Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
Tassutin saalistuspartion mukana nummella. Tarkoitus oli koettaa napata jäniksiä, koska ne olivat yleensä tarpeeksi suuria ruokkiakseen useamman kissan. Partio oli siis päättänyt lähteä nummelle etsimään jäniksiä.
Pian partio alkoi hajaantua etsimään edes pientä hajujälkeä jäniksistä. Lähdin kulkemaan Piiskujalan kanssa nummella. Tummanruskea kolli haisteli tarkasti ilmaa ja minä vilkuilin ympärilleni
Kohta ilmassa leijaili henno jäniksen haju. Piiskujalka käänsi katseensa minuun ja minä häneen.
“Täällä jossain lähellä on jänis”, kolli ilmoitti. Nyökkäsin ja katselin ympärilleni, jos vaikka näkisinkin valkean otuksen jossain lähistöllä. Sepä tapahtuikin. Huomasin jäniksen jonkin matkan päässä ja tökkösin Piiskujalkaa hellästi ja osoitin hännälläni jäniksen suuntaan. Kolli nyökkäsi minulle ja lähdimme molemmat hiipimään sitä kohti. Minä lähdin kiertämään sitä eri puolelta ja tummanruskea kolli toiselta.
Ennen kuin kerkesimme tarpeeksi lähelle, jänis huomasi meidät. Se päästi vinkaisun ja pinkaisi juoksuun. Lähdin sen perään ja Piiskujalkakin alkoi harppoa myös eläimen perässä. Jänis pinkoi eteenpäin ja eteenpäin ja pian se pujahti koloon, joka sattui hyvin kohdalle. En edes kerennyt tajuta sitä, kun olin jo sujahtanut sisään ahtaaseen koloon.
Jarrutin vauhtiani ja yritin päästä kääntymään, mutta niin pienessä kolossa ei pystynyt liikkua juuri muutenkaan. Itse asiassa en pystynyt liikkua lainkaan! Olin jäänyt jumiin jäniksen koloon!
Vaikka esimmäinen ajatus oli se, miten noloa se oli, pian sen peitti kauhu ja paniikki. Kurkkuani alkoi kuristaa ja tuntui siltä, että siellä oli suuri tuoresaaliin palanen, jota en saanut nieltyä. Hengityksni tiheni ja yritin epätoivoisesti räpiköidä ulos pienestä kolosta. Se oli liian ahdas minulle.
*Päästäkää pois! Tämä kolo vielä murenee päälleni! Auttakaa minua! Happi loppuu kohta!* ajattelin paniikissa ja yritin haparoida etutassuillani ympärilleni, mutta ne olivat jumissa myös. Takatassuni kuopivat maata takanani tuoloksetta. Alkoi jo tuntua siltä, että en tulisi koskaan pääsemään pois. Tämä olisi minun loppuni!
“Auttakaa!” kiljuin hengitys paniikista tihentyneenä ja tassuillani sinne tänne potkien. Tämä oli niin kamalaa! Vihasin ahtaita paikkoja niin paljon! Miksi tämän piti tapahtua minulle!
“Olkaa kilttejä! Haluan pois!” vikisin kyyneleet silmissä. Pian tunsin kynnet takapäässäni ja minua vedettiin ulos samalla ympäriltäni kohmeaa maata kaivaen. Vähitellen aloin päästä ulos.
“Älä hätäile, olet kunnossa”, Piiskujalka naukui hiljaa, kun pääsin tassut täristen nousemaan ylös. Varmaan tilanne vaikutti muista hauskalta, koska partiossa mukana olleet Tähtimötaivas ja Nokkospilvi näyttivät nauravan minulle. Rintaani puristi edelleen kauhu ja tuntui siltä, että tukehtuisin pian.
“Vien Käärmekullan leiriin lepäämään, jatkakaa te saalistamista”, Piiskujalka naukaisi muille partion jäsenille, jotka lähtivät sitten jatkamaan saalistamistaan. Minusta tuntui niin kamalalta. En halunnut siitä tietenkään suoraan sanoa, mutta paniikki ei tuntunut haluavan laantua. Edelleen tunsin kolon seinät turkillani ja kauhu aaltoili sisälläni.
Leiriin päästyäni Piiskujalka ohjasi minut parantajalle siltä varalta, että olisin mennyt shokkiin; en ollut. Kolli lähti pian sen jälkeen takaisin metsälle ja jätti minut lepäämään. Oloni oli kurja, henkisesti ja fyysisesti. En halunnut näyttää naamaani enää kenellekään. Kaikki varmasti nauraisivat minulle.
Suljin silmäni ja ajattelin kaikkea muuta. Kuitenkin koko ajan se pelon tunne ja ajatuskuvat siitä, miten olin jumissa tunnelissa täyttivät mieleni.
“Käärmekulta”, Vienotassun nauku herätti minut ajatuksistani.
“Niin?”
“Ota tästä mukaasi unikonsiemen ja mene sotureiden pesään lepäämään”, parantajaoppilas naukui ja antoi minulle siemenen. Nyökkäsin kiitokseksi, nappasin siemenen mukaani ja lähdin kohti sotureiden pesää.
Pujahdin nopeasti sisään pesään ja omalle pedilleni. Söin Vienotassun antaman unikonsiemenen ja sulkin silmäni, jotta nukahtaisin.
Avasin silmäni ja katsoin ympärilleni. Näin oudon tutun oloisen paikan, jonkin sorttisen luolan tai sen kaltaisen kolon. Tämä ei ollut sotureiden pesä. Missä minä oikein olin?
