Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
Kosketin neniä kumppanini kanssa, ennen kuin lähdin ulos. Olin lähdössä saalistuspartioon vasta nimitetyn Haukkakynnen, Nopsaliekin ja tämän tuoreen oppilaan Kuusikkotassun kanssa. Olin ylpeä Kuusikkotassusta, vaikka hän ei ollutkaan minun pentuni tai muutenkaan minulle oikein sukua. Hän oli kuitenkin edesmenneen ystäväni pentu, joten saatoin jakaa sen ylpeyden, joka Lehtomyrsky kyllä olisi varmasti ollut, mikäli hän olisi ollut täällä kanssamme näkemässä.
“Muista olla varovainen. Ei sitä tiedä, jos Lotta saakin jotain päähänsä ja ilmestyykin yhtäkkiä paikalle”, Sädesäihke huolehti. Kehräsin hellästi kumppanini huolelle ja hymyilin hänelle vienosti.
“Kyllä minä muistan, ja on partiossa muitakin jäseniä pitämässä minusta huolta, joten turhaan sinä murehdit”, nau’uin, jotta helpottaisin oranssin kollin oloa. Hän huokaisi hiljaa, mutta nyökkäsi sitten.
“Niin kai, mutta sinun olisi parempi palata ehjänä leiriin”, hän sanoi vielä pilke silmässään ja antoi minun sitten mennä naukuen minulle vielä nopeat hyvästit.
“Hei hei! Koitan kyllä tulla yhtenä kappaleena, mutta en voi luvata mitään!” naurahdin kollille, kun lähdin muun partion kanssa ulos leiristä. En ollut juuri koskaan ollut partion johdossa, mutta nyt minä olin siinä tehtävässä, ja jos totta puhuttiin, olin kamalan stressaantunut asiasta.
“Mennään metsän halki ja joen yli koivumetsälle. Katsotaan, jos sieltä löytyisi jotain riistaa”, totesin muulle partiolle ja otin suunnan kohti joen astinkiviä, joita pitkin menisimme yli ja kohti koivumetsää. Partion jäsenet eivät ainakaan ryhtyneet väittämään vastaan, joten oletin, että idea ei ainakaan ollut surkeimmasta päästä.
Kulkiessamme eteenpäin kuuntelin, miten Nopsaliekki selitti Kuusikkotassulle vielä nopeasti eri saalistus menetelmiä ja samalla myös muistutti nuorta naarasta eri maamerkeistä, mitä reviirillä oli. Hän ohjeisti aina etsimään ne, jos nuori oppilas eksyi mestaristaan tai muista partion jäsenistä. Se muistutti minulle, että tämä oli yksiä ensimmäisiä kertoja, kun Kuusikkotassu oli ulkona leiristä ja se sai minut miettimään, oliko sittenkään hyvä ajatus lähteä koivumetsälle asti, jos nuori naaras sitten menisikin hukkaan.
Karistin ajatuksen mielestäni ja johdin partiota kohti jokea yrittäen olla ajattelematta, miten koivumetsään lähteminen saattoi sitten ollakin huono ajatus. Sen sijaan pidin ajatukseni koko ajan siinä, että johdattaisin partion oikeaan paikkaan, enkä päätyisi vahingossa kääntymään väärästä kohtaa ja viemään heidät jonnekin, mihin meidän ei ollut lainkaan tarkoitus mennä.
Pian huomasin joen, jonka pinta kimmelsi auringonvalon osuessa siihen ja se loi hienoja kuvioita joen virratessa eteenpäin.
“Muista pysyä koko ajan lähelläni, kun olemme joen läheisyydessä ja etenkin, kun ylitämme sen. Astinkivet voivat olla liukkaat ja siksi jokea ylittäessä pitää olla hyvin hyvin varovainen, jotta ei putoa jokeen. Virtaus vie nopeasti mukanaan ja veden varaan joutuessa helposti hukkaa pinnan”, Nopsaliekki muistutti Kuusikkotassua.
Sen kuuleminen sai ahdistuksen ja stressin sisälläni vain kasvamaan. Olin unohtanut huomioida sen, että tämä olisi myös yksiä ensi kertoja, kun Kuusikkotassu ylittäisi joen. Hän oli varmasti tehnyt niin reviirikierroksella, mutta syyttäisin varmasti itseäni, jos Kuusikkotassu päätyisi sitten putoamaan jokeen ja joutuisi virran mukana eroon muista ja ehkä myös surmaansa.
Näin astinkivet edessäpäin ja yritin pitää mieleni kevyenä ja olla ajattelematta sitä mahdollisuutta, että minun takiani nuori Kuusikkotassu putoaisi jokeen. Yritin muistuttaa itseäni siitä, että muut soturit olisivat tässä myös auttamassa, ja jos hänen tassunsa lipeäisi, hänet saataisiin varmasti turvaan; etenkin, kun kaikki osasivat uida edes jotenkuten.
