Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
Sädesäihke sanoi, ettei halunnut jäädä yksin ja lähti siis mukaani isäni haudalle. Kipeä kaipuu iski, kun muistelin niitä kaukaisia vähäisiä hetkiä, joita olin hänen kanssaan kerennyt olla. Kyyristyin isäni haudalle ja koskin maata hiljaa nenälläni kuin yrittäen päästä lähemmäs häntä.
Hetken ajan surin isäänsä, mutta sitten surun tielle iski viha ja kiukku. Muistin edelleen isänsä kuoleman syyn. Ei se toki ollut minä, kuten Lotta saattoi väittää vaan sen sijaan se oli Lotta! Isäni oli lähtenyt hänen peräänsä vihoissaan siitä, että hän oli jättänyt meidät sillä tavoin ja kuollut sitten ilmeisesti käärmeelle. Emoni tuntui olevan kaiken pahan alku ja juuri. Hänen takiaan olin melkein kuollut ja minun isäni oli kuollut!
Nousin ylös tassut vapisten vihasta. Katselin maata ärtyneenä ja häntäni huiski edestakaisin vihasta.
“Lotta ei ansaitsisi elämäänsä. Hänen takiaan olen menettänyt isäni”, mumisin hiljaa.
“Mitä sanoit?” Sädesäihke kysyi.
“En mitään tärkeää”, totesin. Kumppanini ei näyttänyt kamalan vakuuttuneelta, mutta antoi olla. Katsoin kumppaniani hiljaa. Hän oli niin ihana ja hyväsydäminen.
“Lähdetään takaisin leiriin”, naukaisin.
//Säde?
