Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
Kun kettu lähti viimein pakosalle, juhlin sitä mielessäni sumein katsein. Lähes koko turkkini oli verestä märkä ja jäseniäni särki.
Lehtomyrsky puhui jotain siitä, että piti palata leiriin ja, että hän ei halunnut pentujensa kuolevan. He ansaitsivat elää. Aivoni kävivät hitaalla – varmaankin verenhukan takia – ja katsoin hetken ajan ystävääni ilmeettömästi.
“Pennut? Hetkinen… pennut? Odotatko sinä pentuja!?” tajusin ja loikkasin pystyyn silmät suurina. Sitten katsoin suuntaan, johon kettu oli lähtenyt. Se olisi voinut tappaa ystäväni ja hänen syntymättömät pentunsa. Hän oli joutunut hengenvaaraan ja vaarantanut samalla myös vielä vatsassaan odottavat pennut. Minua alkoi kuvottaa. Kettu olisi voinut hankkiutua eroon lehtomyrskystä helposti, jos tämä olisi ollut edes pari auringonnousua enemmän tiinenä.
“Minun täytyy varmistaa, että kettu on lähtenyt”, naukaisin hiljaa. Lähdin löntystämään sen perään ja pian Lehtomyrsky tuli vierelleni. Naaras painautui minua vasten samalla ottaen minusta tukea ja tukien minua.
“Kyllä se lähti, tärkeintä on nyt palata takaisin leiriin ennen kuin me molemmat vuodamme tyhjiin”, kilpikonnakuvioinen naaras naukui. Hänen silmänsä välkkyivät uupumuksesta ja niissä oli pieni lasittunut hehku. Huohotin ja laskin katseeni.
“Hyvä on, mennään”, huokaisin ja lähdimme suuntaamaan takaisin kohti leiriä.
Kun astelimme sisään leiriin, järkyttyneet katseet kääntyivät meitä päin. Näin järkytyksen muiden kissojen katseessa.
“Meidän… meidän täytyy ilmoittaa Mesitähdelle”, huohotin. Leimusilmä tuli heti ulos parantajan pesästä Vienotassu perässään.
“Haistan veren”, parantaja naukaisi ja pian hänen katseensa kohdistui minuun ja Lehtomyrskyyn. Hän räpytteli silmiään ja kääntyi Virnotassuun päin sanoen hänelle jotain, jota en enää kuullut. Silmissäni tuntui sumenevan. Kissat olivat ympärillämme ja kyselivät mitä oli tapahtunut. En vain saattanut enää ajatella. Tassuni eivät enää meinanneet jaksaa jatkaa. Huojuin tassuillani ja olin juuri pyörtymisen rajamailla.
//Lehto?
