Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
Sain Kärpästassun matkaani sillä välin, kun Kallahämy ja Kortetuike lähtivät kahden. Tai niin ainakin luulin, sillä yhtäkkiä huomasin, että tyttäreni ei ollut kuuliaisesti perässäni, kuten olin ajatellut. Yrittikö hän karata minulta?
Kireänä määräsin tyttäreni takaisin luokseni. Emme olleet vielä päässeet keskustelun loppuun. En halunnut olla inhottava. En halunnut, että Kärpästassu vihaisi minua, mutta näin edelleen hänessä sen hauraan pienen pennun, jota tulisi suojella.
“Tiedän, että pidät Sielutassusta, mutta onko hän muka sinulle hyvää esimerkkiä? Toki, jos todella niin tahdot en kai voi sinua estääkään olemasta hänen kanssaan, en vain pidä siitä. En siksi, että en tahtoisi sinulla olevan ystäviä vaan siksi, että Sielutassu on villi ja riehakas kissa. Mitä, jos hän ajaa teidät ongelmiin?” nau’uin ja tunsin aikaisemmin vihana purhautuneen surun palaavan nyt itseinhon kyynelinä, joita jouduin todella pidätellä. En tahtonut olla huono emo tai ilkeä kissa, mutta en halunnut menettää ainoaa elossa olevaa pentuani. Hän merkitsi minulle liikaa.
“En vain halua, että menetän sinutkin”, huokaisin hiljaa ja huiskaisin häntääni. “En ymmärrä mitä näet Sielutassussa. Eikö hän ole liian äänekäs sinun kaltaisellesi kissalle?”
Katsoin tytärtäni ja pohdin nyt tunsinko minä häntä edes enää? Luulinko vain tietäväni, millainen hän oli ja mikä oli hänelle hyväksi, kun tosiasiassa olin täysin väärässä?
//Kärpsynen?
