Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
Olin päässyt jonkin aikaa sitten pois parantajan pesältä. Tassuni tuntui taas paljon paremmalta. Oli ihanaa päästä taas saalistamaan ja partioimaan, vaikka litimärkä keli ulkona ei ollut niinkään mieluisin. Maa oli luikasta ja saatoin vain pelätä liukastuvani ja mätkähtäväni maahan huonosti niin, että joutuisin heti takaisin parantajan pesälle. Se ajatus ei miellyttänyt. Siitä syystä kuljin mahdollisiman varovaisesti. Kumppanini, Sädesäihkekin oli sanonut, että minun tulisi olla varovainen nyt, kun kelit olivat liukkaat ja saattaisin satuttaa itseni helposti ulkona.
Ylitin juuri puunrunkosiltaa. Olin puristanut kynteni syvälle siihen kiinni, mutta silti se tuntui liukkaalta tassujen alla. Onneksi partiossa ei ollut kuitenkaan paljoa nuoria kissoja. Ainoa mainittavan arvoinen oli Kääpätassu. Kaikki muut kissat olivat vahvoja ja kokeneita, joten en uskonut heidän putoavan jokeen allamme.
“Varovasti, Käärmekulta. Emme halua kenenkään putoavan jokeen nyt”, kuulin Hiilihampaan naukuvan takaani, kun tassuni oli lähellä lipsahtaa rungolta. Vilkaisin taakseni kolliin ja hänen vierellään seisovaan Kääpätassuun. Oppilas polon silmät olivat kauhusta ammollaan. Hän tuijotti, kuin olisin ollut matkalla suoraan hirviön kitaan.
“Kiitos huolenpidosta, mutta olen kyllä aivan kunnossa”, naukaisin siirtäen huomioni takaisin ylittämiseen. Toisella puolella runkoa Unikkohämy tuijjotti minua tarkkaan kuin valmiina syöksymään luokseni, jos lipsahtaisin.
Värähdin ajatuksesta. Sydämeni pamppaili rinnassani tahtomattakin. En olisi halunnut olla niin hermostunut, mutta kohtaus toi mieleeni Jänötassun kuoleman. Kolli parka oli huuhtoutunut joen virran mukana ja hukkunut. Se kohtalo ei kuulostanut hirmuisen miellyttävältä.
Kun loikkasin viimein toiselle puolelle, tunsin märän maan lähes joustavan tassujeni alla. Se sai minut pelkäämään, että maa joen viereltä sortuisi. Käännyin katsomaan toiselle puolelle. Kääpätassu oli juuri noussut rungolle ja hivuttautui eteenpäin vähä vähältä.
“Rohkeutta peliin! Jos hermoilet liikaa, menetät tasapainosi!” Unikkohämy huusi oppilaalleen. Kolli kohotti puolisokean katseensa naaraaseen ja näytti järkyttyneeltä. Vilkaisin soturitarta vierelläni.
“Raukka näyttää aivan kauhistuneelta”, kuiskasin hiljaa. Unikkohämy nyökkäsi irrottamatta katsettaan oppilaastaan.
“Kääpätassulta puuttuu itseluottamus ja rohkeus monissa tilanteissa. Hän ei ole kehno oppilas, vain säikky. Ehkä meidän pitäisi palatessa katsoa olisiko virtaus lempeämpi astikivien luona? Olisi myös helpompi kantaa saaliit mukanamme, jos virtaus on siellä heikompi”, hän ehdotti. Kohautin lapojani hieman.
“Jos edes saamme saalista. Mutta ideasi voisi olla hyvä. Kannattaa kysyä Hiilihampaalta, mitä mieltä hän on asiasta. Hän hän se partion johtaja on”, naukaisin ja silloin Kääpätassu päästi karmean kiljaisun. Käänsin päätäni ja näin kollin roikkumasta puolittain rungon sivussa lähellä putoamista.
“Kääpätassu koita kestää!” Unikkohämy huudahti ja lähti kohti puunrunkosiltaa, mutta silloin Hiilihammas syöksähti oppilaan luokse, tarttui tämän niskasta ja veti tämän ylös rungolle. Katsoin haltioituneena soturin suoritusta. Hän piti hienosti tasapainonsa samalla, kun piti huolta siitä, että oppilas pääsisi puunrunkosillan toiselle puolelle asti turvallisesti tipahtamatta veteen.
