Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
Harjoittelimme hieman ja leikimme sen jälkeen. Se oli ollut mielestäni erittäin mukavaa. Sädepentu oli kelpo kissa ja pidin hänestä kovin. Hänen energisyytensä tuppasi tarttumaan.
Kuitenkin käänyin ympäri ja tassuttelin poispäin nuoresta kollista antaen tämän mennä takaisin pentutarhalle rauhassa. Lähdin suuntaamaan seuraavaksi sotureiden pesään ja heti päästyäni sisälle asetuin mukavaan asentoon lepäämään, mutta en kuitenkaan nukahtanut heti, vaan pyörin yrittäen saada unta siinä mukavan tovin.
Suuni aukesi suureen haukotukseen kävellessäni eteenpäin muun partion seurassa. Muiden “pelastajien” kanssa pidetty yöllinen suunnittelu oli vienyt minusta jollain tapaa kaikki mehut. Viime aikoina niitä oli ollut enemmän, kun olisin alunperin uskonut. Tuntui, että koko kehoni olisi ollut kiveä ja oli vaikea pistää tassua toisen eteen.
“Älä vetelehdi siellä”, partiota johtava Virtaviima sihahti. Tuhahdin ja yritin kiihdyttää askeliani väkisin. Oli vaikeaa olla kompuroimatta omiin tassuihini ottaessani nopeita tarkkaamattomia askelia, jotta pysyisin muiden mukana.
“Oletko aivan kunnossa?” Kipinäsydän kysyi kuulostaen mietteliäältä. Kurkkasin häneen nopeasti hämmentyneenä.
“Olen minä. En ole vain saanut kunnolla nukuttua”, mutisin ja kiihdytin pois kollin viereltä. Yritin nyt keskittyä vain partiointiin kaiken muun sijaan, mutta huomasin, että olimmekin jo lähdössä takaisin leiriin.
Tungin sisään leiriin muiden perässä ja aivoni tuntuivat olevan aivan huureen peitossa. Tassutin vain suoraan sotureiden pesään enkä jaksanut muuta kuin laskea pääni tassuilleni ja painaa silmäni kiinni.
Kerkesin nukkua pienen hetken, kunnes heräsin siihen, että tunsin itseni hyvin nälkäiseksi. Venyttelin nopeasti ja kävelin ulos pesästä. Etsin katseellani jotakuta kuolonklaanilaista kysyäkseni saisinko jo ottaa itselleni jotain syötävää, mutta se keskeytyi, kun tuttu nuori kolli saapui luokseni.
Sädepentu tervehti minua ja tervehdin takaisin. Hän kuitenkin sanoi, ettei hänen nimensä ole enää Sädepentu vaan sen sijaa Sädetassu, hänet oli nimitetty oppilaaksi! Sen jälkeen kolli käski minun vielä arvata kuka hänen mestarinsa oli.
Onnittelin nuorta kollia ja veikkasin, että olisiko hänen mestarinsa vaikka Unikkohämy, koska hän vaikutti mainiolle mestarille. Sädetassu kuitenkin kertoi minun olevan hänen mestarinsa.
“Minä!?” kysyin ihmeissäni ja kaikki väsymys kaikkosi kehostani ilon tieltä. “Sehän on mainiota, mutta en ole varma olenko minä valmis olemaan mestari.”
“Tietysti olet! Olet varmasti maailman paras mestari!” Sädetassu naukui innokkaasti. Hymyilin kollille lempeästi.
“Yritänkin olla paras mahdollinen mestari sinulle”, lupasin. “Mutta emme aloita harjoittelua vielä tänään. Minulla on muita juttuja juuri nyt, mutta aloitamme kyllä huomenna, lupaan sen.”
Tassutin pois kollin luota nyökäten tälle hyvästeiksi. Sen jälkeen loikin Lokkimielen luokse ja kysyin tältä olivatko kuolonklaanilaiset jo syöneet. Kolli nyökkäsi, joten otin tuoresaaliskasasta hiiren ja siirryin hieman sivummalle syömään.
Kuljin hieman hätäisesti muiden luokse. Nukahtamiseeni oli kestänyt aikaa, joten olin hieman myöhästynyt. Olin vain ajatellut millaisia harjoituksia voisin pitää Sädetassulle, nyt kun hän oli oppilaani. Silloin ajatukseni harhautuivat. Mieleeni syöksyi vain Sädetassu. Hän oli vahva ja olisi varmasti hyvä oppimaan erilaisia saalistus- ja taistelutekniikoita. Ajattelin miten hän nappaisi ketterin ja sulavin liikkein hiiren metsästä ja yhtäkkiä tajusin, että keskustelu oli siihen asti mennyt minulta ohi.
Yritin kuunnella muita nyt tarkkaan, jotta pääsisin kärryille missä mentiin, mutta en vain meinannut saada enää asioista selkoa. Meinasin muutaman kerran nojautua Lehtomyrskyn puoleen ja kysyä naaraalta, mistä siinä puhuttiin, mutta ajattelin sen olevan liian noloa, joten yritin vain seurata hetken ajan keskustelua vierestä.
*Puhuvatko he kenties siitä, miten Liljatuuli teloitettiin?* mietin. Liljatuuli oli teloitettu jonkin aikaa sitten samana päivänä Henkäystähden toimesta rangaistuksena yhden soturin – Haavemuiston – niskuroinnista. Saatoin vain kuvitella millaisen syyllisyyden hän saattoi asiasta kokea.
*Eivät he voi puhua Liljatuulesta*, ajattelin hetken kuluttua ja aloin viimein päästä kärryille. Tajusin, että he puhuivat siitä, miten Pimentovarjo saataisiin laittamaan kaikki meistä samaan partioon. En viitsinyt kuitenkaan liittyä keskusteluun, sillä pelkäsin että sanoisin jotain typerää, koska asia ei koskisikaan sitä. Katselin muita ja kuuntelin, mitä he sanoivat sen sijaan, että olisin juuri itse liittynyt keskusteluun.
*Tarvitsemme myös edelleen tarkan suunnitelman muiden pelastamiseksi. Ties mitä voi tapahtua, jos jokin menee pieleen. Se voisi olla koko Eloklaanin loppu!* ajattelin ja tassujani alkoi kihelmöidä, kuin olisin vasta tajunnut kuinka vakava tilanne oikeasti oli. Pysyin kuitenkin rauhallisena ja hiljaa kuin odottaen, että muut keksisivät kaiken puolestani. Aioin minä toki ideoida, mikäli he sitä pyytäisivät, mutta juuri sillä hetkellä, en halunnut sekoittaa muiden päitä, jos minulla oli mennyt jotain tärkeää ohi.
//pelastajat?
