Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
Katsoin ainokaista elävää pentuani. Valvoin häntä kuin hän olisi voinut hetkenä minä hyvänsä vain kupsahtaa siihen paikkaan. En antaisi sen tapahtua. En antaisi hänenkin mennä. Pitäisin huolen siitä, että rakkaani pysyisi kanssani. Että häntä ei koskaan satuttaisi mikään. Koskaan.
Sädesäihke oli vienyt Hyttyspennun jo mukanaan. Hän oli lähtenyt hautaamaan tyttäremme. Tuntui niin väärältä oikeasti myöntää, että pentuni oli menehtynyt sillä tavoin. Minun vierelläni. Minusta tuntui siltä, että olin jo epäonnistunut emona. Olisi vain ajan kysymys, kun Kärpäspentukin jättäisi meidät ja matkaisi tähtiklaaniin. Pudistelin päätäni. Ei. En antaisi sen tapahtua.
Kumppanini palatessa pentutarhalle hän asettui minun ja pentumme vierelle ja tervehti tytärtään. Hän oli niin mainio isä. Tiesin sen jo nyt. Miksen minä vain voinut olla yhtä hyvä emo? Tunsiko Sädesäihke samanlaisia omantunnon tuskia kuin minä? Tuntuiko hänestä, että hän oli epäonnistunut tehtävässään suojella ja kasvattaa pentujaan, koska kaksi heistä oli jo kuollut?
“Miten voit?” oranssi kolli kysyi katsoen minuun. Hymyilin hänelle hennosti.
“Paremmin nyt, kun sinä olet täällä”, totesin hänelle ja kosketin varovasti hänen poskeaan nenälläni. Hän kehräsi.
“Hyvä kuulla, että voin olla avuksi”, hän naukaisi. Hänen lempeä äänensä muistutti minua juuri siitä, miksi häntä rakastin. Näinä rankkoinakin aikoina hän piti minusta huolta ja lohdutti minua. Hän välitti minusta oikeasti.
Katsoin Kärpäspentua tarkkaan. Hän tassutti varovasti petimme lähellä yrittäen pysyä tasapainossa. Jos hän meinaisi kaatua, syöksyisin heti hänen avukseen. Minun pentuani ei satuttaisi enää ikinä mikään!
Kärpäspennun ohitse telmivät sisään saapuvat Sielupentu, Hellepentu ja Ahvenpentu. Pelästyin, että he kaataisivat rakkaan tyttäreni kumoon samalla,joten siirryin heti lähemmäs häntä.
“Kärpäspentukin on jo tassuillaan! Voiko hänkin tulla leikkimään?” Sielupentu kysyi. Pudistelin päätäni rivakasti. En varmasti antaisi hänen mennä vanhempien pentujen rajuihin leikkeihin mukaan!
“Hän on vielä aivan liian pieni! Ei hän voi leikkiä teidän kanssanne! Satuttaisitte häntä vielä vahingossa rajuissa leikeissä!” naukaisin häntääntyneenä ja kiedoin heti häntäni pentuni ympärille. Hän katsoi minua ehkä hieman hämillään. Sielupentu sen sijaan näytti turhaantuneelta.
“Hyvä on, mutta muista päästää hänet mukaan, jos hän vain haluaa leikkiä kanssani!” pieni naaras naukaisi ja lähti loikkimaan muiden pentujen perään. Huokaisin hiljaa. En halunnut olla äksy tai ilonpilaaja pennuille, mutta vielä vähemmän halusin, että rakkaalle Kärpäspennulleni tapahtuisi mitään.
“Noniin Kärpäspentu. Näytähän emolle kuinka taitavasti pystyt jo telmimään”, naukaisin mustalle pienokaiselle hymyillen ja väistin hieman, että hän saisi tilaa liikkua. Hän oli niin pieni ja hauras. Niin suloinen ja ihana. Kukaan ei saisi ikinä satuttaa häntä mitenkään.
Pennun kulkeminen alkoi jo näyttää melko luontevalta, joten annoin itseni rentoutua hieman, vaikka toki edelleen pidin häntä tiukasti silmällä, jotta hän ei yhtäkkiä kaatuisi maahan kuonolleen.
//Kärpsy?
//Voit tehä myös uuden aikaskipin jos haluut et Kärpsy on vielä tätäkin vanhempi