Pysähdyin joen rantaan siihen kohtaan, jossa meidän oli määrä ylittää joki. Käännyin katsomaan muita partion jäseniä ja yritin parhaani estää tassujani vapisemasta kuin hullut.
“Nyt ylitämme joen. Pysytelkää lähellä toisianne sen varalta, että jonkun tassu lipeää, mutta älkää kuitenkaan koettako ängetä samalle kivelle toisen kanssa; se voi johtaa siihen, että toisella tai molemmilla menee tasapaino, ja sitten muiden pitää tulla pelastamaan”, nau’uin ja yritin näyttää itsevarmalta. Muut nyökyttelevät päitään ja näyttivät kuuntelevan minua, joka samaan aikaan tuntui hyvältä ja kauhistuttavalta.
“Kuulitko, Kuusikkotassu? Muista nuo ohjeet äläkä missään nimessä yritä kiirehtiä turhaan eteenpäin. Se vain aiheuttaisi vaaratilanteita”, Nopsaliekki naukui oppilaalleen ja tämä nyökäytti päätään.
“Selvä!” Kuusikkotassu naukaisi ja jäi selkeästi odottamaan, että joku lähtee näyttämään hänelle mallia. Hetken ajan koko partio vain seisoi paikallaan joen rannassa, kunnes muistin, että minä olin johdossa ja lähdin varovasti ylittämään rauhallisesti virtaavaa jokea astinkiviä pitkin.
Joen vesi loiskui kivien kylkiin ja viileää vettä lenteli välillä tassuilleni. Värähdin ensi kerralla, kun niin tapahtui, mutta sen jälkeen en antanut itseni säikkyä sillä tavoin. Jatkoin joen ylittämistä aina välillä taakseni vilkaisten varmistaen, että muilla oli kaikki hyvin.
Kun pääsin joen toiselle puolelle tassuni tutisivat jännityksestä. Katsoin kuinka muut kissat tulivat perässä niin, että Kuusikkotassu ja Nopsaliekki tulivat lähes tahtiin ja Haukkakynsi tuli heidän perässään tarkkaillen kahta edessä kulkevaa kissaa aina, kun oli päässyt turvallisesti seuraavalle kivelle.
Katselin muiden kulkua, kunnes kaikki olivat päässeet joen ylitse turvallisesti. Huokaisin lähes helpotuksesta, kun Haukkakynnen tassut osuivat kuivalle maalle. En ollut oikein koskaan tajunnut, kuinka paljon partion johtaja piti muista partion jäsenistä huolta – tai sitten se olin vain minä.
Lähdin jatkamaan partion johtamista ja nyt mieleni oli jo hieman kevyempi, kun joen ylitys olikin sujunut mallikkaasti. Tietysti edelleen piti ylittää joki leiriin palatessa, mutta muiden varovaisuus ensimmäisellä ylityksellä oli antanut minulle jo ajatuksen siitä, että muut osasivat kyllä pitää huolen itsestään sekä toisistaan, eikä kukaan tipahtaisi jokeen tuosta noin vain.
Pian olimme viimein koivumetsän reunassa. Pysäytin partion antamalla hännälläni heille merkin ja kaikki jäivät selkeästi odottamaan ohjeistusta. Hengitin syvään, koska muiden odottavat ja luottavaiset katseen hieman ahdistivat minua, mutta aloitin sitten viimein ohjeiden annon.
“Saalistetaan täällä siihen asti, että aurinko alkaa laskea ja on jo lähes puiden latvojen kohdalla, jos katsoo aukion reunassa. Tavataan sitten tässä kohtaa, kun kaikki ovat valmiita. Sen jälkeen lähdemme palaamaan leiriin samaa reittiä”, nau’uin. Nopsaliekki nyökkäsi ja tökkäsi sitten hellästi tassullaan Kuusikkotassua ehdottaen, että he aloittaisivat saalistuksen ensiksi yhdessä ja lähtivät sitten pois. Haukkakynsi kuitenkin vain jäi siihen seisomaan Käärmekullan kanssa.
“Haluatko saalistaa hetken kanssani? Näytit hieman hermostuneelta, ja ajattelin, että pieni jutteluhetki tai kahdenkeskinen ajan vietto saattaisi ehkä auttaa?” nuori soturitar ehdotti. Huokaisin helpottuneena siitä, että hän ei aikonut arvostella minua vaan sen sijaan halusi vain auttaa ja nyökkäsin sitten naaraalle.