“Kiitos, Hiilihammas! Pelastit oppilaani hengen!” Unikkohämy huudahti kiitollisena. Minä sillä välin siirryin säikähtäneen oppilaan puoleen ja suin hänen päälakeaan hellästi kehottaen häntä samalla istahtamaan hetkeksi alas.
Kääpätassu tuijotti tyhjyyteen ainoa näkevä silmänsä lasittueena. Hän tärisi ja selkeästi oli uponnut ajatustensa sekasortoon. Istuin hänen vierelleen ja annoin hänen nojata minuun samalla, kun nuoleskelin hänen päälakeaan hellästi.
“Olet kunnossa nyt”, kuiskasin hiljaa oppilaalle. Hän tokeni hitaasti, mutta odotimme.
Kun Kääpätassu pääsi viimein taas tassuilleen, lähdimme taas liikkeelle. Kuljin Kääpätassun vierellä Hiilihammas edessämme ja Unikkohämy tulossa perässä. Kääpätassu katsoi poispäin minusta, joten oletin, ettei hän halunnut jutella ja annoin hänen olla.
“Jakaannutaan saalistamaan. Käärmekulta, voitko lähteä Kääpätassun kanssa Kuolonklaanin rajan suuntaan? Unikkohämy voisi lähteä etelään päin kohti nummen ja metsän rajaa ja minä voisin lähteä kohti pohjoisrajaa”, Hiilihammas ehdott hidastaessaan vauhtia. Nyökkäsin kokeneemmalle soturille.
“Tietysti. Tulehan, Kääpätassu. Mennään katsomaan, jos löytäisimme jotain”, naukaisin hymyillen lempeästi nuoremmalle kollille. Raidallinen oppilas vain nyökkäsi vaisusti ja lähti seuraamaan minua, kun tassutin metsässä lähemmäs Kuolonklaanin rajaa. Se ei ollut lempi aluettani, mutta kyllä minä kestäisin.
Pysähdyin nuuhkimaan ilmaa. Kuolonklaanin haju kantautui hentona kuonooni. Ilmeisesti rajalta oli tullut tuulen mukana.
“Haistatko Kuolonklaanin?” kysyin kyyrityen hieman pienikokoisen kollin puoleen. Hän vilkaisi minua nopeasti ja katsoi sitten taas maahan.
“En tiedä…” hän sanoi hiljaa. Nyökkäsin hitaasti. Olikohan kaikki kollilla hyvin? Miksi hän oli niin vaisu?
“No, minä haistan ainakin. Mutta se ei ole nyt se, mitä olemme etsimässä. Tulehan, etsitään jotain riistaa”, naukaisin pirteästi kollille ja liikuskelin hitaasti ympäriinsä nuuhkien ilmaa suu raollaan. Kääpätassu imitoi tekojani.
“Taidan haistaa jotain…” kääpätassun hiljainen nauku oli tuskin kuiskausta kuuluvampi. Käännyin hänen puoleensa korvat pystyssä ja kallistin päätäni sivulle. Oppilas vältteli katsomasta minuun ja osoitti hännällään suuntaan, josta oli ilmeisesti jotain haistanut.
Imin ilmaa sieraimiini ja… totta tosiaan! Siellähän haiskahti kottarainen.
“Hienoa työtä, Kääpätassu!” kehuin oppilasta. “En olisi haistanut tuota itse!”
“Se oli pientä…” kolli kuiskasi ja ihasteli tassujaan. Hymyilin.
“Muistutat hieman minua. Vähäsen siis. Olin minäkin hieman arka. En yhtä arka kuin sinä, mutta arka toki. Kaikki uusi oli jännittävää ja hämmentävää ja tuntui siltä, että tulisin aina tarvitsemaan jonkun kanssani, jotta selviäisin, mutta kyllä se menee ohitse. Luota vain minuun, kun sanon niin”, naukaisin hymyillen edelleen. Kääpätassu ei edes katsonut minuun. Vai sillä lailla…
“No mennään nappaamaan tämä kottarainen!”