Pian kuulin ulkoa ääniä, riitelyä. Nousin ylös ja tassutin luolan suulle. Kauhukseni näin Lotan. Ensiksi en saattanut ymmärtää yhtään mistä oli kyse ja miksi hullu emoni oli siellä, kunnes asia alkoi valjeta minulle. Tämä oli unta. Sitä samaa unta, mitä olin nähnyt monesti pentuna, mutta vain hieman erilaisempi. Siihen aikaan olimme vielä asuneet väliaikaisleirissä nummella.
Näin isäni, Kääpäkorpin, joka yritti epätoivoisesti puhua emolleni järkeä, mutta ei onnistunut. Lotta sivuutti kaiken, mitä isäni hänelle sanoi. Hän pauhasi isälleni ja saatoin tunnistaa muutaman sanan hänen puheestaan. Hän puhui tietysti minusta, mistä muustakaan.
Raivo kiehui sisälläni ja halusin mennä sanomaan emolleni suorat sanat, mutta tassuni eivät liikkuneet. Huomasin, että vanhempieni kina oli loppunut ja emoni suuntasi nyt takaisin pesään. Siirryin kuin itsestään takaisin sammalvuoteelle, jonka jaoin Lotan kanssa. Tai unen aikaisella hetkellä hän taisi olla vielä Kaarnajalka.
“Tee tilaa rääpäle!” naaras sanoi raakkuvalla äänellään ja tökkäsi minut aivan vuoteen laitaan. Hän asettui itse toiseen laitaan. Oli selvää, että emoni ei pitänyt pennuista. Olisi ollut mukavaa tietää, miten hän oli koskaan edes päässyt isäni kumppaniksi niin kamalalla luonteellaan.
Suljin silmäni hetkeksi ja pian oli taas eri aika. Oli aikainen aamu tai myöhäinen ilta valon perusteella. Emoni oli kadonnut. Kuulin ääniä pesän suulta. Isäni tuli sisään. Hänellä oli suussaan hiiri, mutta hän pudotti sen katsellessaan ympärilleen.
“Kaarnajalka?” hän kysyi ihmeissään, kun katseli minua kohti. Katsoin isääni kyyneleet silmiini kihoten. Voi miten häntä kaipasinkaan.
“Voi Käärmepentu! Älä itke kultaseni, emosi palaa pian”, isäni sanoi ja kietoutui ympärilleni hellästi. Painauduin tiukasti häntä vasten. En halunnut menettää häntä. Se oli aina tuntunut niin kamalalta.
“Isä, älä lähde. En halua menettää sinua taas”, naukaisin hiljaa. Yllätyin kuullessani pennun äänen tulevan suustani. En ollut tuskin muistanut, että ääneni oli kuulostanut siltä ollessani pentu.
“Et sinä minua ole menettänyt, etkä tule menettämäänkään. Äläkä murehdi, olen tässä kanssasi siihen asti, että Kaarnajalka palaa. Ei siinä varmasti kamalan kauaa voi kestää”, Kääpäkorppi naukui. Huokaisin. Kunpa se olisikin vain niin.
Ei tuntunut kuluvan kuin silmänräpäys, kun yhtäkkiä isäni oli taas aukiolla ja kuulin hänen puhuvan jollekulle.
“Käyn etsimässä häntä vain nopeasti. Ei hän varmasti kaukana ole ja on mahdollista, että hänelle on sattunut jotain. En antaisi itselleni koskaan anteeksi, jos kumppanini kuolisi siksi, etten ollut saapunut paikalle tarpeeksi aikaisin!” kuulin hänen sanovan. Isä oli lähdössä kuolemaansa!
“Isä! Älä mene!” huusin avuttomana, mutta huutoni menivät kuuroille korville. Näiin vain, kun hän lähti tassuttamaan pois ja alkoi kadota näkyvistä. Lähdin juoksemaan hänen peräänsä nopeasti yrittäen saada hänet kiinni parhaani mukaan, mutta hän oli liian nopea ja alkoi kadota näkyvistä.
En ollut luovuttanut ja jatkoin vain matkaani isän perässä ja pian saavuinkin hänen kuolleelle ruumiilleen. Näin kuinka pieni kyykäärme lähti äkkiä pakenemaan paikalta, kun isäni makasi siinä käärmeen myrkyn voimakkuuden todisteena.
Suuttumus levisi sisälläni ja syöksyin käärmeen perään äkkiä. Se luikerteli äkkiä karkuun, mutta pian sain sen napattua ja tapettua. Päästin voitonriemuisen murahduksen ja nostin katseeni. Tajusin olevani ahtaassa tunnelissa.
“Ei! Ei taas!” parkaisin ja yritin kaivaa tunnelin seiniä, jotka alkoivat kutistua ympärilläni ja puristua kasaan imaisten minut sisäänsä. Yritin parhaani mukaan kaivaa tieni ulos sieltä, mutta se ei auttanut. Maa alkoi painaa koko kehoani kasaan ja paniikki valtasi minut.
Silloin heräsin. Hengitin raskaasti ja katselin ympärilläni nukkuvia sotureita. Sädesäihke oli vierelläni. Paniikin aiheuttamat kyyneleet vyöryivät silmistäni ja painauduin kumppanini vierelle nukkumaan. Painoin kehoni hänen kehoaan vasten ja annoin itseni nukahtaa uudelleen samalla edelleen peläten samanlaisen unen näkemistä.