“Toki, käyhän se”, naukaisin ja heilautin häntääni merkiksi seurata. Haistelin samalla myös ilmaa, jos vaikka löytäisinkin jonkin saaliseläimen hajujäljen, jota voisin lähteä jahtaamaan. Ehkä voisimme myös käyttää hieman tiimityöskentelyä ja napata sen yhdessä Haukkakynnen kanssa.
“Haluatko kertoa, miksi vaikutit niin kireältä? Onko jokin vialla?” tuore soturi kysyi minulta, kun olimme päässeet turkin paria ketunmittaa eteenpäin.
“Minua vain jännittää olla johdossa. Pelkään, että teen huonoja päätöksiä, jotka haittaavat myös muiden partion jäsenten terveyttä tai mielenalaa”, selitin nuoremmalle soturille. Hän katsoi minua myötätuntoisena.
“Ymmärrän, jännittäväähän se on, mutta hyvin sinulla menee ja on tähänkin asti mennyt. Olen varma, että osaat tehdä kyllä hyviä päätöksiä”, Haukkakynsi naukui ja hymyili minulle. Hymyilin kiitollisena naaraalle ja lähdin jatkamaan saaliin etsintää.
“Haistatko mitään?” kysyin nuoremmalta naaraalta, mutta hän pudisti kuitenkin päätään.
“En ainakaan vielä.”
Tovin tassutimme edestakaisin metsässä, kunnes myyrän haju tunki nenääni. Lähdin johdattamaan Haukkakynttä mukanani etsimään sitä ja yhdessä naaraan kanssa haistelimme ilmaa etsien tätä kyseistä myyrää.
Pian kuulin jo rapinaa ja hitaasti hiivin eteenpäin vilkaisten aluskasvillisuuden lävitse. Siellähän se olikin! Myyrä rapisteli maassa olevia maatuvia kuolleita lehtiä ja yritti selvästi löytää itselleen myös jotain ruokaa. Nyökkäsin Haukkakynnelle kohti toista suuntaa ja siristin hieman silmiäni.
“Mene sinä tuonne niin minä lähden vastakkaiseen suuntaan. Saarretaan myyrä ensin ja sitten sinä hyökkäät. Jos myyrä pääsee karkuun, minä nappaan sen”, kuiskasin hipihiljaa nuoremmalle soturille ja tämä lähti nyökäten kohti näyttämääni suuntaa.
Minäkin lähdin kohta suuntaamaan kohti omaa paikkaani. Hiivin hiljaa vilkuillen jatkuvasti myyrään, joka edelleen penkoi maata yrittäen löytää jotain ruokaa itselleen. Asetin aina tassuni erittäin varovasti maahan tunnustellen aina ennen, kun laskin tassuni aivan maahan asti, oliko kohdalla mitään, joka saattaisi pitää ääntä.
Juuri, kun olin pääsemässä omalle paikalleni, jokin pisti vasenta etutassuani, ja kovaa! Rääkäisin, joka sai myyrän juoksemaan suoraan Haukkakynnen suuntaan ja tökerösti naaras nappasi myyrän, joka oli vähällä väistää hänetkin.
Myyrä hampaissaan ja silmät huolestuneesti kimaltaen naaras lähti äkkiä minun suuntaani. Käänsin maahan kaatuneena katseeni kohti suuntaa, jossa jokin oli pistänyt minua. Huomasin vain kaukaisuudessa, miten aluskasvillisuus heilui, kun kyy kulki äkkiä pakoon. Saatoin vain koosta päätelle sanoa, että se oli täysikasvuinen, joka oli helpotus. Jos kyy olisi ollut pieni vauva käärme, mahdollista myrkkyä olisi tullut paljon enemmän, joka olisi ollut vakavampi asia. En ollut edes varma oliko kyy ruiskauttanut myrkkyään tassuuni, mutta jos oli, minut täytyi viedä pois ja äkkiä!
“Kyy! En huomannut sitä ja se taisi pelästyä minua ja puraisi tassuani!” selitin äkkiä hammasta purren Haukkakynnelle, joka oli nyt kyyryssä vieressäni.
“Sinut täytyy viedä leiriin pikimmiten!” naaras naukaisi nopeasti ja alkoi puskea minua pystyyn.
“Nopsaliekki! Kuusikkotassu!” Haukkakynsi huusi metsään samalla, kun tuki minua ja yritti parhaansa mukaan kuljettaa minua vierellään pois metsästä. Pian pensaiden seasta tuli esiin Nopsaliekin musta turkki ja sen perässä nuori musta Kuusikkotassu. Kuusikkotassulla oli mukanaan hiiri, jonka hän oli luultavasti juuri napannut, ennen kuin Haukkakynsi oli huutanut heitä.
“Mitä on tapahtunut?” Kuusikkotassu kysyi silmät suurina ottaen varovaisen askeleen eteenpäin ja katsellen verta vuotavaa tassuani.
