Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
En kerennyt olla enää kauaa, kun minun piti jälleen lähteä partioimaan. Lupasin kuitenkin tulla heti, kun vain pääsisin. Olin erittäin iloinen Sypressikuiskeen ja Aurinkoroihun puolesta. Sädepentu oli komea ja vahva pentu, ja hänestä tulisi varmasti emonsa hoidolla erinomaista seuraa.
Olin juuri tullut partiosta ja lysähdin makuualusilleni. Partiointi oli ollut tylsää. Kaikki partion jäsenet olivat vain olleet omissa haavemaailmoissaan ja eivätkä edes jutelleet kanssani saati toistensa kanssa.
Olin kuitenkin myös kaiken sen jälkeen aivan naatti ja heti hyvään asentoon päästyäni nukahdin.
Unessani olin saalistamassa. Se ei ollut mitenkään ihmeellinen saalistin vain klaanilleni ja sain jopa runsaasti saalista. Ainoa poikkeus oli se, ettemme olleet kuolonklaanin vallassa. Herätessäni, olin todella toivonut sen olleen totta ja olin ollut myös hieman surullinen siitä, että se ei ollut ollut totta.
Viime päivät olivat tuntuneet todella tylsiltä ja pääsin viimein taas käymään pentutarhalla. Meilkein kiljahdin riemusta, kun huomasin Sädepennun harjoittelemassa kävelyä ja pieni kolli oli avannut silmänsä viimein.
“Hei vain Sädepentu. Et taida muistaa minua, mutta olen Käärmekulta. Voisin auttaa sinua hieman”, tajouduin ja menin tukemaan pienen kollin kulkua leveästi hymyillen. Olin pakahtua riemusta. En ollut varmaan koskaan ollut yhtä onnellinen kuin sillä hetkellä.
//Sype tai Säde
