta. Oma emoni.
“Pakene, Käärmekulta! Juokse leiriin ja hae apua!” Sädesäihke huusi minulle. Mutta ennen kuin ehdin edes liikkumaan, Lotta pääsi kumppanini ohitse ja loikkasi minua kohti. Oranssin kollin yrittäessä tulla suojelemaan minua Lotan kätyrit kuitenkin ottivat asemansa meidän ja hänen välillä. He sähisivät ja huitoivat kumppaniani kohti ja olivat selvästi valmiita ottamaan soturin täydellä vastaan.
“Kadun sitä päivää, kun annoin sinun syntyä”, Lotta sähisi korvaani, kun raapi kylkeäni jokaisen tassunsa kynsillä. “Minun olisi pitänyt tappaa sinut siihen paikkaan.”
Painoin hampaani hänen etutassuunsa naaraan rääkäisyn saattelemana. Heilautin päätäni yrittäen saada hänet pois kimpustani parhaani mukaan. En taistellut vain itseni puolesta vaan myös pentujeni. Ne olivat niin riippuvaisia minuun. Ne eivät selviäisi ilman minua.
Lotan kompastuesta pois kimpustani otin jalat alleni. Yritin juosta, mutta vaaleanruskeilla läikillä koristettu naaras lähti kumppanini kimpusta ja syöksyi perääni estämään minua pakenemasta. Huitaisin häntä kuonoon ja yritin väistää häntä ja päästä lähtemään.
Pian Sädesäihke ilmaantui myös vierelleni. Nuoren kissan oli huono ajatus jättää toverinsa yksin kokenutta soturia vastaan. Sädesäihke oli ravistanut ruskean, oranssin ja valkoisen kirjavan naaraan pois kimpustaan.
“Typerykset! Käskin pidätellä tuota oranssia kirppusäkkiä, kun minä hoitelen Käärmeen!” Lotta huusi nuoremmille kissoille. Kirjava nuori naaras sävähti ja liikkui vanhemman naaraan takaa lähemmäs minua ja kumppaniani. En ihmetellyt, ettei emoni käyttänyt edes koko nimeäni. Hän ei varmaankaan tiennyt sitä edes, mutta erakoille klaaneista kertominen oli luultavasti paljon hankalampaa muutenkin kuin voisi uskoa.
“Annan sinulle mahdollisuuden pelastaa turkkisi, jos annat minun käsitellä tämän asian kaksin hänen kanssaan, miltä kuulostaa?” Lotta maanitteli katsoen suoraan Sädesäihkeeseen. “Jos astut meitä vastaan, valitettavasti sinunkin kohtalosi saattaa olla kovin surkea. Tee päätöksesi nyt ja nopeasti.”
//Säde?