“Käärmekultaa puri käärme! Meidän täytyy viedä hänet heti leiriin! Nopsaliekki, tule auttamaan Käärmekullan kuljetuksessa, Kuusikkotassu, voitko ottaa myyräni matkaan?” Haukkakynsi naukui. Ihailin naaraan rohkeutta ja päättäväisyyttä, kun hän yritti ohjeistaa muita.
Nopsaliekki tuli toiselle puolelleni ja kaksi soturia lähes kantoivat minua ilmassa, kun kuljettivat minua välissään. Sillä välin Kuusikkotassu nappasi myyrän, jonka Haukkakynsi oli napannut ja lähti äkisti muiden perään.
Nopsaliekki ja Haukkakynsi kuljettivat minua nopeasti välissään joelle. Siellä minä koetin olla mahdollisimman paljon avuksi ylityksessä, mutta päädyimme vaikeuksien takia kahlaamaan matalammasta kohdasta yli sillä välin, kun Nopsaliekki lähetti Kuusikkotassun jo edeltä kertomaan tapahtuneesta parantajille.
Minua hieman nolotti olla niin huonossa tilanteessa ja joutua olemaan muiden autettavana. Olisin halunnut auttaa, mutta olin kuullut, että kyyn myrkky leviää nopeammin, mitä enemmän itse liikut ja rasitat itseäsi, joten yritin liikkua mahdollisimman vähän omin avuin.
Olimme jo lähellä leiriä, kun Vienotassu tuli Leimusilmän kanssa yrttejä mukanaan meitä kohti. He käskivät Nopsaliekin ja Haukkakynnen laskea minut maahan hetkeksi, kunnet olisivat hoitaneet haavani ja antaneet minulle hieman yrttejä ja sen jälkeen kaksi soturia saisivat auttaa minut leiriin asti.
Makasin maassa hammasta purren, kun parantaja ja hänen oppilaansa hyörivät ympärilläni hoitaen haavaani. Huomasin hieman, että Vienotassu vaihtoi aina välillä katseita Haukkakynnen kanssa ja palasi sitten taas aina hommiinsa.
Huomasin pian, että leirin suunnasta saapui myös tuttu lihaksikas oranssiturkkinen kissa. Sädesäihke tunkeutui muiden kissojen ohitse suoraan vierelleni.
“Käskin sinun olla varovainen ja et arvaakaan kuinka säikäytit minut, kun yhtäkkiä Kuusikkotassu pyyhälsi leiriin huutelemaan, että sinua on purrut kyy!” kumppanini naukui ja suki turkkiani nopein vedoin. Hieman nolostuneena ja punastuneena yritin viittoa tassullani häntä menemään kauemmas.
“Anna Leimusilmän hoitaa hommansa ensiksi”, mutisin heikosti. Silloin parantaja kääntyikin Vienotassua kohti.
“Vienotassu! Kävisitkö nopeasti kastamassa sammalta joen rannassa Käärmekullalle juotavaksi”, parantaja sanoi oppilaalleen. Vienotassu nyökkäsi nopeasti, lähti leiriin ja pian sen jälkeen pyyhälsi kissojen ohitse sammalta suussaan pidellen.
Pian Leimusilmä väisti ja nyökkäsi sotureille.
“Viekää hänet pesääni. Minun täytyy pitää häntä hyvin silmällä Vienotassun kanssa”, kolli naukaisi ja Nopsaliekki ja Haukkakynsi tulivat vierelleni heti.
“Voisinko minä kuljettaa häntä, haluan auttaa”, Sädesäihke kysyi Haukkakynneltä, ennen kuin hän ja Nopsaliekki kerkesivät lähteä viemään minua. Nuori naarassoturi nyökkäsi ja väisti viereltäni antaen Sädesäihkeen ottaa paikkansa.
Kaksi kollisoturia kantoivat minut nopeasti leiriin ja parantajan pesään Leimusilmän perässä. He laskivat minut yhdelle sammalalusista ja väistivät sitten hieman. Leimusilmä meni vielä yrttivarastolleen ja kävi hakemassa sieltä yrttejä. Hän antoi minulle vielä jotain yrttiä ja väisti sitten hieman syrjemmälle. Pian sen jälkeen myös Vienotassu toi minulle vedessä kastettua sammalta, jota aloin lipoa heikkona.
Olotilani oli mennyt matkan aikana huonommaksi – ainakin omasta näkökulmastani. Sädesäihke tuli vierelleni ja katsoi minua huolissaan.
“Älä huoli, kyllä minä tästä vielä nousen. En ajatellut kuitenkaan jättää sinua ihan vielä”, totesin kumppanilleni hiljaa yrittäen pitää ilmapiirin hieman rennompana.
//Säde?
