Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
Kumppanini myöntyi kävelylle. Nautin siitä. Yö oli samaan aikaan niin vaarallinen ja kaunis. Tähdet ja kuu kimaltelivat taivaalla ja valaisivat askeliamme metsässä. Tähtiklaani vahti meitä ja piti meistä huolta. Siellä olisi isäni ja Sypressikuiske, jotka katsoisivat minun perääni ja vahtisivat minua.
Sädesäihke kysyi minulta olinko halukas puhumaan. Mistäköhän kolli halusi puhua? Kenties vain kaikesta satunnaisesta? Tai sitten hänellä oli mielessään jotain tiettyä, jonka hän halusi kertoa minulle?
“Toki. Mikäs siinä”, myönnyin. Mikä minua siinä estäisikään. Katsoin kumppaniani rakastavasti. Toivoin, että hänellä oli kaikki hyvin. Hän oli minulle tärkein kissa koko Eloklaanissa. En kestäisi katsoa hänen olevan tuskissaan omassa turkissaan. Kärsivän hiljaa kertomatta minulle. Antamatta minun auttaa.
“Painaako jokin päätäsi? Tiedäthän, että voit puhua minulle ihan kaikesta. En suutu sinulle, ihan sama mitä sanoisit”, naukaisin lempeästi oranssille kollille ja näin hymyntapaisen käväisevän hänen kasvoillaan. Metsän tuuli pörrötti turkkiani hellästi ja kylmyydellään muistutti minua koko ajan lähemmäksi hiipuvasta lehtikadosta. Kauhistus, siihenkään ei olisi enää pitkä aika ja minun tulisi raataa kahta kauheammin klaanini puolesta. Pitäisin huolta, että kaikki kissat saisivat syödäkseen!
//Säde?
