Käärmepentu
Kirjoittaja: Käärmis
Sypressikuiske kiitti parantajaa ja otin itsekin hänestä mallia. Päästessämme takaisin pentutarhaan naaras kysyi haluaisinko tehdä jotain tai vaikka syödä. Kun olin sanonut, etten ollut nälkäinen vatsani murina oli paljastanut minut. Nolostuneen katselin muualle. Nyt kuningatar luulisi minua valehtelijaksi eikä enää koskaan luottaisi minuun.
”Mitä, jos söisimme kuitenkin?” naaraan kysymys sai minut taas maan tasalle. “Minulla onkin jo aika nälkä.”
Katsoin vielä hetken pois. ”Voisin minä vähän syödä”, mumisin hiljaa.
”Oletko vielä kerennyt maistaa ensimmäistä hiirtäsi? Se on niin hyvää”, Sypressikuiske naukui. Pudistelin päätäni hieman ja naaras kävi ulkona. Pian hän asteli takaisin pieni kuollut otus hampaissaan. Minun kävi sitä hieman sääliksi, mutta tiesin, että se on riistaa ja se on olemassa syötäväksi. Kuningatar laski hiiren maahan ja työnsi sitä hieman lähemmäs minua. Hän varovasti puhdisti yhden kohdan karvoista, jotta en nielisi niitä vahingossa syödessäni, ja kyyristyin haukkaamaan saalista. Sen maku levisi suuhuni ja se oli taivaallista. Popsin sitä, kunnes tajusin, että pitäisi jättää myös Sypressikuiskeelle vähän. Taas hieman nolona menin siitä kauemmas.
”Ota sinä nyt”, vaadin hiljaa ja, kun naaras ei tehnyt elettäkään hiirtä kohti jatkoin ”minä vaadin.”
Naaras otti haukun selvästi hieman huvittuneena. Syötyämme menin omalle aluuselleni ja sanoin, ettei minua huvittanut leikkiä vaan halusin vain levätä.
Vääntelehdin pedilläni. En saanut unta, sillä tassuni oli edelleen niin kipeä enkä halunnut nukkua sen päällä. Olin todellisuudessa kamalan väsynyt, mutta kunnollista asentoa ei vain ollut. Tuhahdin ärtyneenä ja nousin istumaan. Nuoleskelin taas tassuani. En voinut uskoa, että yhden pienen tikun tekemä pienen pieni haava voisi sattua niin paljon. Minua itketti ja yritin patistella itseäni.
*Se on vain pieni haava! Ei se ole mikään maailmanloppu. Olet vahva kissa ja sinun täytyy näyttää se!*
Pesin haavaa rivakammin ja rivakammin ja kohta lämmin neste norui suuhuni. Tajusin, että olin vahingossa avannut haavan taas. Vinkaisin hiljaa ja kyyneleet yrittivät väkisin puskea silmäkulmiini. Nuoleskelin nyt haavaa hieman rennommin ja yritin saada verenvuodon tyrehtymään. Hetken siinä jouduin nuoleskella, mutta viimein veren loputtomalta tuntuva tuleminen loppuikin.
Huojentuneena yritin taas mennä nukkumaan, mutta se ei vieläkään onnistunut. Ärähdin itsekseni osin tuskasta osin surusta ja osin väsymyksestä. Vilkaisin ympärilleni. Katseeni pysähtyi Sypressikuiskeen kohdalla. Harkitsin syvään mennä naaraan luokse. Tassuuni sattui hyvin inhasti enkä vain saanut rauhaa.
Lopulta pitkän pohdinnan jälkeen päätin rohjeta ja mennä naaraan luokse. Hipsin tämän vierelle ja käperryin sanaakaan sanomatta tämän viereen. Hän säpsähti hieman ja tunsin hänen nostavan hieman päätään.
”Mikä hätänä, kultapieni?”
”En saa unta. Tassuun sattuu ja on levoton olo”, vaikesrin ja menin vasten kuningatarta. En enää voinut pidätellä pieniä avuttomia kyyneliä. Nyyhkytin kuningattaren vieressä avuttomasti ja hän hyssytteli minua ja silitteli selkääni.
”Kyllä se siitä. Voin hakea sinulle unikonsiemenen, jos haluat”, Sypressikuiske ehdotti. Pudistin päätäni. En halunnut kuluttaa parantajien varastoja turhaan. Yritin saada itkuni hallintaan ja puristin silmäni kiinni. Pian huomaamattani nukahdin. Uni oli lempeä ja rauhaisa. Sypressikuiskeen läheisyys tuntui saavaan painajaiset kaikkoamaan.
//sypressi?
KP-boosti käytössä
