Käärmetassu
Kirjoittaja: Käärmis
Lehtomyrsky sanoikin, ettei ollut tiennyt minulla olevan emo. Katsoin häntä vaivaantuneena.
*Tietenkin minulla on emo senkin hölmö karvapallo! Hän vain ei ole täällä…* mietin. Sen jälkeen Lehtomyrskyn keskustelu alkoi lähteä tassuista, sillä hän kysyi oliko emoni kuollut ja sitten alkoi hölöttää tähtiklaanista. Katsoin naarasta kauhistuneena ja katsoin hänen ylitseen erästä kuolonklaanilaista, joka oli tuimasti tulossa meitä kohti. Tämä määräsi Lehtomyrskylle rangaistuksen ja jäin siis yksin. Ajattelin taas emoani.
“Hei! Lähdettäisiinkö harjoituksiin?” havahduin Kultasiiven ääneen. Katsoin mestariani pöllämystyneenä. Hänen ilmeensä oli lempeä, mutta vakava. Nyökäytin päätäni. “Keitä lähtee mukaan?”
Kultasiipi heilautti häntäänsä erästä kuolonklaanilaista kohden. “Leppävarjo”, naaras naukaisi. Nyökäytin päätäni jälleen kerran ja lähdimme matkaan.
Tallustin jonon perällä edessäni Kultasiipi ja johdossa Leppävarjo. Katselin reviiriä hiljaa mietteissäni ja olin törmätä mestariini, kun pysähdyimme.
“Harjoitellaan tällä kertaa uimista. On lämmin päivä ja vesi viileähköä, joten uskon, että selviät”, naaras naukui leikkisästi. “Uiminen on tärkeä taito ja vaikka osaatkin sen jo jotenkuten, sitä täytyy harjoitella vielä lisää.”
“Selvä. Miten aloitamme?” kysyin kiinnostuneena. “Aloitetaan helpolla. Yritä vain pitää pääsi pinnalla. Älä mene liian syvälle, jotta et joudu virran mukaan ja/tai huku”, naaras selitti tiukasti. Tallustin hitaasti veden äärelle ja värähdin, kun sen viileä vesi iski tassujani.
“Potki takatassuillasi ja kauho vettä edestäsi niin se lähtee luonnistumaan”, Kultasiipi naukui vielä perääni. Hengitin syvään ja harpoin veteen niin pitkälle, että vatsakarvani olivat täysin märät. Joen virta tuntui puskevan minua kovin, mutta onnistuin horjuen pysymään pystyssä.
“Okei, nyt vain laskeudun hieman ja yritän uida”, mutisin itsekseni hiljaa ja otin vielä askeleen syvemmälle. Virtaus tuntui inhottavan voimakkaalta, muttei kuitenkaan liian voimakkaalta. Ryhdyin nyt potkimaan vettä tassuillani ja pidin päätäni pitkällä pinnan yläpuolella. Nielin lähes hatkuvasti vettä, kun sitä iskeytyi naamalleni. Kun olin mielestäni uinut tarpeeksi, kapusin litimärkänä ulos vedestä. Kultasiipi katsoi minua ylpeästi.
“Ei paha. Osaat ainakin uida”, naaras sanoi hymyillen ja heitti häntäänsä, “mutta osaisitko sukeltaa?”
Värähdin ajatellessa, miten katoaisin pinnan alle ja huuhtoutuisin veden mukana kauas pois, mistä kukaan ei koskaan löytäisi minua.
Työnsin ajatukseni taka-alalle ja laskeuduin taas veteen.
“Ole varovainen äläkä mene liian syvälle! Ensiksi vain käytät päätäsi veden alla niin, että tassusi ovat tukevasti joen pohjalla!” mestarini ohjeisti. Minua jännitti, ei vain siksi, että tämä oli ensi kertani, vaan mestarini ja kuolonklaanin Leppävarjo olivat koko ajan tarkkailemassa minua.
Laskeuduin veteen ja jännitys tuntui säteilevän ilmassa. Hengitin keuhkoni täyteen ilmaa ja painoin pääni veden alle. Tuntui kummalta, kun vettä tunki korviini asti. Silmät kiinni puristettuna olin hetken ajan veden alla, ja sitten ponkaisin äkkiä pystyyn päätäni päristellen.
“Hyi! Minulla meni vettä varmaan aivoihin asti”, marisin kovaan ääneen. Kultasiiven viikset väpättivät hilpeästi, mutta hän ei sanonut mitään. Könysin pois vedestä kuivalle maalle ja ryhdyin sukimaan vettä tihkuttavaa turkkiani.
“Näytän vairmaan aivan rotalta, kun turkkini on näin märkä”, sihahdin itsekseni ja käännyin taas mestarini puoleen.
“Tuota… eihä minun tarvitse jatkaa vielä?” kysyin toivoen kieltävää vastausta.
“Voimme kyllä jatkaa huomennakin mikäli niin haluat”, Kultasiipi ehdotti. Nyökkäsin ja katsoin kuolonklaanin Leppävarjoon hiljaa. Kolli näytti patsaalta. Hän oli tuskin liikkunut koko aikana ja hän oli ollut myös koko ajan täysin hipihiljaa.
Kävelin turkkini kosteina piikkeinä törröttäen takaisin leiriin. Tunsin itseni niin typeräksi.
*Näytän varmaan aivan isokokoiselta siililtä!* ajattelin tympeänä. Olisin mennyt taas Lehtomyrskyn luo, mutta en nähnyt häntä äkkiseltään. Kun olin lopettanut vanhemman naaraan etsimisen huomasin kauempana Nopsatassun. En ollut jutellut ennen hänen kanssaan, mutta muistin miten hänet oli nimitetty Nopsatassuksi.
Hiivin täplikkään kollin luokse hiljaa, ja päästyäni tarpeeksi lähelle loikkasin.
“Pöö!” huudahdin ja rämähdin tämän tassuihin.
//nopsa?
